Kutkuttaakohan kaikkia tänään?

Niin, heitin kysymyksen otsikossa. Kutkuttaakohan kaikkia tänään vatsan suunnasta? Minua kutkuttaa vatsasta sillä lailla hyvällä tavalla. Ja taidan tietää syynkin.

Huomenna nimittäin alkaa seuraava onnellisen opettajan työviikko. Joidenkin mielestä ehkä kirjoitan aivan pöhköjä. Omasta mielestä asia ei ole ollenkaan pohkö. Varsinkin juuri näinä aikoina.

Kuulun siihen onnelliseen joukkoon, jolla on mukava työ ja yleensä ottaen tietysti työ. On vallan kivaa viettää vapaapäiviä viikonloppuna. Puuhailla erilaisia ei työhön liittyviä juttuja. Onnistuneiden vapaapäivien aikana sitten levon lisäksi herää se kutina. Pian pääsee taas sinne sorvin ääreen. Opettajan sorvi on vaan sellainen hieman haastava sorvi. Tai niitä sorveja taitaa olla erilaisia ja useita sorvaajia. On hieno päästä ohjailemaan oppimista. Alusta alkaen en ole suostunut sellaiseen täysin perinteiseen "opettaja opettaa ja opiskelijat istuvat hiljaa" -opettamiseen. Se on minun ongelma opettajana saada herätettyä oppijoiden mielenkiinto aiheeseen. Se on opettajan ongelma saada linkitettyä aihe oppijoiden aikaisemmin opittuun ja heidän tulevaisuuteen. Jos minun tunnilla kuuluu pulpeteista pulinaa, niin syitä voi olla kaksi. He pohtivat innoissaan aiheeseen liittyvää ja sitä kautta oppivat. Tai sitten höpötellään jotain aivan muuta. Jälkimmäisen pulinan osalta opettaja itse saa katsoa peiliin. Ei ole oppijoiden syytä, että opettaja ei ole saanut napattua kiinni oppijoiden oppimisen innosta.

Sitten se oppimisen ja opettamisen ilo. Mikä on sen mukavampaa, kun voi opetukseen lisätä kaikkia kiinnostavia elementtejä. Yksi sellainen on simulaatiopedagogiikka. Siis kertakaikkiaan. Uskallan vähäisellä simulaatiokokemuksellani väittää, että simulaatioideaa hyödyntäen voi elävöittää oikeastaan vaikka mitä oppituntia. Jokainen ympäristö soveltuu tähän. Oppijat oppivat supernopeasti kyseiseen oppimistapaan ja sitä myöten uskaltautuvat heittäytyä juttuun mukaan.

Meillä omassa oppilaitoksessa Koulutuskeskus Sedussa Seinäjoella on tälläiseen oppimiseen valjastettu kaksi harjoitusluokkaa. Kaikkien koulutusohjelmien lähihoitajaopiskelijat tulevat vierailemaan lukuvuoden aikana simulaatioluokissa. He saavat tehdä tuttavuutta langattomasti ohjattaviin potilassimulaattoreihin yms. aputekniikkaan. Kyseisen tilan kehittely taitaa olla myös yksi tämän opettajan vatsanpohjan kutinan aiheuttaja. Eilen vein sinne odottamaan isoäidin vanhan keinun kotisimulaatioita. Mitähän seuraavaksi. Olisiko jotain elävöittävää äänimaisemaa.

Miksei ole jo huominen...

Hyvä paha kipu

Jokunen viikko on ollut treenit käynnissä omaan henkilökohtaiseen juhlamaratoniin. Siihen kymmenenteen. Vielä ei ole kohde tarkentunut, mutta vuosi on jo tiedossa. Se 2015.

Sitten ottaa kipeää. Pääsin juuri omille jaloille hyvään treenitahtiin. Jääköön se salaisuudeksi, mitä viikossa on kerääntynyt. Määrällisesti se on suunnilleen samaa tasoa kuin edellisille maratoneille valmistautuessa, mutta poikkeuksellisen nopeasti nostin määrän tälle tasolle. Sitten kipu.

Käväisin nostattamassa sykettä katsomalla ja kannustamalla HCM:ssa Hesassa jaloissa sandaalit. Päivän aikana tuli käveltyä paljon, seisoskeltua paljon ja sitten seuraavalla lenkillä alkoivat oireet. Voihan räkä.

Nyt tarttee tehdä jotain. Ensin harmitellaan, sitten jaetaan tuskaa jonkun toisen juoksuharrastajan kesken, sitten Googlataan hoito-ohjeita ja lopuksi päätetään tehdä jotain.

Nopea rastitustason määrän kasvaminen on siis tainnut tulehduttaa akilesjännettä. Nyt on meneillään tauko juoksemisesta, kylmää pohkeeseen monta kertaa päivässä, buranaa nappailen muutaman päivässä, buranan vatsaoireisiin toista lääkettä, kevyttä venyttelyä ja jotain volttareenia voiteena. Ja vot...eipä ole enää kipeä.

Sitten se paras juttu. Tietolähteessä suositeltiin treenaamisen jatkamista jollain korvaavalla tavalla. Kypärä päähän, pyörä esille ja menoksi. Ja on ollut kivaa. 1,5h treenejä vaihtelevassa maastossa. Paras metsän eläimistä oli tänään joku pirun iso haukka. Oli upea fiilis seurata sen liitelyä pellon päällä. Välillä aurinko paistaa täysillä ja tänään ukkospilvet esittivät minulle erinomaisen hienoa kerääntymistanssia taivaalla. Aivan huikean hienoja teräviä eri tasoisia tummia pilvenreunoja. Ilmeisesti olen hoitanut korttini oikein. Kotiin päästyä alkoi satamaan taivaan täydeltä, ei yhtään ennen.

Suunnistamisessa näytän olevan taitava. Sekä eilen, että tänään pyöräillessä maastossa tavallaan eksyin. Eilen kuntoratamaisemissa ja tänään metsäautotiemaastossa. Eilen sain kantaa välillä pyörää, pyörä meinasi upota suohon ja lopuksi uitin renkaat puhtaaksi järvessä. Tänään pyöräilyn kruunasi metsäautotien perimmäisessä päässä kääntöpaikka. Taisin sitten kerran kääntyä väärään suuntaan. Aina ei voi voittaa. Vauhtia oli tänää kovasti. Huippunopeus pyörällä oli 160km/h - ainakin sykemittarin mukaan. Pohkeen parannuttua Pasin ei saa unohtaa muita kuntoilumuotoja. Kiitos akilesjänteelle... :)