Suksittelua

Se oli siinä. Nyt on aivan pakko kertoa omasta fiiliksestä. Se on nimittäin kiva.

Minä taidan olla aivan tavallinen aikuinen. Joskus ammoisina aikoina koulumaailmassa kaikkinainen innostus hiihtämiseen tapettiin erilaisilla kilpailuilla ja muutenkin sillä pakkohiihdolla. Niin kävi minullekin. Kaikesta huolimatta selittämättömästä syystä johtuen noin 10 vuotta sitten mieleen alkoi kuitenkin hiipiä tunne, että jos kuitenkin kävisi hiihtämässä perinteiseen tyyliin. Suksien voitelu ei kuitenkaan ottanut onnistuakseen. Into meinasi kaikota kehosta – kunnes koin ahaaelämyksen.

Ettei vaan vanhat sukseni olisi ostettu 15kg sitten? Urheilukaupan asiantuntijan avulla löytyivät uudet sivakat ja annoin suksiteollisuudelle vielä kerran mahdollisuuden näyttää parastaan. Ja hupsista. Sukset aivan oikeasti voi saada luistamaan ja pitämään samalla kertaan. Sitten varsinaiseen asiaan. Minäkin tunnustan eläväni ajoittain “sitku” ja “mutku” elämää. Siis sitten kun ja mutta kun. Näillä sanoilla voi itselleen perustella kaikkea tekemätöntä,

Tänään yllätin itseni. Omat suksiparat ovat olleet käyttämättä jo useamman vuoden varastossa Luoston pääsiäisen liisterit pohjassa. Olin käyttänyt ahkerasti tämän väliajan “sitkua” ja “mutkua”. Jokunen viikko sitten pelastin sukset pölystä ja poistin voiteet pohjasta. Tänään aamulla suksen pohjat saivat hyvältä tervalta haisevan uuden voiteen seurakseen ja kävin ulkoiluttamassa oikein perinteiseen tapaan sivakkojani. Ja olihan kivaa. Latua ei oltu vielä tehtynä koko matkalta koneellisesti, mutta avuliaita muita hiihtäjiä oli suksitellut varmaankin juuri minua ajatellen koko lenkin latu-uraa avaten. Sykkeen nostamista ja maisemien ihastelua tein melkein 8km verran.

Kotiin saavuttua koin vielä pisteen iin päälle. Löysin varastosta omat oikean mittaiset sauvatkin. Olin innostuksissani hiihtänyt 10cm alamittaisilla sauvoilla. Aurinkoisen fiiliksen voi tehdä näköjään hyvin helpolla lumisateesta huolimatta. Varokaa ladulla. Täältä tullaan toistekin….