Yllätin itseni ja lähipiirini tänään. Pääsiäisen kunniaksi ja vähän muustakin syystä menin kirkkoon tänään torstaina illalla. Tunnelma oli vaikuttavan harras. Erityisesti loppua kohden alkoi tapahtumaan. Kirkon etuosassa valot sammutettiin, pappi puhalsi kynttilät sammuksiin, siirtyi hieman sivummalle lukemaan asiaan liittyvää tekstiä ja avustavat henkiöt asettivat mustat kirkkotekstiilit alttarille. Puhe muutti vieläkin hartaammaksi. Lopuksi melkein koko kirkko pimennettiin ja viimeisen virren aikana urutkin sammuivat. Väkijoukko vaan veisasi ja pappikin katosi. Virren päätyttyä hämärää ja hiljaista.
Luvan lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Nurmon_kirkon_vaivaisukko.jpg
Ei voi kun sanoa, että on valolla, valottomuudellä sekä äänellä ja erityisesti äänettömyydellä voimaa.
Tästä oma kieroutunut mieleni löysi taas tarttumapintaa suoraan simulaatiomaailmaan. Kun annetaan vähemmän, niin saadaan enemmän. Miksi pitää rakentaa kaikkea mieltä täyttävää ja häiritsevää ympärille, kun voisi antaa tilaa oleelliselle ja sille oppijan mielikuvitukselle? No okei. Kyllä simulaatiotilanteessa voi syventävässä vaiheessa olla oppimistavoitteiden kannalta oleellista tuottaa riittävästi vaikka ympärillä tapahtuvan hälinän ja vilinän aiheuttamaa haastetta.
Hiljaisuudessa ja pimeydessä on voimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti