It was really interesting day yesterday. We have a "emergency medical service teachers team" in Vocational Education Centre Sedu (Finland, Seinäjoki, Koskenalantie). And we have a really activity paramedic students group, exactly there are tree activity groups of them. We have a target. We want learn something more about EMS (emergency medical service). We think, that you can learn by teaching. So, we change roles. Students will be simulation-instructors and teachers will be actors.
Traffic accident case by Flipped Simulation Learning:
Teachers are actors and students are simulation-instructors.
First: Students decided targets about the simulation scenario. They read books, they made group discussions, they made a big essee about theoretical things and they made simulation scenario plan. Second (step 1): We had really good "full-scale-simulation". There was a car accident. Two cars and three injured (Gaumard HALL patient simulator, student and baby doll). Teachers had two ambulances (they were paramedics) and there was "Rescue Department" and police officers with them (students role). Second (step 2): The same patients came to ER (emergency room). Teachers were nurses and students were paramedics, doctors, social duty officer... Teachers took care of patients. Third: We had a good and deep debriefing discussion. Students were simulation-instructors still. Teachers explained and analyzed own simulation role. Why did I do this, I wonder that, I think that, everything went... Fourth (this step is not ready yet): Teachers will read simulation scenario papers and students own conclusions about whole thing. Teachers will make a large feedback discussion about students work. Conclusion: We can recommend this "Flipped Simulation Learning" method. Pasi Jaskari Lecturer, simulation-instructor (EuSim, level 2) Vocational Education Centre Sedu Seinäjoki, Finland Date: 2016-12-22
Nyt on aivan pakko. Nimittäin spekuloida mitä 27.5.2015 julkaistu hallitusohjelma voisi tarkoittaa toisen asteen ammatillisen koulutuksen näkökulmasta. Ja tietysti katson kuvassa esitettyä hallitusohjelmaa oman työpaikan Koulutuskeskus SEDU:n Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon silmin.
Lähde: http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/Hallitusohjelma_27052015.pdf/75d94d8d-15c9-405a-8a9b-eca4987b635e Jatko-opintokelpoisuus onneksi säilyy. Olisi ollut perin kummallinen ajatus tekaista nykyaikaan kunnon kastijako. Muistan ajan, kun ysi-luokan jälkeen piti päättää ammattikoulu ja duunarin elämä tai lukio ja vain taivas on rajana etenemisen osalta. Vaan kuinkas kävikään. Amis-pasi miettii parhaillaan, että mihin yliopistoon lähtisi tohtorikoulutukseen. Äikkistä kaikille. :) Oppilaitosten ja työelämän yhteistyön tiivistäminen on hyvä asia. Molemmilla kun on ihan oikeasti yhteiset intressit. T a r v i t a a n a m m a t t i t a i t o i s i a t e k i j o i t ä. Kaiken päällekkäisyyden purkaminenkin on hyvä asia. Ymmärrän, että ottaa kipeää jos purkaminen osuu omalle kohdalle. Mutta päällekkäisyys maksaa ja me itse maksetaan viulut. Ammatillisen koulutuksen nuorten ja aikuisten koulutuksien raja häipyy. Äkkiseltää ajatellen ei huono asia sekään. Siten on helpompi hyödyntää oppimisen ohjaajien joukossa olevaa osamista yhteiseksi hyväksi. Kaikkien ei tarvitse olla opettajien joukossa joka asiassa huippuosaajia. Raha-asioista en ymmärrä mitään. Ohjelmaan sisältyi säästöjä. Tarkoittanee, että niukkuutta tarjolla. Kuitenkin rahaa on. Tarve vaan tulee perustella entistäkin ammattitaitoisemmin. Siis substanssiosaamisen kautta tulevaa ammattitaitoa tarvitaan. Työssäoppimiseen liittyvä oppiminen nostetaan entistäkin enemmän esille. Hyvä suunta. Työn tekemisen oppii parhaiten työtä tekemällä ja omia tekemisiä reflektoimalla. Vielä kun mukana prosessissa on hyvä työssäoppimisen ohjaaja työpaikalla sekä innokas opettaja taustalla ohjailemassa oppimista. Eikä muuten toisaalla mainittu ammatillisen peruskoulutuksen ja korkeakoulun tehostaminen yhteistyön osalta ole ollenkaan huono juttu. Ja ehkä hassuinta tässä on, että osaamisen tarjoamista voidaan tehdä molemmin päin. ;) Suomi voittaa...
Mielenkiinnolla odotan neuvotteluiden tuloksen ja erityisesti tietoa siitä, että minkätasoisella ammattitaidolla tätä päätöstä on leivottu. Parhaillaan ollaan viimeistelemässä suomalaisissa opinahjoissa Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen koordinoimana opetussuunnitelmien uudistuksia. Miksi ihmeessä tässä uudistuksessa ollaan suunniteltu opetettavaksi ja opittavaksi jotain turhaa? Vai voiko turhuuskäsitys muuttua muutamassa päivässä? Mitä tämä julkisuuteen vuotanut tieto toteutuessaan oikein tarkoittaisi? Yhteiskunnan perusodotus on ammatillisen koulutuksen osalta hyvin ammattitaitoja kunnioittavaa. Joten se nyt opetettava turha on siis yleissivistävää tai jotain muuta ammattitaitoa tukevia opintoja. Vai olisiko poistettavien turhien asioiden listalla niitä eduskunnan tulevaisuuvaliokunnan peräänkuuluttamia projektitaitoja? Mitä muuta toteutuminen aiheuttaisi? 15-16 vuotiaat nuorukaiset valmistuisivat ammattilaisiksi nuorimmillaan jopa 17 vuotiaana. En lähde luettelemaan erilaisia ammatteja, jossa ikä aiheuttaa hieman haastetta alkuvaiheessa. Jos nyt kuitenkin yksi esimerkki. Mihin ensihoitopalvelun yksikköön työllistyy kahden vuoden koulutuksen läpi käynyt 17 vuotias perustasoinen ensihoitaja? Sitten ne jatko-opinnot. Taitaa ammattikorkeakoulut vaatia idean toteutuessa kahden vuoden koulutuksen käyneiltä ammattilaisilta vuoden "siltaopintoja", että ovat riittävän osaavia hakeakseen heille opiskelemaan. Olisiko sitten lukioilla tai jollain muilla oppilaitoksilla ratkaisuna ongelmaan sellaisia siltaopintokoulutuksia etenemisen mahdollistamiseksi? Uskaltaisin väittää, että tieteellinen tutkimus kaipaa tulevaisuudessakin tutkimustiimeihinsä perustyötä tehneitä ja jatko-opiskelleita tutkijoita. Saattaapa joskus ammattikoulun käyneistä tulla vaikka ammattikoulun opettajia... :) Onneksi minä olen äänestänyt. #VOIHYVÄÄPÄIVÄÄ
Tämä ei ole aprillipila. Ei ole. Ei ole. Koulussa sai tänään niittää sitä, mitä on kylvänyt. Hieman tauottaen ensihoidon osaamisalan opiskelijat treenasivat taitopajatyyppisesti viittä erilaista ensihoidollista perustaitoa. Toisena teema oli viranomaisradioliikenne Virvepuhelimia ja simulaatiokaupunkia hyväksi käyttäen. Keikkamäärä ja tilanteiden vakavuus oli aivan ainutlaatuista. Siinä ei ehtinyt kukaan haukotella hetkeäkään. Ei ainoakaan "lanssari". Sitten paras päivän sisällössä. Kaikki treenit toteutettiin opiskelijavetoisesti toinen toista tukien, omaa osaamista jakaen ja ryhmän kanssa ilon kautta oppien. Ei kuulunut niitä maagisia sanoja: koska lopetetaan. Minä ylenin tänään ylipelipankiksi. Pelipankki on meidän monissa harjoituksissa se harjoituksen etenemistä ohjaileva henkilö/ryhmä. Pelipankki voi toimia erilaisina harjoitusta tukevana yhteistyöviranomaisena. Näissä viestiliikenneharjoituksissa tehtävänä oli lähinnä toimia hätäkeskuksena ja tykittää keikkoja useille käytössä oleville ensihoitoyksiköille. Välillä opePasilla oli tylsää. Ei saanut puhua mitään. Treenit etenivät omalla tehokkaalla painollaan. Silloin tylsänä hetkenä oli pakko keksiä jotain sanottavaa, puhelimen tangentti pohjaan ja ääneen tuli ylipelipankki... Tätä olisin kaivannut tänään. Tämä on ylipelipankin istuin.
Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Baden-Baden_001.jpg Pisteenä iiin päälle. Jäin tästä toimettomuudesta kiinni. Organisaation johtoryhmä vieraili tunnillamme, oppiminen jatkui omalla painollaan ilman opettajaa ja minä vaan höpöttelin johtajien kanssa.
Kyllä opettaja saa kokea opiskelijoiden kanssa monenlaisia tilanteita saman viikon aikana. Itselle simulaatioympäristön suunnassa kävin näin. Ensihoidon koulutusohjelman kanssa luotiin parempia valmiuksia selviytyä monipotilastilanteessa (MOPO). Niissähän isoimpana ongelmana on selvittää nopeasti potilaiden määrä ja vointi. Lisäksi tulisi aloittaa mahdollisimman pian oikea hoito sitä kaipaaville potilaille. Eikä omaa työturvallisuuttakaan saisi unohtaa.
Simulaatiokaupunki
Harjoittelimme MOPO tilanteen ohella viranomaisviestiliikennettä simulaatiokaupunkimatolla. Matto on yksinkertaisuudessaan omien lapsien vanha säästetty kaupunkimatto. Matolla liikkuvat oman pojan puukäsitöissä tekemät ambulanssit, paloautot, poliisiautot, juna, rekka-autot, linja-autot, henkilöautot sekä ihmiset. Ei olisi varmaankaan ysiluokkalaisen puukäsitöiden opettaja uskonut, että näilläkin puupalikoilla tullaan harjoittelemaan lukemattomia kertoja terveydenhuollon oppilaitoksessa sekä ensihoidon ammattilaisten kanssa työelämässä. Tällä kertaa viestiliikenne ei toteutettu oppilaitoksen hallinnassa olevilla VIRVE-puhelimilla.
Potilaiden luokittelua linja-auton sisällä
Se varsinainen potilaiden luokittelu harjoiteltiin myös luokkahuoneessa. Noin 50 potilaskuvausta oli valmiiksi kirjoitettu paperilapuille. Samaisten potilaiden voinnin kuvauksen muutos oli lapun kääntöpuolella. Opiskelijoille kuvailtiin onnettomuustilanne viestiliikenteen kautta, ensin paikalle saapuva pääsi näkemään tilenteen valokuvista ja hän kertoi muille mitä näkee. Sitten alkoi se usean potilaan nopea luokittelu. Käytössä oli neljäportainen väriluokitus PUNAINEN-KELTAINEN-VIHREÄ-MUSTA. Jokainen tämän lukeva saa itse kuvitella mitä värit tarkoittavat. Kuvassa linja-autossa sisällä olevat "potilaat".
Taikapeili?
Sitten se simulaatioympäristön toinen ääripää. Rikkoontunut peili. Sirpaleet eivät aina tuo onnea.
Lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman tulevien ammattilaisten kanssa simulaation harjoituksien tavoite oli harjaantua kommunikoinnissa päiväkotilasten vanhempien kanssa. Arvatkaa vaan, oliko yhdessä tapauksessa Martta 4v rikkonut tahallaan päiväkodin kalliin peilin. Voihan Martta. Onneksi päiväkodin hoitajat osasivat hoitaa asian hienosti hieman hankalien vanhempien kanssa. Kyllä tämä aina teoriatunnin ja piirtoheittimen voittaa... :)
Viikolla olin aivan liekeissä. Omassa töissä Koulutuskeskus Sedussa simulaatio-oppimistavan hyödyntäminen kaikkien lähihoitajaopiskelijoiden koululutusohjelmien osalta alkaa etenemään kuin juna kiskoilla. Vakaasti edeten, oikeaa vauhtia ja hyvään suuntaan. Oikeastaan vauhti senkun kiihtyy. Keskiviikkona toteutettiin tuleville sairaanhoidon ja huolenpidon lähihoitajille oppimiskokemusta Koskenalantien simulaatiokeskuksessa kolmen opettajan voimin. Aiheena oli postoperatiivinen hoitotyö. Tämä treeni on yksikkömme vastaus työssäoppimispaikkojen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Nimittäin kaikilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta päästä harjaantumaan leikkauksen jälkeiseen potilaiden seurantaan ja hoitoon. Vaan ei hätää. Asia voidaan hoitaa simulaatioharjoitusmetodia toteuttaen. Luodaan harjoitusluokkaan osaston iltavuoron alku osastonhoitajan raportteineen. Kolme postilaspaikkaa. Kahdella vuoteella langattomasti ohjailtava potilassimulaattori ja yhdellä "oikea" potilas. Kaikille oli tehty polvileikkaus ja siitä se sitten alkoi... aivan tavallinen iltavuoro. Ja sellaisia aivan tavallisia seurantatoimenpiteitä ja aivan tavallisia ongelmia ratkaistavaksi. Työvuorossa oli muutama opiskelija ja jokunen oli pimennossa seuramassa tilanteen kehittymistä. Puolet luokan oppilaista kertasivat itsenäisesti ensiaputaitoja viereisessä luokassa. Jokainen pääsi työvuoroon, vertaisarviointiryhmään ja kertaamaan ea-taitoja. Jokaisen työvuoron jälkeen oli ohjattu oppimiskeskustelu. Päähuomio kiinnitettiin onnistumisiin, opittuihin asioihin ja tavoitteena olleisiin aiheisiin. Olisittepa nähneet niitä opiskelijoiden onnistumisen ilmeitä haastavina hetkinä. Ja minä itse oli aivan liekeissä omassa peililasikopissani ohjaillessani potilassimulaattoria luurit korvissa. Pöydällä käden ulottuvilla oli monisivuinen suunnitelma simulaatioiden etenemisestä eri vaiheineen. Ja juna jatkoi iloisesti eteenpäin... Ajatelkaa. Tästä saa palkkaa... :)
"Nikolai Hallikainen" polvileikattuna toivottaa HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ...
Omassa työssä sain napata tänään oman oppilaitoksemme uudistuneen simulaatiopedagoisen vision ensimmäisen toteutushedelmän. Ja kyllä maistui hyvältä. Vieläkin aivan sormet täpyyttää... Tilanteessa oli yksi useasta lähihoitajien koulutusohjelmaryhmistä. He olivat oppimassa ihka ekaa kertaa tässä ympäristössä. Kyllä oli oppimisen ja ohjaamisen iloa. Tietysti mukana oli myös hitusen jännitystä. Olihan nopeatempoisissa simulaatiotilanteissa mukana liikuntakyvytön Nikolai (potilassimulaattori) ja arvovaltainen ylilääkäri (ryhmän oma opettaja). Minä simulaatiohurahtaneena innoissani höpötin Nikolain avulla opiskelijoiden kanssa ja kääntelin kameroita. Niin tuolla simulaatiopedagogisella visiollani tarkoitan upeaa uudistusta lähihoitajaopiskelijoiden viimeisen lukuvuoden opetustavoissa meidän opetusyksikössämme Seinäjoella. Lukuvuoteen mukaan on mahdutettu uutena elementtinä simulaation mahdollisuuksia. Meillä hyödynnetään olemassa olevaa simulaatioympäristöä ja kouluttautuneita simulaatio-ohjaajia - niitä hurahtaneita - kaikkien viimeisen lukuvuoden opiskelijoiden oppimisen tukena. Tätä ilosanomaa jaetaan lisäksi talon sisäisenä koulutuksena siten, että jokainen opettaja pääsee halutessaan hyödyntämään menetelmää. Pieni mielikuvaharjoitus: Kuvittele oiiiikein iso hiili. Sellainen melkein talon kokoinen hehkuva hiili. Kuvitteletko nyt? Meillä työyhteisössä on sellainen - virtuaalinen hiili. Arvatkaa vaan hehkuuko se. Kyllä hehkuu. Me puhalletaan siihen kaikkki ja todella lujaa. Hyvä me... :)
Vastausta otsikon kysymykseen en tiedä, mutta tiedän eräällä kohtuullisen hyvin tuntemalleni opettajalle käyneen näin - ihan hiljattain. Kuppi ei kuitenkaan kaatunut. "Opekupin" kokoa en uskalla lähteä arvioimaan. Miksi se kuppi täyttyi? Syynä oli varmaankin se perinteinen tarina. Pöydälle kerääntyi hoitamattomia asioita. Päähän kerääntyi työstämättömiä ideoita. Ympäristö tarjoaa kivoja uusia haasteita, joihin haluaa vastata KYLLÄ. Oppilaskullat eivät marssi aina open toivomaan tahtiin. Opetuksettomana aikana "ei ehdi" pitää itsestä huolta, sillä syitähän aina löytyy. Tällöin pinta nousee ja näkökenttä kapenee. Onneksi tällä kyseisellä opella on kokemusta asiasta. Ensin hän puhisee itsekseen, jakaa puhinaana opekollegoille ja painuu nopsasti "taka vasemmalle", pois opiskelijoita piinaamasta. Kyseinen opettaja sai vahvistustaan tunteilleen omalta oppilaalta, joka oli myös havainnut oppilaskollegoidensa....niin...no jotain haastetta. Opelta kuitenkin taisi löytyä viisautta. Hän ei lähtenyt tässä hetkessä avaamaan sanallista arkkuaan. Opiskelijat kun eivät oikeastaan olisi hyötyneet mistään negatiivisesta tunneryöpystä. Tiedän miten opekollegat tarjosivat ymmärtämystään tälle simulaatioon hurahtaneelle opelle. Yksi tarjosi viisi levyä virtuaalisuklaata (suklaa auttaa aina). Toinen antoi luvan kirjoittaa vaikka mitä mielenterveyttä kohentavia suunnitelmia seuraavalle opetusviikolle, luonnollisesti virtuaaliseen pilveen. Opekollega jopa loi tunteen, että nämä suunnitelmat tietysti toteutetaan ja siten olo helpottuu...heh. Eikä kollegoiden tuki tainnut loppua siihenkään. Vaan miten tässä kaikessa kävikään. Tuntemani ope taisi tuntea itsensä. Hän tunnisti tunteensa, ihan ne fyysisetkin sellaiset. Tykyttää, suututtaa, tiuskituttaa... Tämän jälkeen kaikkiin ärsykkeisiin vastaamista kannattaa harkita, ehkä jopa pidättäytyä reagoimasta. Nopsasti kylmästi priorisointia kaikista päällimmäisistä asioista. Mahdollisimman nopeasti pakolliset työt vamiiksi ja sitten OFF. Yksi viikonloppu saa ihmeitä aikaan. Viikonlopun aikana tälle opelle tuli riittävästi erilaista syvääkin näkökulmaa asioihin, mieltä tasapainottavaa syötettä ja niitä häntä voimaannuttavia juttuja (sekaisin hämmennettynä: aurinko, ruskainen maisema, sauna, lenkki, hautajaiset, teatteri, hyvä ruoka, telkkari, yksi ohjelma Yleltä http://areena.yle.fi/tv/2270122/#/play, kuksa...). Olisiko niin, että jingit ja jangit pitää olla tasapainossa, aivan kuin fengi ja sui? Jos jotain on elämässä liikaa, niin alkaa tuntumaan huonolta? Mitä tästä voisi ottaa opiksi? Pitäisikö rakentaa itselle sellainen voimaannuttava tai tasapainottava ensiapupakkaus? Kuvakollaasi itseä voimaannuttavista ja tasapainottavista asioista. Uskon nimittäin ajatuksen ja mielikuvan voimaan. Niin täytyy kaikkien simulaatiohurahtaneidenkin uskoa. Kannattaisikohan oma "voimakollaasi" tallentaa pilveen - olisi aina saatavilla. Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten tarina jatkuu. Niin, tämä tarina on tosi.
Pasin kuksa Luostolla (arkistokuva, kuva ei liity kertomukseen, vai...)
Monesti erilaisissa oppimistehtävissä minäkin kehoitan opiskelijoita miettimään pohdittavaa asiaa erilaisista näkökulmista. Siten saadaan kivasti syvyyttä asiaan ja...niin sitä näkökulmaa eri suunnalta. Mitä jos jonkun simulaatioharjoituksen näkökulmaksi pukattaisiinkin puhtaasti yksi uusi näkökulma - potilassimulaattorin näkökulma. Siis se paljon maksava eloton nukke, jonka sisään on ängetty erilaisia ominaisuuksia. Eloton, vaikka silmät räpsyvät ja sydän pomppii. Se meidän kaikkien simulaatiohurahtaneiden ylin ystävä ja väsymätön kaveri. Voi hyvää päivää. Vuosia käytössä olevan nuken kokemuksiin perustuen luulisi "hänellä" olevan paljon näkemystä oppimisesta ja oppimattomuudesta. "Hän" jos joku osaisi vaikka päättäjille valaista miten maa makaa oppilaitoksissa. Siis ainakin niiden osalta, joissa "hän" on saanut olla mukana oppimisen ilossa. Samainen potilassimulaattori kenties haluaisi kertoa kaikille opettajille ilosanomaa, että aina ei tarvita hänen palveluksia. Simulaatioita voidaan toteuttaa ilman kalliita simulaattoreita ja -ympäristöjä. Kahta kättä heiluttaen, kovasti kuvitellen ja vaikka portaikossa. Luodut mielikuvat ja oppimisen ilo ratkaisevat. Onneksi me simulaatiohurahtaneet uskomme "hänen" kollegiaalisuuteen. Voisi nimittäin äkkiseltään olettaa, että potilassimulaattorin näkökulmassa spekuloitaisiin myös opettajien osaamista. Mutta ehei ystävät hyvät, korppi ei korpin silmiä noki. "Hän" pysyy näistä asioista vaiti. Me siis osaamme hommamme erinomaisesti. Hyvä me... ;)
Varsinaisen simulaatioharjoituksen kesto vaihtelee varmaankin kaikilla simulaatio-ohjaajilla. Itsellä kesto on ollut lyhimmillään pari minuuttia. Yksittäisen hoitotilanteen osasimulaatio kestää tavallisesti 10-15min. Ensihoidon koulutusohjelman kanssa toteutamme lyhyiden osasimulaatioiden jälkeen soveltavia prosessimaisia kokonaisia ryhmäsimulaatioita. Ensihoidollisen potilaan hoito tapahtumapaikalta poliklinikalle ja joskus vaikka jopa leikkaussaliin saakka. Tietysti väliin mahtui myös ambulanssin osuus. Näissä prosessimaisissa harjoituksissa treeniympäristön vaihteluineen saa palamaan aikaa 1-2h. Sitten se simulaatio-ohjaajan haaste. Suunnittelun alla on nyt 16h simulaation suunnittelu. Lähtökohta toki on se, että ihan jokaisesta vaiheesta ja opitusta asiasta ei tulla jälkipuinnissa/oppimiskeskustelussa tulla puhumaan. Kyseessä on kahdelle päivälle ajoittuva avointen ovien päivä. Jokainen simulaatiopedagogiikkaan hurahtanut ymmärtää, miksi yksikkömme avoimienovien suunnitelmiin pitää tykittämällä panostaa ko. ympäristön esiin saamiseen. Meillä Koulutuskeskus Sedussa on reagoitu esimerkillisesti simulaatiopedagogiikan mahdollisuuksiin ja esimerkiksi lähihoitajaopiskelijoiden koulutuksessa simulaatio oppimismenetelmänä on otettu mukaan yhtenä menetelmänä. Ajatuksena on tehdä poliharjoitus. Molempina päivinä räjäytämme käyntiin simulaatioensiapupoliklinikan heti aamusta ja sulkeutuminen tapahtuu päivän päätteeksi. Ensiapupoliklinikka on toiminnassa jokaisen väliin mahtuvan sekunnin. Opiskelijat itse tekevät työvuorolistat päivien tunneille annettujen ohjeiden mukaisesti. Päivien perusrunko muodostuu kolmesta potilaspaikasta ja kahdesta langattomasti ohjattavasta potilassimulaattorista. Yksi vapaa vuodepaikka on käytössä ambulanssin tuomille potilaille. Lanssin keikkalaput täyttävät opiskelijat itse annettujen potilaskuvauksien mukaisesti. Joka hetki henkilöstössä yhdelle on annettu tehtäväksi vastaanottaa päivien henkeen kuuluvia vierailijoita ja toteuttaa asiantunteva esittely. Molempiin päiviin aikomuksenani on tehdä em. perusrungon lisäksi erillisiä lyhytkestoisia tilannesimulaatioita. Tilannesimulaation aloitus ja päätös kerrotaan oppijoille selkeästi. Tilannesimulaation jälkeen toteutetaan välittömästi jälkipuinti/oppimiskeskustelu painottuen itse toimijoihin ja opettajan havaintoihin. Saa nähdä mikä härdelli näistä avoimien ovien päivistä tulee meidän osalta. Tai oikeastaan tiedän jo. Hyvin hallittu iloinen, pitkäkestoinen oppimistapahtuma jonka sisään on piilotettuna hurja määrä oppimistapahtumia. Avoimet ovet ovat Koulutuskeskus Sedun Koskenalantien yksikössä 7.-8.10.2014 koko koulupäivän ajan. Tervetuloa... :)
"Nikolailla" taisi olla ongelmaa hengityksen kanssa...
Voi kumpa voisin näyttää kuvia onnellisista oppijoista. Eilen tuunatussa simulaatioympäristössä oli tänään eka vieraileva ryhmä treenaamassa. Aiheena oli sellainen äkillinen peruselintoimintojen heikkeneminen tietystä syystä. Tavoiteltiin oikeaa hoitoa, oikeaa hoidon toteuttamista, hyvää ryhmän toimintaa ja tehokasta kommunikointia. Simulaation teoriaopinnot toteutettiin jo aikaisemmin teorialuokassa. Eka simulaatio alkoi potilassimulaattoriin totuttelulla. Siihen "nukkeen" oikein uskalsi koskea. Ja hei, sehän puhuu...välillä aivan pas... Ihan sellaisia tavallisia asioita. Silmät räpsyvät. Jokaisessa jälkipuinnissa / oppimiskeskustelussa simulaation jälkeen muisteltiin tapahtuman vaiheita. Vaikka ryhmä oli ekaa kertaa ympäristössä treenaamassa, niin hienosti osattiin poimia opittuja asioita ja onnistuneita suorituksia. Mukava oli taputtaa käsiä yhteen jokaisen CASE:n jälkeen. Niin miten se minun mumman keinutuoli selvisi tuunatussa ympäristössä. Keinutuoli sai tällä kertaa rauhassa seurailla tilanteiden etenemistä hieman sivusta. Ympäristönä nimittäin oli tällä kertaa jonkun hoitolaitoksen potilashuone. Miksi Koulutuskeskus Sedun simulaatioluokassa paistaa aina aurinko, vaikka laittaisi pimennysverhot? En tiedä? Pakko laittaa lopuksi meidän iloisen potilaan pärstäkuva. Hän kuvastakoon omia fiiliksia.
Tänään taas eteni simulaatiopedagogiikkaan hurahtaneiden opettajien mielipuuha. Oman työmaan oppimisympäristön sisustamispuuhastelu. Välineiden ja kalusteiden siirtäminen ei maksa paljoa. Luokkaan ilmestyi viikonloppuna oman isoäidin ikääntynyt keinutuoli elämään uutta elämää onnellisten oppijoiden keskelle. Tästä se mumma tykkää pilven reunalla. Samassa sisätilassa (=luokkahuone) on tavoitteena päästä oppimaan hoitamista lähihoitajan näkökulmasta erilaisissa olosuhteissa. Kehitteillä on tuottaa tunne ulkoilmasta, kotiympäristöstä, ambulanssista, poliklinikasta, vuodeosastosta ja palvelukeskuksesta/vanhainkodista sekä päiväkodista. Siis oikeastaan aivan mikä vaan ympäristö. Potilas/asiakas voi olla potilassimulaattori tai oikea ihminen. Tunnelman tuunauksen seuraava vaihe taitaa olla valo- ja äänimaiseman suunnittelu. Siis linnunlaulua, liikenteen melua, poliklinikan hälyä sekä spottivaloilla/pimeydellä katseen kohdentamista. Ja ajatelkaa. Tästä saa palkkaa... :)
Niin, heitin kysymyksen otsikossa. Kutkuttaakohan kaikkia tänään vatsan suunnasta? Minua kutkuttaa vatsasta sillä lailla hyvällä tavalla. Ja taidan tietää syynkin. Huomenna nimittäin alkaa seuraava onnellisen opettajan työviikko. Joidenkin mielestä ehkä kirjoitan aivan pöhköjä. Omasta mielestä asia ei ole ollenkaan pohkö. Varsinkin juuri näinä aikoina. Kuulun siihen onnelliseen joukkoon, jolla on mukava työ ja yleensä ottaen tietysti työ. On vallan kivaa viettää vapaapäiviä viikonloppuna. Puuhailla erilaisia ei työhön liittyviä juttuja. Onnistuneiden vapaapäivien aikana sitten levon lisäksi herää se kutina. Pian pääsee taas sinne sorvin ääreen. Opettajan sorvi on vaan sellainen hieman haastava sorvi. Tai niitä sorveja taitaa olla erilaisia ja useita sorvaajia. On hieno päästä ohjailemaan oppimista. Alusta alkaen en ole suostunut sellaiseen täysin perinteiseen "opettaja opettaa ja opiskelijat istuvat hiljaa" -opettamiseen. Se on minun ongelma opettajana saada herätettyä oppijoiden mielenkiinto aiheeseen. Se on opettajan ongelma saada linkitettyä aihe oppijoiden aikaisemmin opittuun ja heidän tulevaisuuteen. Jos minun tunnilla kuuluu pulpeteista pulinaa, niin syitä voi olla kaksi. He pohtivat innoissaan aiheeseen liittyvää ja sitä kautta oppivat. Tai sitten höpötellään jotain aivan muuta. Jälkimmäisen pulinan osalta opettaja itse saa katsoa peiliin. Ei ole oppijoiden syytä, että opettaja ei ole saanut napattua kiinni oppijoiden oppimisen innosta. Sitten se oppimisen ja opettamisen ilo. Mikä on sen mukavampaa, kun voi opetukseen lisätä kaikkia kiinnostavia elementtejä. Yksi sellainen on simulaatiopedagogiikka. Siis kertakaikkiaan. Uskallan vähäisellä simulaatiokokemuksellani väittää, että simulaatioideaa hyödyntäen voi elävöittää oikeastaan vaikka mitä oppituntia. Jokainen ympäristö soveltuu tähän. Oppijat oppivat supernopeasti kyseiseen oppimistapaan ja sitä myöten uskaltautuvat heittäytyä juttuun mukaan. Meillä omassa oppilaitoksessa Koulutuskeskus Sedussa Seinäjoella on tälläiseen oppimiseen valjastettu kaksi harjoitusluokkaa. Kaikkien koulutusohjelmien lähihoitajaopiskelijat tulevat vierailemaan lukuvuoden aikana simulaatioluokissa. He saavat tehdä tuttavuutta langattomasti ohjattaviin potilassimulaattoreihin yms. aputekniikkaan. Kyseisen tilan kehittely taitaa olla myös yksi tämän opettajan vatsanpohjan kutinan aiheuttaja. Eilen vein sinne odottamaan isoäidin vanhan keinun kotisimulaatioita. Mitähän seuraavaksi. Olisiko jotain elävöittävää äänimaisemaa. Miksei ole jo huominen...
Nyt sen hokasin. Opettajat ovat oppimisprojektin ohjausryhmä. Olisipa jännä kuulla minkälaisia ohjausryhmiä kukin on tavannut?
Jokaisen oppijan oppimisprosessi koostuu useista oppimisprojekteista. Itse olen toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa ohjausryhmäläisenä. Välillä oppija työstää opittavaa asiaa yksin ja ajoittain muiden kanssa yhteisessä ryhmässä. Ajoittain ohjausryhmä tarjoaa oppimisen kokemuksia vaikka simulaatiopedagogiikkaa hyödyntäen. Kaikkea tätä oppimista ohjailee ohjausryhmä. Ohjausryhmän kannattanee antaa vinkkejä projektinhallintaan ihan jokaiselle oppijalle. Lopulliset päätökset oppimisessa tekee kuitenkin päällikkö - kantaen oppimisestaan myös vastuun. Siinä meille kaikille haastetta.
Juuri tänään meidän oppilaitoksessa valmistui taas runsaastu uusia eri alojen ammattilaisia. Onnea heille ja onnea meille. Ohjausryhmän jäsenille tämä on hienoa aikaa - lukuvuosi alkaa olemaan finaalissa. Itse sain halata pienen ripakopallisen upeita uusia ensihoitajia maailmalle, laulettiin suvivirsi, pääsin maistamaan kotona uusiaperunoita sillin ja voin kera sekä nyt naatiskelen pervekkeella korituolissa istuen kuksa kädessä maisemia katsellen. Ettei vaan pian alkaisi paistamaan aurinko. Ei pöllömpää hommaa... :)
... simulaatio soveltuu lähes kaikkeen ammatilliseen oppimiseen yhtenä oppimista tukevana menetelmänä koulutusalasta riippumatta.
Miten käy, jos tylsien opettajan yksinpuheluiden sijasta opiskelijat pukattaisiin muutamaksi tunniksi oppilaitoksen nykyaikaiseen todellisuutta jäljittelevään simulaatioympäristöön harjoittelemaan ryhmässä opeteltavaa asiaa teknologiaa hyödyntäen? Vielä kun soppaan lisätään simulaatio-ohjaajaksi koulutettu innokas opettaja ja ripakopallinen oppimisen iloa, niin huh huh. Kannattaa kokeilla...
Seinäjoella Koulutuskeskus Sedun Koskenalantien yksikön lähihoitajakoulutuksessa opitaan tulevaisuudessa todellisuutta jäljittelevään
hoitoympäristöön sijoitettujen potilassimulaattoreiden avustuksella.
Simulaatio oppimismenetelmänä ja -ympäristönä mahdollistavat terveysalan
opiskelijoiden potilasturvallisuuteen tähtäävien rutiinitaitojen oppimisen.
Langattomasti ohjattavien potilassimulaattoreiden avulla voidaan lisäksi
harjoitella turvallisesti harvinaisia tai erittäin haastavia moniammatillisia
hoitotilanteita.
Moniammatillinen ryhmäsimulaatio
Opettajaopintoihin liittyvä kehittämistehtävä
Haen itselleni pedagogista pätevyyttä ammatillisiin aineisiin. Opintojen loppusuoraa pusken juuri nyt Jyväskylän AMK:n ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Pätevyyden avulla saan lopullisen siunauksen ensihoidon lehtori virkaan Koulutuskeskus Sedussa Seinäjoella. Voi tätä oppimisen iloa työn ohella... :)
Opeopintoihin liittyy luonnollisesti kehittämistyö. Kohteeksi valitsin lähihoitajaopiskelijoiden
oppimista tukevan simulaatio-oppimismenetelmän hyödyntämisen
toteuttamissuunnitelman rakentamisen. Suunnitelmaa hyödynnetään Koulutuskeskus Sedun
Seinäjoella sijaitsevassa Koskenalantien yksikössä lukuvuodesta 2014–2015
alkaen. Kuten alussa väitin, niin mielestäni samaa simulaatiomenetelmää voidaan hyödyntää kaikessa ammatillisessa
koulutuksessa koulutusalasta riippumatta. Kehittämistyössä olivat mukana omasta näkökulmastaan kehitellen robotiikan, turvallisuusalan ja ATTO-aineiden opettajaopiskelijoita omissa oppilaitoksissaan. Alla on kuvakaappaus meidän opintopiirin verkkotapaamisesta.
Opettajaopinnot verkossa
Mitä simulaatio on?
Terveysalan ryhmäsimulaatiossa osaavien opettajien ja erityisten
teknisten apuvälineiden avulla luodaan todellisuutta jäljitteleviä
hoitotilanteita. Ympäristönä voivat olla esimerkiksi sairaala, ambulanssi, koti
tai ulkoilma. Hoidon kohteena voivat olla langattomasti ohjattavat
potilassimulaattorit tai yksi opiskelijoista. Osa ryhmän opiskelijoista kykenee seuraamaan harjoitusta toisesta luokasta äänen ja kuvan siirtämisen mahdollistavat
tekniikan ansiosta. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin luovasti toteuttaen oppimistapahtuma voidaan toteuttaa täysin ilman näitä kaikkia kivoja apuvälineitä. Oleellisin oppimista ohjaileva välinen on simulaatiopedagogiikan tunteva innokas opettaja.
Traumatiimin toimintaa harjoituksessa
Omassa oppilaitoksessani on meneillään simulaation kokonaisvaltainen kehittämistyö. Menetelmän hyödyntäminen lähihoitajien koulutuksessa aikaisempaa laajemmin, simulaatio-ohjaajaksi kouluttautuminen opettajien osalta sekä simulaatioympäristön kehittäminen ovat työn alla. Yksi omakohtainen unelma olisi simulaatio-ohjaajien kansallinen verkostoituminen. Olisi hienoa kokea tilanne, että kaikki puhaltaisivat yhteen hehkuvaan simulaatiohiileen - samasta suunnasta. Siten ei tulisi savut kenenkään silmiin.
Alla videonpätkän avulla pääsee kurkistamaan meidän yksittäistä simulaatioharjoitusta.
Kehittämistyö sähköisesti julkaistuna löytyy osoitteesta www.issuu.com/pasijaskari. Lisätietoja tai kehittämisideoita tarjoten voi olla yhteydessä työsähköpostiosoitteeseen pasi.jaskari(ät)sedu.fi.
Niin, miten sinä reagoit asioihin? Toimiiko opettaminen koulussa? Osaavatko opettajat opettaa tai osaavatko opiskelijat oppia? Tiedetäänkö mitä koulussa pitäisi oikeasti tehdä ja miten? Purnaatko, ihmetteletkö, katseletko taakse vai eteenpäin? Autatko avaihenkilöitä? Siinä muutama ärsyttävä kysymys. Itselle on muodostunut oman 1,5 vuotta kestäneen opettajuuden kasvamisen alkutaipaleessa tunne, että kyllä kansa tietää. Joka tuutista tulee aivan joka päivä viisaita sanoja. Jokainen ääntä pitävä osaa kertoa mitä tehdään väärin ja mitä puuttuu. Opettajat opettavat aivan niin kuin aina ennenkin, eivätkä pysy muutoksen kelkassa mukana. Opiskelijat ovat muuttuneet laiskoiksi, lyhytjännitteisiksi ja räpläävät jatkuvasti kännykkää. Koululuokat ovat sisustettu 100 vuotta sitten keksityllä menetelmällä, eli opettaja liitutaululla mukanaan teoreettinen tieto ja kaikki opiskelijat kauniissa riveissä omissa pulpeteissaan. Jatkuvasti valmistuu uusia tutkimustuloksia oppimiseen liittyvistä asioista. Ja nämä tutkimukset todella vahvistavat, että maailma muuttuu. Jos koulumaailman muutoksen reagointi on se, että oppiminen tapahtuu joitakin kertoja vuodessa erillisessä ATK-luokassa, jossa on internettiin kytkettynä tietokoneeseen johdolla ja opettaja sanoo joka hetki, mitä nappia opiskelijat painavat tästä ATK-laitteesta - niin, huh huh. Olenpa kuullut opettajasta, joka haluaisi ottaa työpuhelimellaan vastaan kuvaviestin työssäoppimassa olevalta opiskelijalta erinomaisesta oppimisprosessiin kuuluvasta tapahtumasta. Mutta mutta. Puhelin ei ehkä taivu tähän vaativaan tapahtumaan - höh. Sitten ratkaisu. Oletko samaa mieltä, että meillä on laajaan tietomäärään perustuen tunnistettu ongelma tai ainakin tarve reagoida muuttuneeseen tilanteeseen? Yksinkertaistettuna nyt koulumaailman tulee ottaa ensin muuttunut maailma kiinni ja sitten pompata ihan pikkuisen edelle. Ja se kaiken paras asia. Pysyä siellä. Uskotaan tutkittua tietoa. Opettajat täydennyskoulutukseen (asenteet, menetelmät ja ympäristöt sekä välineet), ympäristöt remonttiin, opetusvälineet ajantasalle, opettamisessa keskityttäisiin yhteiskunnan tarpeisiin (projektitaito, kommunikointi, johtaminen, tiedon hankinta / analysointi, elinikäisen oppimisen avaintaidot, ongelmanratkaisutaidot...) ja opiskelijoita autetaan motivoitumaan oppimiseen. Ehdotan talkoiden alkamista - kökkätöitä. Lopeta sinäkin se pask.. jauhaminen. Keskity katsomaan eteenpäin. Sovitaan, että ainoastaan tutkijat saavat katsoa taaksepäin. Tue omia esimiehiä, oman organisaatiosi johtoa sekä kehittämisorganisaatioita suuntautumaan tulevaisuuteen. Heidän tehtävänä on viedä tietoa niille varsinaisille poliittisille päättäjille. Uskotaan siihen, että perusteellisen taustatyön tehden asiat voivat oikeasti muuttua. Asenteen muutos esimerkiksi ei maksa mitään. Voisitko juuri sinä muuttua? Mitä olet tehnyt yllä kerrotun kökän (talkoo) eteen vaikka viimeisen kuukauden aikana? Vai keskitytkö valittamiseen? Minä ole viimeisen kuukauden aikan tehnyt kökän eteen: perusteltu aloite web-kameroiden ja kokousmikrofonien hankkimiseksi työssäoppimisen ohjaamisen tehostamiseksi, perusteltu aloite opettajien työpuhelinten päivittämiseksi älypuhelimeksi, kehittänyt opetuksettomana aikana koulumme simulaatio-oppimisympäritöä sekä simulaatiomenetelmän hyödyntämistä kaikkien koulutusohjelmien käyttöön, käytössä olevien tietojärjestelmien kehittämisidointia useita kertoja (pääkäyttäjille eteenpäin vietäväksi), omassa opetustyössä olen hyötykäyttänyt opiskelijoiden omia matkapuhelimia, olen käyttänyt itse tehtyjä videoita oppimisen tukena, omalle esimiehelle sekä usealle muulle opettaja kollegalle olen vinkannut jonkun hyvän idean netistä oppimisen tukemiseksi... Ehkä jostain siemenestä kasvaa verso :)
Tässä oppimisen ohjaamisen ammattilaisuuteen kasvamisessa (=opeopinnot) pääsin tutustumaan vallan mielenkiintoiseen julkaisuun. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta järjesti infotilaisuuden muutamia päiviä sitten oppimisen tulevaisuuteen liityvästä julkaisusta. Osallistuin kyseiseen infotilaisuuteen - verkon välityksellä. Omiin opintoihin liittyen tutustuin myös siihen varsinaiseen julkaisuun - tietysti sähköisessä muodossa. Sieltä pomppi silmiin paljon mielenkiintoista. Mielestäni koko homman ydin oppimisen ohjaamisessa on se, että opettajien ja koulujen tulisi oikeasti aktivoitua. Opettajien tulisi heittäytyä koko persoonalla uuteen ajatusmalliin. Aivan kaikkien meidän opettajien tulisi päivittää tietojamme oppimismenetelmien ja -ympäristöjen osalta. Tässä asiassa auttaa avoin mieli ja uskallus kokeilemiseen. Tästä oppijat tykkäävät. Tarkoituksena ei tietenkään ole muuttaa vaan muuttamisen ilosta opettamismenetelmiä. Maailma ja oppijat vaan muuttuvat. Sitten se oppimisen ympäristö. Siis se koulu. Tai oikeastaan rahakirstun vartijat. Koulu tarvitseen toimiakseen varoja. Ja toisaalta varat tulee kohdentaa järkevästi. Näitä varoja tarvitaan esimerkiksi tietoteknisten apuvälineiden hankkimiseksi siinä laajuudessa, että opettajan halutessa laitteistoja olisi antaa oppijoiden käyttöön oppimisen tukemiseksi. Lisäksi niitä koulun perusrakenteita tulisi rohkeasti päivittää. Esimerkiksi tavallinen teorialuokka. Onko sen pakko olla kalustettuna samalla tavalla, kuin 100v sitten? Oikeastaan koko asiassa pääpointti on ajatus: Koulun ei pidä pyrkiä pysymään ainoastaan kehityksessä mukana, vaan koulun tulee mennä kehityksen etunenässä. Mennään mekin... :)
.jpg)
