Kaukopartiomarssi 2013 (osa 1/3)

Valmistautuminen 

Tänä syksynä tarjoutui hieman yllättäen mahdollisuus osallistua ryhmässä “vuoren valloittamiseen”. Nimittäin  aikaisemmin syksyllä tuskailin, etten ehdi saavuttaa syksyn aikana riittävän hyvää maratonkuntoa. Mielessä oli halu tehdä jotain liikunnallista isompaa juttua. Yllättäen sain kuulla, että edellisessä bloggauksessa kirjoittamastani työyhteisössä oli aloitettu valmistautuminen Kaukopartiomarssiin. Oikeastaan Kaukopartiomarssista oli kyllä puhuttu ennemminkin, mutta nyt poppoo oli tosissaan. Sinne mennään ja treenit olivat käynnissä.

Kaukopartiomarssi järjestettiin 12.-13.10.2012 Utissa. Kaukopartiomarssitapahtumalla vaalitaan sota-aikaisten kaukopartiomiesten perinteitä. Lyhyesti kerrottuna Kaukopartiomarssissa edetään metsässä ja teillä reppu selässä suunnistaen 24h aikana 75km erilaiset rastipisteet etsien sekä tehtävät ratkaisten. Toki tapahtumassa ovat matkoina 50 ja 25km, mutta ryhmässä oli jo päätös kovimmasta tavoitteesta. Sitten päässäni kolahti. Siinä on se minun tämän syksyn haaste.

Hieman erilainen haaste aikaisempiin verrattuna. Olen toki juossun maratoneja ja osallistunut pitkiin hiihtotapahtumiin. Ja tavoitteellinen kuntoilu on tuttua. Osasin aikaisempiin kokemuksiin pohjautuen uumoilla mitä on odotettavissa. 75km kävely ilman reppuakin tavallisella tiellä on jo sinänsä kuluttava koitos jaloille. Kun asiaan lisätään reppu, maasto, suunnistus, pimeä, kylmä ja ehkä sadekin, niin siinä on vaikeuskerrointa kerrakseen.

 Päätöksen jälkeen muutin treeniohjelmaani täysin. Kaikki ulkona tapahtuva liikunta tapahtui vaelluskengillä. Siis kävelyä, kävelyä ja kävelyä. Välillä selässä oli vesipulloilla täytetty rinkka. Siten sain lisää painoa harteille ja rasitusta kävelyyn. Testailin erilaisia vaatetuksia nopeahkoon kävelyyn rinkka selässä. Kokemuksesta tiesin, että liian lämpöiset vaatteet aiheuttaisivat hikoilun kautta nopeaa uupumista. Sykemittarista oli kiva seurata erilaisten lisäpaino-vaate-nopeus-maasto-valaistus-kosteus olosuhteiden vaikutusta.

Yhteinen treeni 

Osallistuin yhteen yhteiseen treeniin, jossa halusimme tastata varusteita ja marssivauhtia lepoaikoineen. Taktiikaksi olimme ajatelleet marssivauhdiksi 5km tunnissa siten, että tunnin marssimisen jälkeen pidetään 10 minuutin tauko. Pakkasin rinkkaan tahallaan paljon painoa. Vielä tässä vaiheessa emme tienneet olisiko varsinaisessa Kaukopartiomarssissa maastossa tapahtuva pakollinen useamman tunnin marssilepo. Tämä olisi aiheuttanut kannettavien majoitusvarusteiden mukaanottamisen. Yhteisessä treenissä taaperrimme pienenä partiona Peräseinäjoen metsissä 8h. Siitä kukin voi laskea marssitun matkan, kun tavoitteemme marssivauhdista jotakuinkin piti. Vauhti tuntui hyvältä. Toki jo tässä vaiheessa tuli jo testattua ryhmämme marssijoiden polvia, nilkkoja ja varpaita. Ehkä myös hieman testattiin jo henkistä kanttia varsinaista koitosta ajatellen. Varusteiden osalta yksi ehkä kivoin keksintö oli reppuun laitettava letkulla varustettu juomapussi. Niitä saa vaikka paikallisesta marketista muutamalla eurolla. Juomapussin etu on se, että näinkin pitkäkestoisessa suorituksessa ihan oikeasti tulee juotua riittävästi tasaisesti koko suorituksen ajan. Moista pussia itselläni ei ollut yhteisellä testimarrssillamme. Mutta pian sen jälkeen hankin pussukan omiin treeneihini testattavaksi. Ja hyvältä tuntui.

Yksi erityinen testattava oli myös yömarssiamme ajatellen hankkimani halpa otsavalaisin. Ekassa omassa pimeän ajan treenissäni huomasin pienoisen ongelman. Valo heijastui ikävästi omien silmälasien kautta silmiin. Asia oli korjattuna helposti lippalakilla. Lipasta olisi mahdollisesti hyötyä myös vesisateessa. Siten silmälasit pysyisivät kuivempana. Pimeän ajan treenissä kokeilin myös otsapampun valossa kävellä reippaasti erilaisissa maastoissa. Huomasin heti sykemittarin avulla, että marssivauhti tippuun helposti kostean/risukkoisen maaston ansiosta.

Pikkuhiljaa aloin keräilemään varusteita itse tapahtumaa ajatellen. Mietimme yksin ja yhdessä erilaisia varusteita, juomia ja ruokia. Laskeskelin jopa energiankulutusta koko tapahtumaan ajatellen (24h ja jatkuva rasitus). Pääruoaksi päätimme ottaa Varustelekasta hankittuja NATO taistelumuona -annoksia. Pääasiallinen syy valintaa oli nerokas lämmitystapa. Lämmittämiseen kun ei tarvittu mitään erillistä lämmönlähdettä. Pussiin lisättiin tilkka vettä, kemiallinen reaktio ja hokkuspokkus, ruoka oli valmista. Alla varsinainen varustelista pakkaamisen helpottamiseksi:

Marssiasu: GoreTex puku, tekninen T-paita, lippis, (kylmällä kelillä tekninen alusasu, hanskat, pipo) Vaelluskengät, tuplasukat Vara-/taukovaatteet: Sadeviitta Fleece ja urheiluasu Uimahousut Tekninen T-paita Ohut poolopaita Hanskat Tuplasukat Ohuet muovipussit kastuneiden kenkien sisälle

Ruoka ja juoma repussa: 2 litraa Dexal Light kuntojuomaa (3%) juomapussissa 2 x 0,5 litraa vettä NATO annos ruokaa 3kpl Ruisleipää 12 viipaletta Meetvurstia 24 siivua Rusinoita, suklaata ja pähkinöitä 6 annospussia Energiapatukoita ja -geeliä Keksiä Pikakahvia, teepusseja ja sokeripaloja

 Muut varusteet: Rinkka Jätesäkki 3kpl, narua muutama metri Kompassi, karttalaukku, paperi ja kynä GSM + minigrip pussi EA pakkaus, rakkolaastareita, valkovaseniilia (kainalot), steriili im neula (rakkojen puhkaisu) WC paperi muovipussissa Puukko Kuksa, ruokalusikka Alumiininen kahvipannu 0,5 litraa (yhteiseen käyttöön) Avaruuslakana Kello Otsalamppu, taskulamppu Pieni pyyhe

Viimeisinä päivinä ennen varsinaista marssitapahtumaa tein nesteen ja energian tankkaamisen osalta kuten ennen maratonia. Pari-kolme päivää juon riittävästi nestettä. Hiilihydraatteja tankaan Dexal Heavyn avulla sekä syöden hieman normaalia vähemmän salaatteja (=enemmän hiilareita). Kuitenkin varoin syömästä itseäni ähkyyn. Moinen olotila on tullut kokeiltua muutamaan kertaan ennen maratonia.

Varsinainen Kaukopartiomarssi alkoi lähestymään toden teolla. Huomasin itsestäni aikaisemmin koettuja piirteitä. Ajatukset alkavat suuntautumaan yhä enemmän tulevan haasteen suuntaan ja taitaapa näkökenttäkin hieman kaventua. Vuoren valloittaminen alkaa olemaan lähellä, syke nousee, varusteet ovat pakattuna, majoitus- ja matkustusjärjestelyt ovat valmiina, yhteishenki on hyvä sekä oma kroppa on valmiina koitokseen. Seuraavassa bloggauksessa itse suorituksen tuskasta…

Haikea vuori valloitettu

Eilen saavutimme reilun kahdenkymmenen hengen työyhteisössämme yhteisesti vuoren huipun kokoontuen ruokapöydän ääreen. Yhteisömme nimittäin hajaantuu vuoden vaihtuessa organisaatiomuutosten seurauksena osittain hajalleen. Vuosien saatossa vuorotyöläisinä olemme hitsautuneet melkoiseksi asiantuntijajoukoksi, jakaen ilot ja surut. Pian tämä yhteisö on historiaa.

Oman vuorenvalloitusteorian mukaan elämä ei kuitenkaan lopu tähän. Yhteisen vuoren valloituksen jälkeen nimittäin seuraa kaksi mielenkiintoista vaihetta. Sitä yhteistä vuoren valloitusta kaikkine kivikkoineen ja tasanteineen on aivan huikeaa muistella. Mikä on hienompaa, kun vastaan tulee jossain päin suomea yksi samaan “kiipeilyseurueeseen” kuulunu henkilö. Sitten taas voimme yhdessä muistella “oi niitä aikoja…”.

Toinen merkittävä asia on väistämättä tapahtumassa aivan meille kaikille. Jokaisella on edessä oma uusi vuori. Se voi olla hyvin samankaltainen aikaisempaan verrattuna. Vuorta ei tarvitse välttämättä valloittaa yksin ja työkaverit voivat olla jopa osittain samoja. Se oma uusi vuori voi olla myös aikaisempaa pienempi tai selkeästi haasteellisempi.

Omalla kohdalla oman uuden vuoren valloitus alkoi jo elokuussa uuden työpaikan muodossa. Työn näkökulma muuttui, vaikkakin aihe pysyi samana. Jo nyt uskallan sanoa, että kyllä kannatti tarttua haasteeseen. Jyrkänteiden jälkeen tulevat pienet tasanteet maistuvat aivan mahtavalta ja on oikeastaan kutkuttavaa, kun en edes tiedä, miten monta jyrkkää kohtaa onkaan edessä. Keräilen varusteista niitä ajatellen. Lopuksi oman vuorenvalloitusteoriani se tärkein asia. Vaikka hetkellisesti kiipeäisit vuoren varjoisella puolella, niin muista tärkein. Aurinko nousee aina vuoren takaa ja alkaa lämmittämään… Oletko juuri sinä koskaan kokenut samanlaisia tuntemuksia omissa haasteissasi?

Suksittelua

Se oli siinä. Nyt on aivan pakko kertoa omasta fiiliksestä. Se on nimittäin kiva.

Minä taidan olla aivan tavallinen aikuinen. Joskus ammoisina aikoina koulumaailmassa kaikkinainen innostus hiihtämiseen tapettiin erilaisilla kilpailuilla ja muutenkin sillä pakkohiihdolla. Niin kävi minullekin. Kaikesta huolimatta selittämättömästä syystä johtuen noin 10 vuotta sitten mieleen alkoi kuitenkin hiipiä tunne, että jos kuitenkin kävisi hiihtämässä perinteiseen tyyliin. Suksien voitelu ei kuitenkaan ottanut onnistuakseen. Into meinasi kaikota kehosta – kunnes koin ahaaelämyksen.

Ettei vaan vanhat sukseni olisi ostettu 15kg sitten? Urheilukaupan asiantuntijan avulla löytyivät uudet sivakat ja annoin suksiteollisuudelle vielä kerran mahdollisuuden näyttää parastaan. Ja hupsista. Sukset aivan oikeasti voi saada luistamaan ja pitämään samalla kertaan. Sitten varsinaiseen asiaan. Minäkin tunnustan eläväni ajoittain “sitku” ja “mutku” elämää. Siis sitten kun ja mutta kun. Näillä sanoilla voi itselleen perustella kaikkea tekemätöntä,

Tänään yllätin itseni. Omat suksiparat ovat olleet käyttämättä jo useamman vuoden varastossa Luoston pääsiäisen liisterit pohjassa. Olin käyttänyt ahkerasti tämän väliajan “sitkua” ja “mutkua”. Jokunen viikko sitten pelastin sukset pölystä ja poistin voiteet pohjasta. Tänään aamulla suksen pohjat saivat hyvältä tervalta haisevan uuden voiteen seurakseen ja kävin ulkoiluttamassa oikein perinteiseen tapaan sivakkojani. Ja olihan kivaa. Latua ei oltu vielä tehtynä koko matkalta koneellisesti, mutta avuliaita muita hiihtäjiä oli suksitellut varmaankin juuri minua ajatellen koko lenkin latu-uraa avaten. Sykkeen nostamista ja maisemien ihastelua tein melkein 8km verran.

Kotiin saavuttua koin vielä pisteen iin päälle. Löysin varastosta omat oikean mittaiset sauvatkin. Olin innostuksissani hiihtänyt 10cm alamittaisilla sauvoilla. Aurinkoisen fiiliksen voi tehdä näköjään hyvin helpolla lumisateesta huolimatta. Varokaa ladulla. Täältä tullaan toistekin….