Tänään aamulla pääsin todistamaan kaksi erilaista yrittäjyyden tukemisen tilannetta. Huomiot olivat ehkä pieniä ja mitättömiä. #suominousuun
Heti aamutuimaan kävin kahdessä eri osoitteessa nauttimassa palveluista. Molemmissa tapauksissa omistus on yksityinen. Toinen oli iso ja toinen pieni kokoluokaltaan. Toimialoilla ei ole mitään tekemistä keskenään tai oikeastaan kaukaa ajateltuna molempien teemana on hyvinvointi. Eikös myös huonekaluliike tuota hyvinvointipalveluja (toivottavasti). Nyt kyseessä ei ollut kuitenkaan huonekaluliike.
Molemmissa tapauksissa ensimmäinen kontakti oli tervehtiminen. Sitten alkoivatkin eroavaisuudet. Den första tilanne eteni siten, että minulta kysyttiin miksi tulin tänne. Samaa palvelua olisin saanut yrityksen edustajan mukaan ehkä ilmaiseksi jostain muualta. Tiesin asian ja olin valmis maksamaan saamastani palvelusta juuri tähän hetkeen. Toinen henkilö unohti sanoa minulle minun turvallisuuteen liittyviä asioita, jotka vaan satuin tietämään aikaisemmin hankitun tiedon avulla. Tätä aikaisempaa tietoani ko. henkiö ei tiennyt olevan, kunhan nyt vaan unohti sanoa. Olkoon tämä huomio vaikka epävakaan laadun näyte. Poislähtiessäni tuli maksun hetki. Asiakastietojeni tarkistuksen hetkellä henkilö kertoi näkevänsä minun puhelinnumeron järjestelmästä, mutta hän ei jaksanut sanoa sitä ääneen. Kello oli 08:15. Miten kovaa väsy mahtaakaan olla klo 15:15?
Den andra kokemus oli sitten hiukan erilainen. En ollut heti ihan varma, mitä haluan ostaa. Yrityksen edustaja alkoi auliisti esittelemään heidän tuotteita, vaikka hän ihan varmasti tiesi minun tietävän heidän tuotteet. Asiakkaana olen ollut jo useita vuosia. Maksun hetkellä vielä minulle esiteltiin yhtä uutta tuotetta ja tarjottiin mahdollisuutta harkita asiaa uudelleen. Ennen poistumista minulta tiedusteltiin ympäristöön tehtyjen muutosten toimivuutta.
Minulle asiakkaana tuli tunne, että toisessa tapauksessa yrityksen työntekijä oli "syntynyt yrittäjän päivänä". Mikä onkaan parempaa yrittäjyyden tukemista. Lopuksi 10 pisteen kysymys. Mikä mahtoi olla tämä kiva yritys?
Simulaatio-oppimismenetelmää rakastava ope Seinäjoelta. SOME, TVT, kamera ja lenkkarit ovat usein käytössä. | @pasijaskari
Simulation-instructor
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunne. Näytä kaikki tekstit
tiistai 18. lokakuuta 2016
perjantai 17. kesäkuuta 2016
Harjoitusohjelman toimivuus
Voisin väittää, että treeniohjelmani toimii. Torstaina oli vuorossa kropan huolto ja treeninälän kasvattaminen.
Juoksuharjoitusten sisältö on vaihdellut intervallien, kovan/hitaan tasavauhtisen ja pitkäkestoisen treeni-idean kesken. Harjoitusten tuoksinassa kroppa huomaa uutta rasitusta ja siitä seurauksena pientä rasitustunnetta seuraavalle päivälle.
Kuitenkin oikeassa suhteessa olevat taukopäivät lihashuoltoineen ja liikkuvuusharjoituksineen auttavat toipumaan. Sitten se paras. Nyt on syttynyt treenijano. Jalat tahtoisivat jo. Onneksi loppuviikolle on tiedossa useita kilometrejä ja monta minuuttia.
Varoituksen sana HCM2016 osallistujat - minäkin olen kisassa mukana. ;)
![]() |
| Kuvassa ei ole tennispallo. Se on jalanpohjan rääkkäin. |
Mihin on aikaa jäljellä:
tiistai 7. kesäkuuta 2016
Minun päivä Polar A360 tallentamana
Tämän päivän saldo ranteessa olevan laitteen mukaan 17,7km ja 23286 asekelta. Treeninä piti olla kevyt tasavauhtinen hölköttely.
- Aamulla ennen aamukukon laulamista kirmaisin 50min lenkille keskisykkeellä 121. Tuntui hyvältä ja kevyeltä.
- Työmaalle saavuin hieman etuajassa. Joten aloitin "työnteon" kropan huollolla sillä yhdellä salaisista aseistani. Siitä yritän napata kuvan huomenna. Äärimmäisen kiva kokemus.
- Töiden jälkeen kävimme perheen hallituksen puheenjohtajan kanssa kahdestaan kävelyllä.
- Sitten vielä talkootyönä kahden talouden nurmikonleikkuu. Treenaajana tietysti kaappaan rannekoneeseen kaikki askeleet ja pomppimiset talteen. Numeroista kun tulee niin hyvä mieli.
Syväkyykkyjen yms. treenien tekemiseen aikaa:
maanantai 6. kesäkuuta 2016
Pasia ärsyttää treenaamisessa juuri nyt
Voihan ärsytys. Eilen toteutin onnistuneen pitkän lenkin. Viimeviikolla sain kerättyä lenkkikilometrejä suunnitellun määrän. Jalat haluaisivat mennä taas tänään pihalle, mutta nyt kannattaa pitää päivän taukoa.
Tiedän kokemuksesta, että km määrää kasvattaessa tulee kroppaa kuunnella tarkasti ja uskoa kuulemaa. Eilisen lenkin jälkeen kokeilin ekan kerran elämässäsin treenin jälkeen kompressiosäärystimien ja -housujen palauttavaa vaikutusta. Menestys oli hyvä. Kompressio ja muu venyttelyhuolto toimivat. Tänään aamulla olisi "normaalisti" ollut pidemmän lenkin jälkeistä kipeytymistä. Nyt ei ollut. Jalat olisivat kunnossa, mutta nettivalmentaja sanoo - lepää. Asia selvä.
Onneksi mielikuvitus ja digikuva auttavat tuskassa. Aina voi muistelle. Viime vuoden syksyllä elo-syyskuun vaihteessa treenipaikalla ei puhuttu Suomea. Matkalaukkuun pakkasin lenkkarit ja lipussa luki Tanska. Silloin oli hyvä lyhyt treeni, vaikka satoikin.Selfien taustaksikin löytyi jotain kultturellia #taijotainsellaista.
Käännetäänpä tämä "ärsytys" eduksi. Arvatkaa lähdenkö huomenna aamulla lenkille ennen töihin menoa? Arvatkaa onko minulla silloin gasellimainen askel?
Treeniaikaa:
Tiedän kokemuksesta, että km määrää kasvattaessa tulee kroppaa kuunnella tarkasti ja uskoa kuulemaa. Eilisen lenkin jälkeen kokeilin ekan kerran elämässäsin treenin jälkeen kompressiosäärystimien ja -housujen palauttavaa vaikutusta. Menestys oli hyvä. Kompressio ja muu venyttelyhuolto toimivat. Tänään aamulla olisi "normaalisti" ollut pidemmän lenkin jälkeistä kipeytymistä. Nyt ei ollut. Jalat olisivat kunnossa, mutta nettivalmentaja sanoo - lepää. Asia selvä.
Onneksi mielikuvitus ja digikuva auttavat tuskassa. Aina voi muistelle. Viime vuoden syksyllä elo-syyskuun vaihteessa treenipaikalla ei puhuttu Suomea. Matkalaukkuun pakkasin lenkkarit ja lipussa luki Tanska. Silloin oli hyvä lyhyt treeni, vaikka satoikin.Selfien taustaksikin löytyi jotain kultturellia #taijotainsellaista.
Käännetäänpä tämä "ärsytys" eduksi. Arvatkaa lähdenkö huomenna aamulla lenkille ennen töihin menoa? Arvatkaa onko minulla silloin gasellimainen askel?
Treeniaikaa:
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Mitä Suomen itsenäisyydestä tuli tänään mieleen??
Tänään Suomen itsenäisyyspäivänä tuli kaksi konkreettista asiaa mieleen:
A: Juoksin pitkän lenkin omaan rauhalliseen tahtiin. Selässä ei ollut reppua, eikä mukana ollut kivääriä. Kukaan ei ajanut minua takaa ja kykenin tervehtimään iloisesti vastaantulijoita. Heti lenkin jälkeen kävin suihkussa ja istahdin rauhassa ruokapöytään. Seuraavaksi aloin nauttimaan television itsenäisyyspäivätarjonnasta.
Suomen itsenäisyydestä taistelleilla tilanne oli toisin. He eivät itse päättäneet etenemisvauhtiaan. Vastaantulijoita ei voinut tervehtiä. Selässä painava reppu ja kivääri kolisi lonkkaan jatkuvasti sekä kipeästi. Ajoittain heitä ajettiin takaa, joten edetä piti konkreettisesti henkensä edestä. Harvoin oli vastassa rauhallista ruokahetkeä.
Kyllä herää kovasti kunnioituksen tunteita.
Kyllä herää kovasti kunnioituksen tunteita.
B: Iltapäivällä katselin ajalle tyypilliseen tapaan kahta TV-lähetystä samanaikaisesti. Niistä löytyi yllättäen jotain yhteistä. Kaisa Mäkäräinen kisaili ampumahiihdossa tärkeistä kokonaispisteistä ja Tuntemattomassa sotilaassa taisteltiin maamme itsenäisyydestä.
Siis mitä samankaltaisuutta niissä oli? Molemmissa ammuttiin kovilla. Ampumisessa jokainen yritti osua mahdollisimman tarkasti ja pelättiin vastustajan tarkkuutta. Molemmissa lähetyksissä edettiin ajoittain aivan hurjaa vauhtia. Molemmissa lähetyksissä pyrittiin osallistujien kesken samaan maaliin - voittajana. Molemmissa huollon pitää pelata hyvin.
Kyllä herää kovasti kunnioituksen tunteita.
Kyllä herää kovasti kunnioituksen tunteita.
Koulutuskeskus SEDU:n Koekenalantien opetuspisteen YouTube-sivusto (https://youtu.be/1LovrbYII0U)
Rauhaisaa Suomen ja suomalaisten itsenäisyyspäivää.
lauantai 6. kesäkuuta 2015
Pienen pieni Pasi 70-luvulla
Siivosin kaappeja ja löysin haalistuneita värivalokuvia. Tämä muisto pitää jakaa nykyaikaan. Olkaa hyvät, laittakaa silmät puolittain kiinni ja lukekaa...
70-luvun lopussa pienen pieni Pasi ja ainakin 3v vanhempi velopoika lähtivät polkemaan pyörillä kohti mummolaa. Pienen pienellä Pasilla oli vihreä "Poni" -merkkinen Jopon kaltainen polkupyörä. Ponissa oli värikäs "Aku Ankka" -tarra rungossa kiinni.
Ajankohta oli kesäkuun alku. Koulu oli loppunut juuri ja kesälomaa oli jäljellä moooonta kuukautta.
Pysähdyimme juomaan vesipullosta vettä Nurmon kirkon kohtaan. Tauon lopuksi kivan lämpöisen kesäpäivän kunniaksi nappasimme uudella valokuvakameralla kuvan näkymästä. Filmissä oli muistaakseni 24 kuvan kuvausmahdollisuus. Kuva oli filmin kuva numero yksi. Filmi riitti koko kesäksi. Meidän piti jatkaa. Nimittäin aurinko paahtoi kuumasti, hiki helmeili ja kärpäset pörräsivät ympärillä. Niin oli tapana 70-luvulla kesäisin joka päivä.
On se mielikuvitus tehokas työväline. Jos totta puhutaan, niin nappasin kuvan eilen perjantaina auton ikkunasta kännykällä, kun oli aivan pakko pysähtyä tuohon 70-luvun näkymään. Tarinassa totta olivat ainakin vesipullo ja pienen pieni Pasi...
70-luvun lopussa pienen pieni Pasi ja ainakin 3v vanhempi velopoika lähtivät polkemaan pyörillä kohti mummolaa. Pienen pienellä Pasilla oli vihreä "Poni" -merkkinen Jopon kaltainen polkupyörä. Ponissa oli värikäs "Aku Ankka" -tarra rungossa kiinni.Ajankohta oli kesäkuun alku. Koulu oli loppunut juuri ja kesälomaa oli jäljellä moooonta kuukautta.
Pysähdyimme juomaan vesipullosta vettä Nurmon kirkon kohtaan. Tauon lopuksi kivan lämpöisen kesäpäivän kunniaksi nappasimme uudella valokuvakameralla kuvan näkymästä. Filmissä oli muistaakseni 24 kuvan kuvausmahdollisuus. Kuva oli filmin kuva numero yksi. Filmi riitti koko kesäksi. Meidän piti jatkaa. Nimittäin aurinko paahtoi kuumasti, hiki helmeili ja kärpäset pörräsivät ympärillä. Niin oli tapana 70-luvulla kesäisin joka päivä.
On se mielikuvitus tehokas työväline. Jos totta puhutaan, niin nappasin kuvan eilen perjantaina auton ikkunasta kännykällä, kun oli aivan pakko pysähtyä tuohon 70-luvun näkymään. Tarinassa totta olivat ainakin vesipullo ja pienen pieni Pasi...
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Mitä hallitusohjelma voi tarkoittaa?
Nyt on aivan pakko. Nimittäin spekuloida mitä 27.5.2015 julkaistu hallitusohjelma voisi tarkoittaa toisen asteen ammatillisen koulutuksen näkökulmasta. Ja tietysti katson kuvassa esitettyä hallitusohjelmaa oman työpaikan Koulutuskeskus SEDU:n Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon silmin.
Lähde: http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/Hallitusohjelma_27052015.pdf/75d94d8d-15c9-405a-8a9b-eca4987b635e
Jatko-opintokelpoisuus onneksi säilyy. Olisi ollut perin kummallinen ajatus tekaista nykyaikaan kunnon kastijako. Muistan ajan, kun ysi-luokan jälkeen piti päättää ammattikoulu ja duunarin elämä tai lukio ja vain taivas on rajana etenemisen osalta. Vaan kuinkas kävikään. Amis-pasi miettii parhaillaan, että mihin yliopistoon lähtisi tohtorikoulutukseen. Äikkistä kaikille. :)
Oppilaitosten ja työelämän yhteistyön tiivistäminen on hyvä asia. Molemmilla kun on ihan oikeasti yhteiset intressit.
T a r v i t a a n a m m a t t i t a i t o i s i a t e k i j o i t ä.
Kaiken päällekkäisyyden purkaminenkin on hyvä asia. Ymmärrän, että ottaa kipeää jos purkaminen osuu omalle kohdalle. Mutta päällekkäisyys maksaa ja me itse maksetaan viulut.
Ammatillisen koulutuksen nuorten ja aikuisten koulutuksien raja häipyy. Äkkiseltää ajatellen ei huono asia sekään. Siten on helpompi hyödyntää oppimisen ohjaajien joukossa olevaa osamista yhteiseksi hyväksi. Kaikkien ei tarvitse olla opettajien joukossa joka asiassa huippuosaajia.
Raha-asioista en ymmärrä mitään. Ohjelmaan sisältyi säästöjä. Tarkoittanee, että niukkuutta tarjolla. Kuitenkin rahaa on. Tarve vaan tulee perustella entistäkin ammattitaitoisemmin. Siis substanssiosaamisen kautta tulevaa ammattitaitoa tarvitaan.
Työssäoppimiseen liittyvä oppiminen nostetaan entistäkin enemmän esille. Hyvä suunta. Työn tekemisen oppii parhaiten työtä tekemällä ja omia tekemisiä reflektoimalla. Vielä kun mukana prosessissa on hyvä työssäoppimisen ohjaaja työpaikalla sekä innokas opettaja taustalla ohjailemassa oppimista.
Eikä muuten toisaalla mainittu ammatillisen peruskoulutuksen ja korkeakoulun tehostaminen yhteistyön osalta ole ollenkaan huono juttu. Ja ehkä hassuinta tässä on, että osaamisen tarjoamista voidaan tehdä molemmin päin. ;)
Suomi voittaa...
Lähde: http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/Hallitusohjelma_27052015.pdf/75d94d8d-15c9-405a-8a9b-eca4987b635e
Jatko-opintokelpoisuus onneksi säilyy. Olisi ollut perin kummallinen ajatus tekaista nykyaikaan kunnon kastijako. Muistan ajan, kun ysi-luokan jälkeen piti päättää ammattikoulu ja duunarin elämä tai lukio ja vain taivas on rajana etenemisen osalta. Vaan kuinkas kävikään. Amis-pasi miettii parhaillaan, että mihin yliopistoon lähtisi tohtorikoulutukseen. Äikkistä kaikille. :)
Oppilaitosten ja työelämän yhteistyön tiivistäminen on hyvä asia. Molemmilla kun on ihan oikeasti yhteiset intressit.
T a r v i t a a n a m m a t t i t a i t o i s i a t e k i j o i t ä.
Kaiken päällekkäisyyden purkaminenkin on hyvä asia. Ymmärrän, että ottaa kipeää jos purkaminen osuu omalle kohdalle. Mutta päällekkäisyys maksaa ja me itse maksetaan viulut.
Ammatillisen koulutuksen nuorten ja aikuisten koulutuksien raja häipyy. Äkkiseltää ajatellen ei huono asia sekään. Siten on helpompi hyödyntää oppimisen ohjaajien joukossa olevaa osamista yhteiseksi hyväksi. Kaikkien ei tarvitse olla opettajien joukossa joka asiassa huippuosaajia.
Raha-asioista en ymmärrä mitään. Ohjelmaan sisältyi säästöjä. Tarkoittanee, että niukkuutta tarjolla. Kuitenkin rahaa on. Tarve vaan tulee perustella entistäkin ammattitaitoisemmin. Siis substanssiosaamisen kautta tulevaa ammattitaitoa tarvitaan.
Työssäoppimiseen liittyvä oppiminen nostetaan entistäkin enemmän esille. Hyvä suunta. Työn tekemisen oppii parhaiten työtä tekemällä ja omia tekemisiä reflektoimalla. Vielä kun mukana prosessissa on hyvä työssäoppimisen ohjaaja työpaikalla sekä innokas opettaja taustalla ohjailemassa oppimista.
Eikä muuten toisaalla mainittu ammatillisen peruskoulutuksen ja korkeakoulun tehostaminen yhteistyön osalta ole ollenkaan huono juttu. Ja ehkä hassuinta tässä on, että osaamisen tarjoamista voidaan tehdä molemmin päin. ;)
Suomi voittaa...
perjantai 22. toukokuuta 2015
#ammatillinenkoulutus kaksivuotiseksi - SIIS TÄ?
Jopa pomppasi julkisuuteen mielenkiintoinen uutinen hallitusneuvotteluista. Tässä linkki YLE:n uutisointiin asiasta:
YLE: Kova ehdotus hallitusneuvotteluissa: Ammattikoulututkinto kaksivuotiseksi
Mielenkiinnolla odotan neuvotteluiden tuloksen ja erityisesti tietoa siitä, että minkätasoisella ammattitaidolla tätä päätöstä on leivottu. Parhaillaan ollaan viimeistelemässä suomalaisissa opinahjoissa Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen koordinoimana opetussuunnitelmien uudistuksia. Miksi ihmeessä tässä uudistuksessa ollaan suunniteltu opetettavaksi ja opittavaksi jotain turhaa? Vai voiko turhuuskäsitys muuttua muutamassa päivässä?
Mitä tämä julkisuuteen vuotanut tieto toteutuessaan oikein tarkoittaisi? Yhteiskunnan perusodotus on ammatillisen koulutuksen osalta hyvin ammattitaitoja kunnioittavaa. Joten se nyt opetettava turha on siis yleissivistävää tai jotain muuta ammattitaitoa tukevia opintoja. Vai olisiko poistettavien turhien asioiden listalla niitä eduskunnan tulevaisuuvaliokunnan peräänkuuluttamia projektitaitoja?
Mitä muuta toteutuminen aiheuttaisi? 15-16 vuotiaat nuorukaiset valmistuisivat ammattilaisiksi nuorimmillaan jopa 17 vuotiaana. En lähde luettelemaan erilaisia ammatteja, jossa ikä aiheuttaa hieman haastetta alkuvaiheessa. Jos nyt kuitenkin yksi esimerkki. Mihin ensihoitopalvelun yksikköön työllistyy kahden vuoden koulutuksen läpi käynyt 17 vuotias perustasoinen ensihoitaja?
Sitten ne jatko-opinnot. Taitaa ammattikorkeakoulut vaatia idean toteutuessa kahden vuoden koulutuksen käyneiltä ammattilaisilta vuoden "siltaopintoja", että ovat riittävän osaavia hakeakseen heille opiskelemaan. Olisiko sitten lukioilla tai jollain muilla oppilaitoksilla ratkaisuna ongelmaan sellaisia siltaopintokoulutuksia etenemisen mahdollistamiseksi? Uskaltaisin väittää, että tieteellinen tutkimus kaipaa tulevaisuudessakin tutkimustiimeihinsä perustyötä tehneitä ja jatko-opiskelleita tutkijoita. Saattaapa joskus ammattikoulun käyneistä tulla vaikka ammattikoulun opettajia... :)
Onneksi minä olen äänestänyt. #VOIHYVÄÄPÄIVÄÄ
YLE: Kova ehdotus hallitusneuvotteluissa: Ammattikoulututkinto kaksivuotiseksi
Mielenkiinnolla odotan neuvotteluiden tuloksen ja erityisesti tietoa siitä, että minkätasoisella ammattitaidolla tätä päätöstä on leivottu. Parhaillaan ollaan viimeistelemässä suomalaisissa opinahjoissa Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen koordinoimana opetussuunnitelmien uudistuksia. Miksi ihmeessä tässä uudistuksessa ollaan suunniteltu opetettavaksi ja opittavaksi jotain turhaa? Vai voiko turhuuskäsitys muuttua muutamassa päivässä?
Mitä tämä julkisuuteen vuotanut tieto toteutuessaan oikein tarkoittaisi? Yhteiskunnan perusodotus on ammatillisen koulutuksen osalta hyvin ammattitaitoja kunnioittavaa. Joten se nyt opetettava turha on siis yleissivistävää tai jotain muuta ammattitaitoa tukevia opintoja. Vai olisiko poistettavien turhien asioiden listalla niitä eduskunnan tulevaisuuvaliokunnan peräänkuuluttamia projektitaitoja?
Mitä muuta toteutuminen aiheuttaisi? 15-16 vuotiaat nuorukaiset valmistuisivat ammattilaisiksi nuorimmillaan jopa 17 vuotiaana. En lähde luettelemaan erilaisia ammatteja, jossa ikä aiheuttaa hieman haastetta alkuvaiheessa. Jos nyt kuitenkin yksi esimerkki. Mihin ensihoitopalvelun yksikköön työllistyy kahden vuoden koulutuksen läpi käynyt 17 vuotias perustasoinen ensihoitaja?
Sitten ne jatko-opinnot. Taitaa ammattikorkeakoulut vaatia idean toteutuessa kahden vuoden koulutuksen käyneiltä ammattilaisilta vuoden "siltaopintoja", että ovat riittävän osaavia hakeakseen heille opiskelemaan. Olisiko sitten lukioilla tai jollain muilla oppilaitoksilla ratkaisuna ongelmaan sellaisia siltaopintokoulutuksia etenemisen mahdollistamiseksi? Uskaltaisin väittää, että tieteellinen tutkimus kaipaa tulevaisuudessakin tutkimustiimeihinsä perustyötä tehneitä ja jatko-opiskelleita tutkijoita. Saattaapa joskus ammattikoulun käyneistä tulla vaikka ammattikoulun opettajia... :)
Onneksi minä olen äänestänyt. #VOIHYVÄÄPÄIVÄÄ
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Miten voi käydä rahattoman lenkillä?
Tätä se mun uneni tiesi. Olen aina tiennyt, että kävelylenkillä paremman puoliskon kanssa pitää aina olla taksiraha mukana. Sitähän ei voi etukäteen, mitä sattuu.
Tänään se sitten tapahtui. Aamusta reippaana lähdettiin kävelylle. Matka oli edennyt fyysisessä ja psyykkisessä myötätuulessa. Kunnes yhtäkkiä, ilman mitään ennakkovaroitusta. Katselin rennon letkeästi vasemmalle etuviistoon ja sitten...
Näin telttakatoksen. Seinäjoen torilla oli kaffilan telttakatos. Pelon sekaisin tuntein suuntasimme askeleemme torille ja siinä se oli. Kaffila oli auki. Muutama asiakas istui kaffittelemassa pipot päässä ja sieraimiin leijaili tuoreen kahvin tuoksu.
Tässä kohtaan todellisuus iski tajuntaan. Se ei levinnut mitenkää lämpimänä tunteena pikkuhiljaa. Tunne räjähti yhdellä kerralla koko päähän. Minulla ei ollut rahaa mukana. Ei yhtään.
Mitä tästä reissusta opin? En sitten yhtään mitään?
Kesä on aloitettu!
Tänään se sitten tapahtui. Aamusta reippaana lähdettiin kävelylle. Matka oli edennyt fyysisessä ja psyykkisessä myötätuulessa. Kunnes yhtäkkiä, ilman mitään ennakkovaroitusta. Katselin rennon letkeästi vasemmalle etuviistoon ja sitten...
Näin telttakatoksen. Seinäjoen torilla oli kaffilan telttakatos. Pelon sekaisin tuntein suuntasimme askeleemme torille ja siinä se oli. Kaffila oli auki. Muutama asiakas istui kaffittelemassa pipot päässä ja sieraimiin leijaili tuoreen kahvin tuoksu.
Tässä kohtaan todellisuus iski tajuntaan. Se ei levinnut mitenkää lämpimänä tunteena pikkuhiljaa. Tunne räjähti yhdellä kerralla koko päähän. Minulla ei ollut rahaa mukana. Ei yhtään.
Mitä tästä reissusta opin? En sitten yhtään mitään?
Kesä on aloitettu!
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
torstai 18. joulukuuta 2014
Mitä #simulaatio maailma voi oppi teatterilta @sjoenteatteri ?
Tähän saakka simulaatioympäristön kehittämisessä painopiste on meillä ollut siihen, että mitä lisäämällä voidaan luoda mielikuvaa. Olisiko se kalusteilla, isoilla kangaskuvilla ja datatykitetyillä kuvilla kolmeen seinään?
Vastaus löytyy ammattilaisilta - teatterista. Less is more. Näyttämö ja katsomo pimennetään. Pieni johdatteleva huonekalu tms. esine. Kohdevalo tapahtumapaikkaan. Ääniefekti. Ehkä pieni johdatteleva tarina ennen tilannetta. Tadaaa. Se oli siinä. Ihmisen mielikuvitus tekee loput. Ja simulaation kannalta se kaikista oleellisin. Kaikkien huomio focusoituu oleelliseen.
Missä mahtaa olla opettajien, simulaatio-ohjaajien ja simulaatioympäristöjen kehittäjien jatko-jatkokurssi? Sisältönä saisi olla ilmaisutaito, maskeeraus, valo/ääni/lavastesuunnittelu sekä ohjaus ja vielä kaupanpäälle valo/ääni-miksaus. Teatterikoulu? Eikun hys hys. Koulutuskeskus SEDU taitaa pian järjestää kurssin numero yksi. Ei saa varastaa ideaa.
Hyvä hyvä Seinäjoen kaupunginteatteri esityksestä ja kiitos Koulutuskeskus SEDU:n Koskenalantien yksikkö TYHY kokemuksesta. :)
maanantai 22. syyskuuta 2014
Äkkiä...
Nyt oli aivan pakko kirjoittaa jotain blogiin. Ei minulla ole varsinaisesti mitään asiaa. Oikeastaan pidän etätoimistoa Prisman lähettyvillä...jossain...
Syynä kirjoittamiseen on ainoastaan se, että en halua blogini päällimmäisessä kirjoituksessa olevan ahdistavia ajatuksia sisältävän otsikon. Hyi.
Syynä kirjoittamiseen on ainoastaan se, että en halua blogini päällimmäisessä kirjoituksessa olevan ahdistavia ajatuksia sisältävän otsikon. Hyi.
- Laita silmät kiinni.
- Ota leppoisa asento.
- Ota keuhkot täyteen ilmaa ja hengitä muutaman kerran hieman syvempään.
- Ajattele jotain kivaa ja rauhallista. Ihan mitä vaan rauhoittavaa.
- Anna ajan kulua. Mieti sitä kivaa juttua.
- Hengittele rauhallisesti.
- Avaa silmät rauhallisesti.
- Kyllä se siitä... :)
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Kuolemasimulaattori
Voi hyvää päivää. Näin kyllä pitää sanoa radiosta kuultuun simulaatioideaan. Lisää asiasta voi lukea maikkarin nettisivuilta http://m.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kahden-tunnin-kuolemakokemuksen-saa-20-eurolla-shanghaissa/4343418.
Itse on tullut jo vuosia mietittyä erilaisia kustannustehokkaita ideoita mielikuvan luomiseen. Siitähän simulaatioympäristössä taitaa olla kyse. Näin oli tässä yllä mainitussa uutisessakin.
Kuolema ja uudelleensyntymä -simulaattorissa simulaatio aloitetaan ruumisarkkuun siirtymisellä. Siitä kahden tunnin simulaatio etenee polttohautauksen kautta uudelleensyntymän haasteisiin. Arkussa taidetaan tarjota ahtautta. Polttohautauksessa äänen, valojen ja kuumuuden avulla simuloidaan...niin polttohautauksen tunnetta. Lopuksi ahtaan ja lämpimän kohdun kautta päästään simulaation päätökseen. Miten harras tunnelma mahtaa olla simulaation jälkeisessä jälkipuintikeskustelussa? Siellä ehkä itkettää?
Monia ideoita olen bongannut toisten simulaatioympäristöistä. Tämän osalta en ainakaan vielä keksinyt mitään bongattavaa. Niin, vai...olisiko simulaatio oivallinen idea yleisellä tasolla valmentaa omaisia ja potilaita tiettyyn sairauteen, oireisiin, kohtauksiin yms.? Jos vaikka se seuraava infarktipotilaiden infotilaisuus ei olisikaan pelkästään aivoja puuduttava kalvoilla toteutettu tietopläjäys auditoriossa.
Meidän ensihoidon opiskelijoilla on muuten alkamassa kuolemanviikko. Arvatkaa vaan sisältyykö viikkoon simulaatioita. En kuitenkaan aio rakentaa edellä mainitun kaltaista kuolemasimulaattoria.
Simulaatiossa on voimaa... :)
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Tänään simulaatioympäristö koki uutta
Omassa työssä sain napata tänään oman oppilaitoksemme uudistuneen simulaatiopedagoisen vision ensimmäisen toteutushedelmän. Ja kyllä maistui hyvältä. Vieläkin aivan sormet täpyyttää...
Tilanteessa oli yksi useasta lähihoitajien koulutusohjelmaryhmistä. He olivat oppimassa ihka ekaa kertaa tässä ympäristössä. Kyllä oli oppimisen ja ohjaamisen iloa. Tietysti mukana oli myös hitusen jännitystä. Olihan nopeatempoisissa simulaatiotilanteissa mukana liikuntakyvytön Nikolai (potilassimulaattori) ja arvovaltainen ylilääkäri (ryhmän oma opettaja).
Minä simulaatiohurahtaneena innoissani höpötin Nikolain avulla opiskelijoiden kanssa ja kääntelin kameroita. Niin tuolla simulaatiopedagogisella visiollani tarkoitan upeaa uudistusta lähihoitajaopiskelijoiden viimeisen lukuvuoden opetustavoissa meidän opetusyksikössämme Seinäjoella. Lukuvuoteen mukaan on mahdutettu uutena elementtinä simulaation mahdollisuuksia. Meillä hyödynnetään olemassa olevaa simulaatioympäristöä ja kouluttautuneita simulaatio-ohjaajia - niitä hurahtaneita - kaikkien viimeisen lukuvuoden opiskelijoiden oppimisen tukena. Tätä ilosanomaa jaetaan lisäksi talon sisäisenä koulutuksena siten, että jokainen opettaja pääsee halutessaan hyödyntämään menetelmää.
Pieni mielikuvaharjoitus:
Kuvittele oiiiikein iso hiili. Sellainen melkein talon kokoinen hehkuva hiili. Kuvitteletko nyt? Meillä työyhteisössä on sellainen - virtuaalinen hiili. Arvatkaa vaan hehkuuko se. Kyllä hehkuu. Me puhalletaan siihen kaikkki ja todella lujaa. Hyvä me... :)
Tilanteessa oli yksi useasta lähihoitajien koulutusohjelmaryhmistä. He olivat oppimassa ihka ekaa kertaa tässä ympäristössä. Kyllä oli oppimisen ja ohjaamisen iloa. Tietysti mukana oli myös hitusen jännitystä. Olihan nopeatempoisissa simulaatiotilanteissa mukana liikuntakyvytön Nikolai (potilassimulaattori) ja arvovaltainen ylilääkäri (ryhmän oma opettaja).
Minä simulaatiohurahtaneena innoissani höpötin Nikolain avulla opiskelijoiden kanssa ja kääntelin kameroita. Niin tuolla simulaatiopedagogisella visiollani tarkoitan upeaa uudistusta lähihoitajaopiskelijoiden viimeisen lukuvuoden opetustavoissa meidän opetusyksikössämme Seinäjoella. Lukuvuoteen mukaan on mahdutettu uutena elementtinä simulaation mahdollisuuksia. Meillä hyödynnetään olemassa olevaa simulaatioympäristöä ja kouluttautuneita simulaatio-ohjaajia - niitä hurahtaneita - kaikkien viimeisen lukuvuoden opiskelijoiden oppimisen tukena. Tätä ilosanomaa jaetaan lisäksi talon sisäisenä koulutuksena siten, että jokainen opettaja pääsee halutessaan hyödyntämään menetelmää.
Pieni mielikuvaharjoitus:
Kuvittele oiiiikein iso hiili. Sellainen melkein talon kokoinen hehkuva hiili. Kuvitteletko nyt? Meillä työyhteisössä on sellainen - virtuaalinen hiili. Arvatkaa vaan hehkuuko se. Kyllä hehkuu. Me puhalletaan siihen kaikkki ja todella lujaa. Hyvä me... :)
![]() |
| Aurinko, täysillä hehkuva hiili, taijotain...? |
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Saako opettajan kuppi täyttyä?
Vastausta otsikon kysymykseen en tiedä, mutta tiedän eräällä kohtuullisen hyvin tuntemalleni opettajalle käyneen näin - ihan hiljattain. Kuppi ei kuitenkaan kaatunut. "Opekupin" kokoa en uskalla lähteä arvioimaan.
Miksi se kuppi täyttyi? Syynä oli varmaankin se perinteinen tarina. Pöydälle kerääntyi hoitamattomia asioita. Päähän kerääntyi työstämättömiä ideoita. Ympäristö tarjoaa kivoja uusia haasteita, joihin haluaa vastata KYLLÄ. Oppilaskullat eivät marssi aina open toivomaan tahtiin. Opetuksettomana aikana "ei ehdi" pitää itsestä huolta, sillä syitähän aina löytyy. Tällöin pinta nousee ja näkökenttä kapenee.
Onneksi tällä kyseisellä opella on kokemusta asiasta. Ensin hän puhisee itsekseen, jakaa puhinaana opekollegoille ja painuu nopsasti "taka vasemmalle", pois opiskelijoita piinaamasta. Kyseinen opettaja sai vahvistustaan tunteilleen omalta oppilaalta, joka oli myös havainnut oppilaskollegoidensa....niin...no jotain haastetta. Opelta kuitenkin taisi löytyä viisautta. Hän ei lähtenyt tässä hetkessä avaamaan sanallista arkkuaan. Opiskelijat kun eivät oikeastaan olisi hyötyneet mistään negatiivisesta tunneryöpystä.
Tiedän miten opekollegat tarjosivat ymmärtämystään tälle simulaatioon hurahtaneelle opelle. Yksi tarjosi viisi levyä virtuaalisuklaata (suklaa auttaa aina). Toinen antoi luvan kirjoittaa vaikka mitä mielenterveyttä kohentavia suunnitelmia seuraavalle opetusviikolle, luonnollisesti virtuaaliseen pilveen. Opekollega jopa loi tunteen, että nämä suunnitelmat tietysti toteutetaan ja siten olo helpottuu...heh. Eikä kollegoiden tuki tainnut loppua siihenkään.
Vaan miten tässä kaikessa kävikään. Tuntemani ope taisi tuntea itsensä. Hän tunnisti tunteensa, ihan ne fyysisetkin sellaiset. Tykyttää, suututtaa, tiuskituttaa... Tämän jälkeen kaikkiin ärsykkeisiin vastaamista kannattaa harkita, ehkä jopa pidättäytyä reagoimasta. Nopsasti kylmästi priorisointia kaikista päällimmäisistä asioista. Mahdollisimman nopeasti pakolliset työt vamiiksi ja sitten OFF. Yksi viikonloppu saa ihmeitä aikaan.
Viikonlopun aikana tälle opelle tuli riittävästi erilaista syvääkin näkökulmaa asioihin, mieltä tasapainottavaa syötettä ja niitä häntä voimaannuttavia juttuja (sekaisin hämmennettynä: aurinko, ruskainen maisema, sauna, lenkki, hautajaiset, teatteri, hyvä ruoka, telkkari, yksi ohjelma Yleltä http://areena.yle.fi/tv/2270122/#/play, kuksa...).
Olisiko niin, että jingit ja jangit pitää olla tasapainossa, aivan kuin fengi ja sui? Jos jotain on elämässä liikaa, niin alkaa tuntumaan huonolta? Mitä tästä voisi ottaa opiksi? Pitäisikö rakentaa itselle sellainen voimaannuttava tai tasapainottava ensiapupakkaus? Kuvakollaasi itseä voimaannuttavista ja tasapainottavista asioista. Uskon nimittäin ajatuksen ja mielikuvan voimaan. Niin täytyy kaikkien simulaatiohurahtaneidenkin uskoa. Kannattaisikohan oma "voimakollaasi" tallentaa pilveen - olisi aina saatavilla.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten tarina jatkuu. Niin, tämä tarina on tosi.
Miksi se kuppi täyttyi? Syynä oli varmaankin se perinteinen tarina. Pöydälle kerääntyi hoitamattomia asioita. Päähän kerääntyi työstämättömiä ideoita. Ympäristö tarjoaa kivoja uusia haasteita, joihin haluaa vastata KYLLÄ. Oppilaskullat eivät marssi aina open toivomaan tahtiin. Opetuksettomana aikana "ei ehdi" pitää itsestä huolta, sillä syitähän aina löytyy. Tällöin pinta nousee ja näkökenttä kapenee.
Onneksi tällä kyseisellä opella on kokemusta asiasta. Ensin hän puhisee itsekseen, jakaa puhinaana opekollegoille ja painuu nopsasti "taka vasemmalle", pois opiskelijoita piinaamasta. Kyseinen opettaja sai vahvistustaan tunteilleen omalta oppilaalta, joka oli myös havainnut oppilaskollegoidensa....niin...no jotain haastetta. Opelta kuitenkin taisi löytyä viisautta. Hän ei lähtenyt tässä hetkessä avaamaan sanallista arkkuaan. Opiskelijat kun eivät oikeastaan olisi hyötyneet mistään negatiivisesta tunneryöpystä.
Tiedän miten opekollegat tarjosivat ymmärtämystään tälle simulaatioon hurahtaneelle opelle. Yksi tarjosi viisi levyä virtuaalisuklaata (suklaa auttaa aina). Toinen antoi luvan kirjoittaa vaikka mitä mielenterveyttä kohentavia suunnitelmia seuraavalle opetusviikolle, luonnollisesti virtuaaliseen pilveen. Opekollega jopa loi tunteen, että nämä suunnitelmat tietysti toteutetaan ja siten olo helpottuu...heh. Eikä kollegoiden tuki tainnut loppua siihenkään.
Vaan miten tässä kaikessa kävikään. Tuntemani ope taisi tuntea itsensä. Hän tunnisti tunteensa, ihan ne fyysisetkin sellaiset. Tykyttää, suututtaa, tiuskituttaa... Tämän jälkeen kaikkiin ärsykkeisiin vastaamista kannattaa harkita, ehkä jopa pidättäytyä reagoimasta. Nopsasti kylmästi priorisointia kaikista päällimmäisistä asioista. Mahdollisimman nopeasti pakolliset työt vamiiksi ja sitten OFF. Yksi viikonloppu saa ihmeitä aikaan.
Viikonlopun aikana tälle opelle tuli riittävästi erilaista syvääkin näkökulmaa asioihin, mieltä tasapainottavaa syötettä ja niitä häntä voimaannuttavia juttuja (sekaisin hämmennettynä: aurinko, ruskainen maisema, sauna, lenkki, hautajaiset, teatteri, hyvä ruoka, telkkari, yksi ohjelma Yleltä http://areena.yle.fi/tv/2270122/#/play, kuksa...).
Olisiko niin, että jingit ja jangit pitää olla tasapainossa, aivan kuin fengi ja sui? Jos jotain on elämässä liikaa, niin alkaa tuntumaan huonolta? Mitä tästä voisi ottaa opiksi? Pitäisikö rakentaa itselle sellainen voimaannuttava tai tasapainottava ensiapupakkaus? Kuvakollaasi itseä voimaannuttavista ja tasapainottavista asioista. Uskon nimittäin ajatuksen ja mielikuvan voimaan. Niin täytyy kaikkien simulaatiohurahtaneidenkin uskoa. Kannattaisikohan oma "voimakollaasi" tallentaa pilveen - olisi aina saatavilla.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten tarina jatkuu. Niin, tämä tarina on tosi.
| Pasin kuksa Luostolla (arkistokuva, kuva ei liity kertomukseen, vai...) |
Tunnisteet:
aurinko,
opettaja,
tunne,
työyhteisö,
viisaus
perjantai 5. syyskuuta 2014
Keinutuoli heräsi tänään henkiin...
Tänään simulaatioluokassa luovutin juhlallisesti Ensihoidon koulutusohjelman opiskelijoiden läsnäollessa perintönä saamani keinutuolin virallisesti opetuskäyttöön. Kerroin opiskelijoille keinutuolin tarinan.
Keinutuoli oli isoisäni Nikolain (1906-1987) lempituoli. Tuoli oli kovassa käytössä useita vuosia. Välillä keinuttiin telkkarin suuntaan ja välillä siitä poispäin. Isoäiti Martta (1910-2005) hääräili aina lähettyvillä. Heidän luona vieraillessa aina sai kastaa pullaa kaffiin.
Keinutuolin käyttöönluovutuspuheessa esitin toiveen simulaatioiden skenaariosuunnitteluun. Toivon Seinäjoella Koskenalantien simulaatioympäristössä toteutettavien ikääntyneiden simulaatio case-harjoituksissa käytettävän Nikolai ja Martta etunimiä. #kivapäivä #kivamuisto #kivatyö
Keinutuoli oli isoisäni Nikolain (1906-1987) lempituoli. Tuoli oli kovassa käytössä useita vuosia. Välillä keinuttiin telkkarin suuntaan ja välillä siitä poispäin. Isoäiti Martta (1910-2005) hääräili aina lähettyvillä. Heidän luona vieraillessa aina sai kastaa pullaa kaffiin.
Keinutuolin käyttöönluovutuspuheessa esitin toiveen simulaatioiden skenaariosuunnitteluun. Toivon Seinäjoella Koskenalantien simulaatioympäristössä toteutettavien ikääntyneiden simulaatio case-harjoituksissa käytettävän Nikolai ja Martta etunimiä. #kivapäivä #kivamuisto #kivatyö
| Nikolai ja Martta... |
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Simulaatioympäristön tuunaus testattu...
Voi kumpa voisin näyttää kuvia onnellisista oppijoista. Eilen tuunatussa simulaatioympäristössä oli tänään eka vieraileva ryhmä treenaamassa. Aiheena oli sellainen äkillinen peruselintoimintojen heikkeneminen tietystä syystä. Tavoiteltiin oikeaa hoitoa, oikeaa hoidon toteuttamista, hyvää ryhmän toimintaa ja tehokasta kommunikointia.
Simulaation teoriaopinnot toteutettiin jo aikaisemmin teorialuokassa. Eka simulaatio alkoi potilassimulaattoriin totuttelulla. Siihen "nukkeen" oikein uskalsi koskea. Ja hei, sehän puhuu...välillä aivan pas... Ihan sellaisia tavallisia asioita. Silmät räpsyvät.
Jokaisessa jälkipuinnissa / oppimiskeskustelussa simulaation jälkeen muisteltiin tapahtuman vaiheita. Vaikka ryhmä oli ekaa kertaa ympäristössä treenaamassa, niin hienosti osattiin poimia opittuja asioita ja onnistuneita suorituksia. Mukava oli taputtaa käsiä yhteen jokaisen CASE:n jälkeen.
Niin miten se minun mumman keinutuoli selvisi tuunatussa ympäristössä. Keinutuoli sai tällä kertaa rauhassa seurailla tilanteiden etenemistä hieman sivusta. Ympäristönä nimittäin oli tällä kertaa jonkun hoitolaitoksen potilashuone.
Miksi Koulutuskeskus Sedun simulaatioluokassa paistaa aina aurinko, vaikka laittaisi pimennysverhot? En tiedä? Pakko laittaa lopuksi meidän iloisen potilaan pärstäkuva. Hän kuvastakoon omia fiiliksia.
Simulaation teoriaopinnot toteutettiin jo aikaisemmin teorialuokassa. Eka simulaatio alkoi potilassimulaattoriin totuttelulla. Siihen "nukkeen" oikein uskalsi koskea. Ja hei, sehän puhuu...välillä aivan pas... Ihan sellaisia tavallisia asioita. Silmät räpsyvät.
Jokaisessa jälkipuinnissa / oppimiskeskustelussa simulaation jälkeen muisteltiin tapahtuman vaiheita. Vaikka ryhmä oli ekaa kertaa ympäristössä treenaamassa, niin hienosti osattiin poimia opittuja asioita ja onnistuneita suorituksia. Mukava oli taputtaa käsiä yhteen jokaisen CASE:n jälkeen.
Niin miten se minun mumman keinutuoli selvisi tuunatussa ympäristössä. Keinutuoli sai tällä kertaa rauhassa seurailla tilanteiden etenemistä hieman sivusta. Ympäristönä nimittäin oli tällä kertaa jonkun hoitolaitoksen potilashuone.
Miksi Koulutuskeskus Sedun simulaatioluokassa paistaa aina aurinko, vaikka laittaisi pimennysverhot? En tiedä? Pakko laittaa lopuksi meidän iloisen potilaan pärstäkuva. Hän kuvastakoon omia fiiliksia.
![]() |
| Hallikainen ja Vauhtihirmu... :) |
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Kutkuttaakohan kaikkia tänään?
Niin, heitin kysymyksen otsikossa. Kutkuttaakohan kaikkia tänään vatsan suunnasta? Minua kutkuttaa vatsasta sillä lailla hyvällä tavalla. Ja taidan tietää syynkin.
Huomenna nimittäin alkaa seuraava onnellisen opettajan työviikko. Joidenkin mielestä ehkä kirjoitan aivan pöhköjä. Omasta mielestä asia ei ole ollenkaan pohkö. Varsinkin juuri näinä aikoina.
Kuulun siihen onnelliseen joukkoon, jolla on mukava työ ja yleensä ottaen tietysti työ. On vallan kivaa viettää vapaapäiviä viikonloppuna. Puuhailla erilaisia ei työhön liittyviä juttuja. Onnistuneiden vapaapäivien aikana sitten levon lisäksi herää se kutina. Pian pääsee taas sinne sorvin ääreen. Opettajan sorvi on vaan sellainen hieman haastava sorvi. Tai niitä sorveja taitaa olla erilaisia ja useita sorvaajia. On hieno päästä ohjailemaan oppimista. Alusta alkaen en ole suostunut sellaiseen täysin perinteiseen "opettaja opettaa ja opiskelijat istuvat hiljaa" -opettamiseen. Se on minun ongelma opettajana saada herätettyä oppijoiden mielenkiinto aiheeseen. Se on opettajan ongelma saada linkitettyä aihe oppijoiden aikaisemmin opittuun ja heidän tulevaisuuteen. Jos minun tunnilla kuuluu pulpeteista pulinaa, niin syitä voi olla kaksi. He pohtivat innoissaan aiheeseen liittyvää ja sitä kautta oppivat. Tai sitten höpötellään jotain aivan muuta. Jälkimmäisen pulinan osalta opettaja itse saa katsoa peiliin. Ei ole oppijoiden syytä, että opettaja ei ole saanut napattua kiinni oppijoiden oppimisen innosta.
Sitten se oppimisen ja opettamisen ilo. Mikä on sen mukavampaa, kun voi opetukseen lisätä kaikkia kiinnostavia elementtejä. Yksi sellainen on simulaatiopedagogiikka. Siis kertakaikkiaan. Uskallan vähäisellä simulaatiokokemuksellani väittää, että simulaatioideaa hyödyntäen voi elävöittää oikeastaan vaikka mitä oppituntia. Jokainen ympäristö soveltuu tähän. Oppijat oppivat supernopeasti kyseiseen oppimistapaan ja sitä myöten uskaltautuvat heittäytyä juttuun mukaan.
Meillä omassa oppilaitoksessa Koulutuskeskus Sedussa Seinäjoella on tälläiseen oppimiseen valjastettu kaksi harjoitusluokkaa. Kaikkien koulutusohjelmien lähihoitajaopiskelijat tulevat vierailemaan lukuvuoden aikana simulaatioluokissa. He saavat tehdä tuttavuutta langattomasti ohjattaviin potilassimulaattoreihin yms. aputekniikkaan. Kyseisen tilan kehittely taitaa olla myös yksi tämän opettajan vatsanpohjan kutinan aiheuttaja. Eilen vein sinne odottamaan isoäidin vanhan keinun kotisimulaatioita. Mitähän seuraavaksi. Olisiko jotain elävöittävää äänimaisemaa.
Miksei ole jo huominen...
Huomenna nimittäin alkaa seuraava onnellisen opettajan työviikko. Joidenkin mielestä ehkä kirjoitan aivan pöhköjä. Omasta mielestä asia ei ole ollenkaan pohkö. Varsinkin juuri näinä aikoina.
Kuulun siihen onnelliseen joukkoon, jolla on mukava työ ja yleensä ottaen tietysti työ. On vallan kivaa viettää vapaapäiviä viikonloppuna. Puuhailla erilaisia ei työhön liittyviä juttuja. Onnistuneiden vapaapäivien aikana sitten levon lisäksi herää se kutina. Pian pääsee taas sinne sorvin ääreen. Opettajan sorvi on vaan sellainen hieman haastava sorvi. Tai niitä sorveja taitaa olla erilaisia ja useita sorvaajia. On hieno päästä ohjailemaan oppimista. Alusta alkaen en ole suostunut sellaiseen täysin perinteiseen "opettaja opettaa ja opiskelijat istuvat hiljaa" -opettamiseen. Se on minun ongelma opettajana saada herätettyä oppijoiden mielenkiinto aiheeseen. Se on opettajan ongelma saada linkitettyä aihe oppijoiden aikaisemmin opittuun ja heidän tulevaisuuteen. Jos minun tunnilla kuuluu pulpeteista pulinaa, niin syitä voi olla kaksi. He pohtivat innoissaan aiheeseen liittyvää ja sitä kautta oppivat. Tai sitten höpötellään jotain aivan muuta. Jälkimmäisen pulinan osalta opettaja itse saa katsoa peiliin. Ei ole oppijoiden syytä, että opettaja ei ole saanut napattua kiinni oppijoiden oppimisen innosta.
Sitten se oppimisen ja opettamisen ilo. Mikä on sen mukavampaa, kun voi opetukseen lisätä kaikkia kiinnostavia elementtejä. Yksi sellainen on simulaatiopedagogiikka. Siis kertakaikkiaan. Uskallan vähäisellä simulaatiokokemuksellani väittää, että simulaatioideaa hyödyntäen voi elävöittää oikeastaan vaikka mitä oppituntia. Jokainen ympäristö soveltuu tähän. Oppijat oppivat supernopeasti kyseiseen oppimistapaan ja sitä myöten uskaltautuvat heittäytyä juttuun mukaan.
Meillä omassa oppilaitoksessa Koulutuskeskus Sedussa Seinäjoella on tälläiseen oppimiseen valjastettu kaksi harjoitusluokkaa. Kaikkien koulutusohjelmien lähihoitajaopiskelijat tulevat vierailemaan lukuvuoden aikana simulaatioluokissa. He saavat tehdä tuttavuutta langattomasti ohjattaviin potilassimulaattoreihin yms. aputekniikkaan. Kyseisen tilan kehittely taitaa olla myös yksi tämän opettajan vatsanpohjan kutinan aiheuttaja. Eilen vein sinne odottamaan isoäidin vanhan keinun kotisimulaatioita. Mitähän seuraavaksi. Olisiko jotain elävöittävää äänimaisemaa.
Miksei ole jo huominen...
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Osaako hoitotyön ammattilainen olla omainen?
Jokainen valloittaa syntymästään alkaen omaa terveysvuorta. Myös juuri sinä. Vuorikiipeilyssä otetaan oppia kokeneemmilta kiipeilijöiltä, niiltä asiantuntijoilta. Heiltä ammennetaan tietoa sekä kokemuksia ylöspäin kapuamiseen, lipun kiinnittämiseen huipulla ja hallittuun laskeutumiseen. Oikein valistunut vuorikiipeilijä suunnittelee valloituksensa hyvin, tiedostaa riskit, treenaa, hankkii soveltuvia apuvälineitä ja ennen kaikkea varautuu ongelmiin. Mitä paremmin yllättäviin tilanteisiin on varautunut ja mitä enemmän on organisoitua asiantuntija-apua saatavilla yllättävän tilanteen sattuessa, niin sitä paremmat mahdollisuudet ovat selviytymiseen. Mitähän vuorikiipeilijälle voi tapahtua hallitun laskeutumisen aikana? Osaan kuvitella... lumivyöry, joka voi haudata elävältä... iso ja syvä railo, johon voi tippua... nilkka voi nyrjähtää ja joutuu nilkuttamaan loppumatkan...
Olenkohan oikein tosissani koskaan ajatellut oman terveysvuoren valloituksessa näitä yllättäviä tilanteita? Oletko sinä? Minut on kyllä hoitoalan ammattilaisena koulutettu toimimaan erilaisissa yllättävissä terveyttä uhkaavissa tianteissa. Olen ammattilaisuudessani kasvanut jopa siihen vaiheeseen, että opetan muillekin miten toisten terveysvuoren valloituksen onnettomissa hetkissa tarjotaan apua. Edelleen sama kysymys: Osaanko toimia oikein omassa terveysongelmassa tai osaanko toimia oikein omaisena läheisen terveysongelmassa? Tähän jälkimmäiseen kysymykseen tiedän osittain vastauksen.
Sain (lue jouduin) kasvattaa kokemuksiani omaisena olemisesta. Lähipiiriin kuuluva henkilö joutui oman terveysvuoren valloitusretkellään yllättäen "lumivyöryn" uhriksi. Onneksi paikalle sattui toinen vuorikiipeilijä, joka osasi aktivoida terveysalan ammattilaisten hoitoketjun soittamalla numeroon 112. Sitten alkoikin taistelu elämästä. Tämä "lumivyöry" oli erittäin paha ja upottava. Auttajajoukko sai "kaivettua lumivyöryn uhrin" esille ja hänet siirrettiin turvaan. Tämän jälkeen oman terveysvuoren valloittaja jatkoi etenemistä hoitoalan ammattilaisten kanssa käsi kädessä syvässä lumivyöryn sohjossa. Eteneminen on ollut sivusta katsoen sumuista. Nimittäin oman terveysvuoren valloittaja on tipahtanut kahteen kertaan taluttajistaan huolimatta syvään ja pimeään railoon. Onneksi hoitoalan auttajat ovat saaneet nostettua oman terveysvuoren valloittajan uudelleen maan kamaralle. Tähän kaikkeen sumusta etenemisen seuraamiseen on aikaa kulunut kolme viikkoa. Etenemisessä joudutaan edelleen varoa railoja ja ja ja...
Sitten asiaan. Miten hoitoalan ammattilainen käyttäytyy omaisena?
Terveydenhuollossa tiedostetaan opettajien, sairaanhoitajien ja insinöörien haasteellisuus potilaana tai omaisena. Nämä ammattikuntansa edustaja tietävät omasta mielestään monesta asiasta ja erityisen paljon. :) Minä omaisena täytän kaksi kriteereistä. Pelottavaa tässä tilanteessa on ollut oman käyttäytymisen analysointi. Alusta alkaen zoomaan omia tekemisiä ja ajatuksia erilaisiin kriisin etenemisen vaiheisiin. Huomasin esimerkiksi, että viidentenä päivänä tilanteen alkamisesta tiedostin ekan kerran lintujen laulun pihalla. Siihen saakka olin kulkenut sumussa. Toinen pelottava analysointi oli muiden lähipiiriin kuuluvien henkilöiden tiedottaminen. Siis yleensä ottaen kommunikointi ja tilannekuvan ylläpitäminen (onko tämä hieman idiootti lähestymistapa asiaan?). Tiedön nimittäin kriisissä erittäin merkillisenä asiana yhtenäisen ja mahdollisimman todenmukaisen tilannekuvan merkityksellisyyden. Kun moista tiedotuskanavaa ei ollut valmiiksi olemassa, niin sehän luotiin ja toisaalta se vaan syntyi. Asiassa käytettiin apuna TVT erilaisia mobiilisovelluksia ja aivan tavallista puhelinta. Jos lähipiiri ei tiedä, niin he alkavat olettamaan, keksimään ja tekemään itse tiedusteluretkiä. Jokainen kykenee arvaamaan, mihin se johtaa.
Hoitoalan ammattilainen on täysin omainen ollessaan omainen ja ennen kaikkea häntä tulee kohdella omaisena. Ekojen päivien sumuisessa olotilassa mietitään aivan kaikki samat ajatukset "tavallisten" omaisten tapaan. Miten tässä kaikessa tulee käymään. Oman elämän näkökenttä kapenee ja energiaa suuntautuu tapahtuneeseen. Hoitoalan ammattilainen ei kykene välttämättä olemaan se sama looginen ammattilainen hoitoon liittyvissä asioissa. Hoitoalan ammattilainen pelkää kotona jokaista puhelimen pirahdusta, jos hän on saanut kokea omakohtaisesti osastolta soitetun "tilanne muuttunut pahemmaksi" -puhelun. Hoitotyön ammattilainen omaisena ollessaa tarttuu jokaiseen hoitajan tai lääkärin toiveita herättävään tai sammuttavaan lauseeseen.
Lopuksi on kiitosten aika sumusta huolimatta. En osaa edes laskea kuinka monta kymmentä ihmistä on ollut tässä taistelussa mukana. Heistä aivan jokaiselle kuuluu ISO KIITOS. Te kaikki teette todella tärkeää työtä. Nämä sankarit kulkevat töissä yötä päivää ja pyhää arkea. Osittain siis sellaisena aikana, kun vaikka me opettajat olemme kotona. Hoitoalan ammattilaisena ja nyt omaisena en voi ymmärtää julkisia keskusteluita terveydenhuollon säästötarpeista. Minä en ainakaan olisi halunnut säästön kohteeksi juuri sitä meidän käyttämää ambulanssia, juuri sitä leikkaustiimiä, juuri sitä osaston hoitajaa, joka huomasi vaarallisen muutoksen elintoiminnoissa... Mikä on tärkeämpää, kuin oman terveysvuoren turvallinen valloitus?
Onneksi jokaisen terveysvuorella joka aamu nousee aurinko ja jokaisen omalta terveysvuorelta on ajoittain aivan huikean hienot näkymät. Nautitaan niistä... :)
Olenkohan oikein tosissani koskaan ajatellut oman terveysvuoren valloituksessa näitä yllättäviä tilanteita? Oletko sinä? Minut on kyllä hoitoalan ammattilaisena koulutettu toimimaan erilaisissa yllättävissä terveyttä uhkaavissa tianteissa. Olen ammattilaisuudessani kasvanut jopa siihen vaiheeseen, että opetan muillekin miten toisten terveysvuoren valloituksen onnettomissa hetkissa tarjotaan apua. Edelleen sama kysymys: Osaanko toimia oikein omassa terveysongelmassa tai osaanko toimia oikein omaisena läheisen terveysongelmassa? Tähän jälkimmäiseen kysymykseen tiedän osittain vastauksen.
Sain (lue jouduin) kasvattaa kokemuksiani omaisena olemisesta. Lähipiiriin kuuluva henkilö joutui oman terveysvuoren valloitusretkellään yllättäen "lumivyöryn" uhriksi. Onneksi paikalle sattui toinen vuorikiipeilijä, joka osasi aktivoida terveysalan ammattilaisten hoitoketjun soittamalla numeroon 112. Sitten alkoikin taistelu elämästä. Tämä "lumivyöry" oli erittäin paha ja upottava. Auttajajoukko sai "kaivettua lumivyöryn uhrin" esille ja hänet siirrettiin turvaan. Tämän jälkeen oman terveysvuoren valloittaja jatkoi etenemistä hoitoalan ammattilaisten kanssa käsi kädessä syvässä lumivyöryn sohjossa. Eteneminen on ollut sivusta katsoen sumuista. Nimittäin oman terveysvuoren valloittaja on tipahtanut kahteen kertaan taluttajistaan huolimatta syvään ja pimeään railoon. Onneksi hoitoalan auttajat ovat saaneet nostettua oman terveysvuoren valloittajan uudelleen maan kamaralle. Tähän kaikkeen sumusta etenemisen seuraamiseen on aikaa kulunut kolme viikkoa. Etenemisessä joudutaan edelleen varoa railoja ja ja ja...
Sitten asiaan. Miten hoitoalan ammattilainen käyttäytyy omaisena?
Terveydenhuollossa tiedostetaan opettajien, sairaanhoitajien ja insinöörien haasteellisuus potilaana tai omaisena. Nämä ammattikuntansa edustaja tietävät omasta mielestään monesta asiasta ja erityisen paljon. :) Minä omaisena täytän kaksi kriteereistä. Pelottavaa tässä tilanteessa on ollut oman käyttäytymisen analysointi. Alusta alkaen zoomaan omia tekemisiä ja ajatuksia erilaisiin kriisin etenemisen vaiheisiin. Huomasin esimerkiksi, että viidentenä päivänä tilanteen alkamisesta tiedostin ekan kerran lintujen laulun pihalla. Siihen saakka olin kulkenut sumussa. Toinen pelottava analysointi oli muiden lähipiiriin kuuluvien henkilöiden tiedottaminen. Siis yleensä ottaen kommunikointi ja tilannekuvan ylläpitäminen (onko tämä hieman idiootti lähestymistapa asiaan?). Tiedön nimittäin kriisissä erittäin merkillisenä asiana yhtenäisen ja mahdollisimman todenmukaisen tilannekuvan merkityksellisyyden. Kun moista tiedotuskanavaa ei ollut valmiiksi olemassa, niin sehän luotiin ja toisaalta se vaan syntyi. Asiassa käytettiin apuna TVT erilaisia mobiilisovelluksia ja aivan tavallista puhelinta. Jos lähipiiri ei tiedä, niin he alkavat olettamaan, keksimään ja tekemään itse tiedusteluretkiä. Jokainen kykenee arvaamaan, mihin se johtaa.
Hoitoalan ammattilainen on täysin omainen ollessaan omainen ja ennen kaikkea häntä tulee kohdella omaisena. Ekojen päivien sumuisessa olotilassa mietitään aivan kaikki samat ajatukset "tavallisten" omaisten tapaan. Miten tässä kaikessa tulee käymään. Oman elämän näkökenttä kapenee ja energiaa suuntautuu tapahtuneeseen. Hoitoalan ammattilainen ei kykene välttämättä olemaan se sama looginen ammattilainen hoitoon liittyvissä asioissa. Hoitoalan ammattilainen pelkää kotona jokaista puhelimen pirahdusta, jos hän on saanut kokea omakohtaisesti osastolta soitetun "tilanne muuttunut pahemmaksi" -puhelun. Hoitotyön ammattilainen omaisena ollessaa tarttuu jokaiseen hoitajan tai lääkärin toiveita herättävään tai sammuttavaan lauseeseen.
Lopuksi on kiitosten aika sumusta huolimatta. En osaa edes laskea kuinka monta kymmentä ihmistä on ollut tässä taistelussa mukana. Heistä aivan jokaiselle kuuluu ISO KIITOS. Te kaikki teette todella tärkeää työtä. Nämä sankarit kulkevat töissä yötä päivää ja pyhää arkea. Osittain siis sellaisena aikana, kun vaikka me opettajat olemme kotona. Hoitoalan ammattilaisena ja nyt omaisena en voi ymmärtää julkisia keskusteluita terveydenhuollon säästötarpeista. Minä en ainakaan olisi halunnut säästön kohteeksi juuri sitä meidän käyttämää ambulanssia, juuri sitä leikkaustiimiä, juuri sitä osaston hoitajaa, joka huomasi vaarallisen muutoksen elintoiminnoissa... Mikä on tärkeämpää, kuin oman terveysvuoren turvallinen valloitus?
Onneksi jokaisen terveysvuorella joka aamu nousee aurinko ja jokaisen omalta terveysvuorelta on ajoittain aivan huikean hienot näkymät. Nautitaan niistä... :)
tiistai 19. marraskuuta 2013
Miehen kostea silmäkulma
Onko miehekästä, jos miehellä on kyynel silmäkulmassa? Tätä en ehtinyt yhtään miettiä, kun kävimme viemässä nuorimmaisen lapsemme kuvassa odottelevaan lentokoneeseen. Koneella iso joukko (nuoria)miehiä lähtee maistamaan kansainvälistä työtä. Työkomennus on heillä kaikilla sellainen henkilökohtainen odotettu "iso vuori", jonne pitää päästä. Eikä kyseessä taida olla vuorikiipeilijöiden joukko, vaan aivan jotain muuta.
Onneksi he kaikki ovat valmistautuneet ja varustautuneet yhteiselle matkalle hyvin. Valmistautumisvaiheen jälkeen heidät lennätetään yhdessä hujauksessa sinne vuorelle. Siellä sitten naatiskellaan näkymistä. Toivottavasti kaikki muistavat varoa vuorella olevia kuoppia ja irtolohkareita. Siten on helpompi saapua takaisin Suomeen aloittamaan ne mukavat retken muistelut. Tsemppiä...
Niin, kosteutta oli havaittavissa lentokentällä...satoikin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








