Jokunen viikko on ollut treenit käynnissä omaan henkilökohtaiseen juhlamaratoniin. Siihen kymmenenteen. Vielä ei ole kohde tarkentunut, mutta vuosi on jo tiedossa. Se 2015.
Sitten ottaa kipeää. Pääsin juuri omille jaloille hyvään treenitahtiin. Jääköön se salaisuudeksi, mitä viikossa on kerääntynyt. Määrällisesti se on suunnilleen samaa tasoa kuin edellisille maratoneille valmistautuessa, mutta poikkeuksellisen nopeasti nostin määrän tälle tasolle. Sitten kipu.
Käväisin nostattamassa sykettä katsomalla ja kannustamalla HCM:ssa Hesassa jaloissa sandaalit. Päivän aikana tuli käveltyä paljon, seisoskeltua paljon ja sitten seuraavalla lenkillä alkoivat oireet. Voihan räkä.
Nyt tarttee tehdä jotain. Ensin harmitellaan, sitten jaetaan tuskaa jonkun toisen juoksuharrastajan kesken, sitten Googlataan hoito-ohjeita ja lopuksi päätetään tehdä jotain.
Nopea rastitustason määrän kasvaminen on siis tainnut tulehduttaa akilesjännettä. Nyt on meneillään tauko juoksemisesta, kylmää pohkeeseen monta kertaa päivässä, buranaa nappailen muutaman päivässä, buranan vatsaoireisiin toista lääkettä, kevyttä venyttelyä ja jotain volttareenia voiteena. Ja vot...eipä ole enää kipeä.
Sitten se paras juttu. Tietolähteessä suositeltiin treenaamisen jatkamista jollain korvaavalla tavalla. Kypärä päähän, pyörä esille ja menoksi. Ja on ollut kivaa. 1,5h treenejä vaihtelevassa maastossa. Paras metsän eläimistä oli tänään joku pirun iso haukka. Oli upea fiilis seurata sen liitelyä pellon päällä. Välillä aurinko paistaa täysillä ja tänään ukkospilvet esittivät minulle erinomaisen hienoa kerääntymistanssia taivaalla. Aivan huikean hienoja teräviä eri tasoisia tummia pilvenreunoja. Ilmeisesti olen hoitanut korttini oikein. Kotiin päästyä alkoi satamaan taivaan täydeltä, ei yhtään ennen.
Suunnistamisessa näytän olevan taitava. Sekä eilen, että tänään pyöräillessä maastossa tavallaan eksyin. Eilen kuntoratamaisemissa ja tänään metsäautotiemaastossa. Eilen sain kantaa välillä pyörää, pyörä meinasi upota suohon ja lopuksi uitin renkaat puhtaaksi järvessä. Tänään pyöräilyn kruunasi metsäautotien perimmäisessä päässä kääntöpaikka. Taisin sitten kerran kääntyä väärään suuntaan. Aina ei voi voittaa. Vauhtia oli tänää kovasti. Huippunopeus pyörällä oli 160km/h - ainakin sykemittarin mukaan. Pohkeen parannuttua Pasin ei saa unohtaa muita kuntoilumuotoja. Kiitos akilesjänteelle... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti