Viimeiset hetket
Lähdimme perjantaina aamulla ajelemaan Etelä-Pohjanmaalta kohti
Uttia. Jo autojen pakkausvaiheessa oli aistittavissa pientä kutinaa
kropassa. Matkalla jutut pyörivät tulevan koitoksen ympärillä ja taisipa
jokainen ajatella puoliääneen “muistinko ottaa kaiken tarpeellisen”
-ajatuksia. Tietysti viimeiset ostokset muonan osalta tehtiin matkan
aikana.
Olimme varanneet etukäteen sopivan matkan päästä riittävän ison mökin
käyttöömme. Mökissä halusimme olevan riittävästi lepotilaa ja sauna
marssin jälkeistä elämää ajatellen. Hyvän mökin löysimmekin. Mökille
päästyämme alkoi heti jokaisen osalta omat viimeiset viritykset
varusteiden, ruoan ja juoman osalta. Jokaisella oli marssia ajatellen
oma visio edellämainituista. Yhteisesti olimme kuitenkin päättäneet
syömistaktiikaksi sen, että jokaisen kierroksen välissä teemme
varsinaisen ruokailun Uttihallissa. Tämä päätös tietysti vaikutti
siihen, mitä marssireppuun pakattiin.
Itse marssihan koostui kolmesta 25km lenkistä, jotka alkoivat ja
loppuivat aina Uttihalliin. Sallittua oli säilyttää osaa varusteista
hallilla. Ja muutenkin hallissa sai suorittaa henkilökohtaista huoltoa.
Tämä oli mielestäni hyvä “helpotus” muuten niin pitkälle suoritukselle.
Totuuden nimessä ei kaukopartiomiehillä tainnut olla posliinivessaa
käytössä partiomatkoillaan säännöllisin väliajoin, mutta sallittakoon
tämä:) Lisäksi jokaiseen kierrokseen sisältyi jotain tehtävää hyväksytyn
suorituksen saavuttamiseksi. Nyt edessä oli avoveden ylitys, ekoaseella
ammunta ja pikataival.
Juuri ennen lähtöä oli järjestäjän puolesta viimeinen infotilaisuus
marssille lähteville. Käyttöömme saimme henkilökohtaiset kartat
reittipiiroksien kera paikalle ilmoittautumisen yhteydessä. Tunnelma oli
ryhmässämme erinomainen. Pohojalaaset odottivat irtipäästämistä.
25km
Juuri ennen lähtiö oli järjestäjän viime hetken info marssijoille.
Olimme saaneet henkilökohtaiset kartat reittikuvauksineen paikalle
ilmoittautumisen yhteydessä. Lähdön tapahduttua ryhmämme suunnisti kohti
ensimmäistä lenkkiä. Itselläni oli ekojen kilometrien aikana kiva
kutina kehossa. Sai lähteä patikoimaan reppu selässä kivassa seurassa
otsalampun valossa karttasuunnan maukaisesti kohti haastetta. Aivan
aluksi oli tietysti sitä perinteistä repun hihnojen säätelyä ja
muutenkin varusteiden kääntelyä. Hieman tuli tunne, että olivatko muut
matkaan lähtijät jotenkin eri sarjassa. He häipyivät pimeyteen
äänettömästi ja meidän partio pulisi iloisesti.
Pian pimeyden keskeltä putkahti eteemme avoveden ylitys. Kyseinen
osuus oli hieman huolestuttanut meitä etukäteen, koska uskoimme veden
olevan ajankohta huomioon ottaen melkoisen kylmää. Järjestäjät
muuttivatkin alkuperäista suunnitelmaa ja ylityspaikalle oli tuotuna
useita pienen pieniä kumiveneitä ylityksen helpottamiseksi. Partiomme
meni kokonaisuudessaan veneillä ylitse. Kiinnisaamamme muut marssijat
riisuivat vaatteensa, pakkasivat repun jätesäkkiin ja pulahtivat
ylitykseen. Yksi samkareista jopa toimi urhesti minun ja marssitoverini
kumiveneen perämoottorina. Päästiin hienosti vauhtiiin. Koko partiomme
säästyi kastumiselta. Ylityksen jälkeen pidimme ekan tauon.
Karttaamme oli piirrettynä marssireitti, joka noudatteli osittain
polkuja ja teitä. Lisäksi jokaisella kierroksella oli karttaa merkitty
kaksi tai kolme pakollista rastipistettä, joiden kautta marssin tuli
kulkea. Ryhmässä tehtiin päätös, että käytämme yön pimeinä tunteina
teitä mahdollisimman paljon hyväksemme. Marssimme eteni reippaasti
kellokallen kellon mukaisesti tauottuen. Isommalla tiellä marssiessamme
tuli mieleen, että heijastin voisi olla kiva turvallisuuslisä
otsalamppujen lisäksi.
Marssi jatkui hilpeissä tunnelmissa, ehkä aamuyön tunteina hieman
hiljentyen. Onneksemme keli ei ollut märkä. Lämpöä ei ollut paljoa, ehkä
2-4 astetta kylmimmillään. Kierroksen loppupuolella päätimme
suunnistamalla oikaista yhden metsän läpo. Iloisena yllätyksenä
vastaamme tuli iso vuolaasti virtaava oja. Ojan yli ei päässyt mitenkään
ilman apuvälinettä. Etsimme jotain apuja, mutta laihoin tuloksin.
Kävelimme ojan suuntaisesti tietä kohti palaten alkuperäiselle reitille.
Onneksi kaksi partion monista silmistä huomasi ojan yli kaatuneen puun.
Siitä alkoi sitten yksi partiomme aamuyön mielialaa parhaiten kohottava
puuhasteluhetki. Yksitellen toinen toistamme auttaen kapusimme liukkaan
puun avulla ojan toiselle puolelle. Siinä oli tuuletuksen paikka.
50km
Uttihalliin saavuttuamme alkoi heti energien tankkaaminen ja
varusteiden huolto. Huvitimme itseämme ja “kanssakilpailijoitamme”
menemällä pihalle valmistamaan NATO ruokaamme. Oli siinä ihmeteltävää,
kun vesitilkka alkoi kiehumaan pussissa itsekseen ja hokkuspokkus.
Erittäin energiapitoinen ruoka oli valmista.
Toiselle kierrokselle lähtiessä kehossa oli jo selvästi rasituksen
tunnettä. Itse maratonin kokeneena osasin aavistella, että mitä
mahdollisesti on tulossa. Vielä tarvitaan lujaa tahtoa ja ryhmän
rannustusta. Tässä vaiheessa kenkävalinta puhututti ryhmässä. Itselläni
oli jäykkäpohjaiset vaelluskengät. Tämä ei varmaankaan ollut paras
valinta, koska kävelystä iso osa toteutettiin poluilla ja tiellä. Tosin
reitin varrella oli kosteita paikkoja, joten ei tavallisilla
lenkkareillakaan olisi selvinnyt kastumatta. Olisikohan
lenkkikenkä/kumisaapas paras yhdistelmä tai pohjastaan taipuvami GoreTex
vaellusjalkine?
Heti lähdöstä kaurakäyttöinen navigaattorimme päätti ohjastaa
ryhmämme kiertämään ison turvesuoalueen reittipiirroksen vastaisesti
toiselta puolelta. Näin tekivät jotkut muutkin pikkupartiot. Kartan
mittakaavasta ja ehkä vuosiluvustakin johtuen näihin omiin reitteihin
sisältyy aina riskejä. Nytkin meinasi vesioja tuoda lisähaastetta
etenemiselle. Matka kuitenkin jatkui tarkkaan tauottuen. Tässä vaiheessa
oli jo varmaan kaikille partiomme jäsenille tullut selväksi, että
tavoitteen saavuttamisen edellytyksenä ovat toistemme tsemppaaminen,
jatkuva suunnitelmallinen eteneminen ja tauoilla tehokas itsemme ja
välineistömme huolto.
Kierroksen loppuosalla alkoi ryhmässämme ilmenemään huilia ja
murheita. Kova rasitus alkoi tuntumaan kehoissa. Alkoi ilmenemään nivel,
hiertymä, lihas ja nesteen imeytymisongelmia. Ongelmat kasvoivat jopa
niin suuriksi, että ryhmän etenemisvauhdista hieman tingittiin. “Kaveria
ei kuitenkaan jätetä” -periaatteella marssimme kohti Uttihallia
jatkotaktiikasta keskustellen. Päätimme yhteisesti siten, että kaksi
partiomme jäsenistä menevät 50km marssimisen jälkeen lämmittelemään
mökille saunaa ja aloittamaan oman toipumisen. Muun ryhmän osalta
Uttihallissa alkoi NATOon perustuva energian tankkaus.
Niin, olihan siina ennen lenkin hyväksyttävää suoritusta ekoaseella
ampuminen. Pistoolilla pamauteltiin jokainen tauluun pisterajan ylitys
sotilaalliseen tapaan. Muuten tauko meni huollen. Mieliala on ryhmässä
jo hieman uupuneempi, mutta kuitenkin joukon voima aiheutti tsemppitason
kasvun. Tauolla on ihmeellinen vaikutus.
75km
Viimeiselle lenkille lähtiessä jalat alkoivat tuntumaan – niin, siis
todellakin tuntumaan… Lihakset eivät olleet itselläni maratonilta
tutusti kipeinä, mutta lähinnä varpaiden suunnassa jäykkä vaelluskenkäni
alkoi tekemään tehtävänsä. Reitti oli kartan mukaan hyvinkin polku ja
tie painotteinen.
Kenkiä lukuunottamatta oli erittäin tyytyväinen varustevalintoihini.
Nesteytykseen oli letkulla varustettu juomapussi aivan erinomainen. Näin
tuli juotua riittävästi. Haglöfsin GoreTex asu oli juuri sopivasti
hengittävä asuna kaikkinen tuuletusaukkoineen. Asun alla itselläni oli
ainoastaan lyhythihainen tekninen paita. Tauoilla piti erittäi tarkasti
pitää huolta, ettei ehtinyt tulla kylmä. Käytin apunani repun
sivutaskussa olevaa avaruuslakanaa. Anatominen reppu oli mukavan istuva
kantoväline selässä kohtuullisesti painavalle varustekasalle.
Viimeisen kierroksen aikana voimia tuli hieman säästää ja taukoja
ajoittaa siten, että viimeisen 5km pikamarssin (1h aikaa) suorittamisen
varmittamiseksi pidimme tauon ennen pikataipaleen alkua. Viimeisen
kierroksen taukojen rytmitystä muutimme nopeampikiertoiseksi. 30min
marssia ja 5min taukoa. Muuten tauolla ehti tulla liian kylmä. Tauot kun
alkoivat kulumaan enemmänkin reppu selässä makaaten ja energiapatukkaa
jyrsien.
Pikataipaleelle saimme jo tosissaan tsempata toinen toistamme niin
henkisen kuin fyysisen rasituksen vuoksi. Oli siinä varmaankin
tavallisella lauantaikävelijällä ihmeteltävää ryhmämme vaappuessa kohti
tavoitetta. Niin se Uttihalli lopuksi alkoi heijastumaan verkkokalvoille
ja pian olimme ilmoittautumassa kisatoimistossa. Onnelliset
kaukopartiomarssijat saivat kaulaan ripustettavaksi komeat kultamitalit.
Toipumisen alku
Todellisen kaukopartiohengen mukaisesti ryhmämme suunnisti autoilla
heti lähimmälle huoltoasemalle pitsaa ja hanpurilaista syömään. Sen
olimme kyllä ansainneet.
Mökillä meitä odottivat lämmin sauna ja kaksi piristynyttä
ryhmäläistä. Siitä alkoi välittömästi mitali kaulassa rääkätyn kehon
huolto kaikessa mielessä. Taas kerran sai huomata lämpimän veden,
kuivien ja pehmoisten vaatteiden ihanuuden. Illan huoltotöiden jatkuessa
keskusteltiin ja hehkutettiin toteutettua haastetta. Pian kuitenkin
alkoivat yksitellen marssijoiden henkilökohtaiset kynttilät sammua ja
mökin täytti tasainen uupuneiden marssijoiden kuorsaus.
Aamuauringon myötä yksi toisensa jälkeen ilmestyi aamupalalle. Pian
aloimme valmistelemaan kotiinlähtöä. Kaikilla oli eriasteisia kipuja
ja/tai nirhaumia siellä täällä. Kävely muistutti aluksi ehkä ankan
vaappumista. Kaikesta huolimatta kotimatkalla suunnittelimme jo vuoden
2013 Kaukopartiomarssiin osallistumista.
