Lähde mukaan talkoisiin!

Niin, miten sinä reagoit asioihin? Toimiiko opettaminen koulussa? Osaavatko opettajat opettaa tai osaavatko opiskelijat oppia? Tiedetäänkö mitä koulussa pitäisi oikeasti tehdä ja miten? Purnaatko, ihmetteletkö, katseletko taakse vai eteenpäin? Autatko avaihenkilöitä?

Siinä muutama ärsyttävä kysymys. Itselle on muodostunut oman 1,5 vuotta kestäneen opettajuuden kasvamisen alkutaipaleessa tunne, että kyllä kansa tietää. Joka tuutista tulee aivan joka päivä viisaita sanoja. Jokainen ääntä pitävä osaa kertoa mitä tehdään väärin ja mitä puuttuu. Opettajat opettavat aivan niin kuin aina ennenkin, eivätkä pysy muutoksen kelkassa mukana. Opiskelijat ovat muuttuneet laiskoiksi, lyhytjännitteisiksi ja räpläävät jatkuvasti kännykkää. Koululuokat ovat sisustettu 100 vuotta sitten keksityllä menetelmällä, eli opettaja liitutaululla mukanaan teoreettinen tieto ja kaikki opiskelijat kauniissa riveissä omissa pulpeteissaan. Jatkuvasti valmistuu uusia tutkimustuloksia oppimiseen liittyvistä asioista. Ja nämä tutkimukset todella vahvistavat, että maailma muuttuu. Jos koulumaailman muutoksen reagointi on se, että oppiminen tapahtuu joitakin kertoja vuodessa erillisessä ATK-luokassa, jossa on internettiin kytkettynä tietokoneeseen johdolla ja opettaja sanoo joka hetki, mitä nappia opiskelijat painavat tästä ATK-laitteesta - niin, huh huh. Olenpa kuullut opettajasta, joka haluaisi ottaa työpuhelimellaan vastaan kuvaviestin työssäoppimassa olevalta opiskelijalta erinomaisesta oppimisprosessiin kuuluvasta tapahtumasta. Mutta mutta. Puhelin ei ehkä taivu tähän vaativaan tapahtumaan - höh.

Sitten ratkaisu. Oletko samaa mieltä, että meillä on laajaan tietomäärään perustuen tunnistettu ongelma tai ainakin tarve reagoida muuttuneeseen tilanteeseen? Yksinkertaistettuna nyt koulumaailman tulee ottaa ensin muuttunut maailma kiinni ja sitten pompata ihan pikkuisen edelle. Ja se kaiken paras asia. Pysyä siellä. Uskotaan tutkittua tietoa. Opettajat täydennyskoulutukseen (asenteet, menetelmät ja ympäristöt sekä välineet), ympäristöt remonttiin, opetusvälineet ajantasalle, opettamisessa keskityttäisiin yhteiskunnan tarpeisiin (projektitaito, kommunikointi, johtaminen, tiedon hankinta / analysointi, elinikäisen oppimisen avaintaidot, ongelmanratkaisutaidot...) ja opiskelijoita autetaan motivoitumaan oppimiseen.

Ehdotan talkoiden alkamista - kökkätöitä. Lopeta sinäkin se pask.. jauhaminen. Keskity katsomaan eteenpäin. Sovitaan, että ainoastaan tutkijat saavat katsoa taaksepäin. Tue omia esimiehiä, oman organisaatiosi johtoa sekä kehittämisorganisaatioita suuntautumaan tulevaisuuteen. Heidän tehtävänä on viedä tietoa niille varsinaisille poliittisille päättäjille. Uskotaan siihen, että perusteellisen taustatyön tehden asiat voivat oikeasti muuttua. Asenteen muutos esimerkiksi ei maksa mitään.

Voisitko juuri sinä muuttua? Mitä olet tehnyt yllä kerrotun kökän (talkoo) eteen vaikka viimeisen kuukauden aikana? Vai keskitytkö valittamiseen? 

Minä ole viimeisen kuukauden aikan tehnyt kökän eteen: perusteltu aloite web-kameroiden ja kokousmikrofonien hankkimiseksi työssäoppimisen ohjaamisen tehostamiseksi, perusteltu aloite opettajien työpuhelinten päivittämiseksi älypuhelimeksi, kehittänyt opetuksettomana aikana koulumme simulaatio-oppimisympäritöä sekä simulaatiomenetelmän hyödyntämistä kaikkien koulutusohjelmien käyttöön, käytössä olevien tietojärjestelmien kehittämisidointia useita kertoja (pääkäyttäjille eteenpäin vietäväksi), omassa opetustyössä olen hyötykäyttänyt opiskelijoiden omia matkapuhelimia, olen käyttänyt itse tehtyjä videoita oppimisen tukena, omalle esimiehelle sekä usealle muulle opettaja kollegalle olen vinkannut jonkun hyvän idean netistä oppimisen tukemiseksi... Ehkä jostain siemenestä kasvaa verso :)

Minä hallitsen somea

On tämä maailman meno ihmeellistä. 100 vuotta sitten ihmiset tuskailivat, että miten saisivat viestin kulkemaan ihmiseltä toiselle. Silloin melkein oikeasti lähetettiin savumerkkejä ja kirjeet kulkivat pullopostina joen virran mukana. Nyt viesti kulkee pikosekunnissa maailman ympäri, ainakin melkein. Ja kaiken huippu, oikeastaan ympyrä sulkeutuu. Viritin omaan älykkääseen mobiililaitteeseen jokunen viikko sitten sähköpostikalasteluohjelman seuraamaan viittä eri sähköpostia. Siis joka hetki taskuun vilisee tietoa joka suunnasta ihan huomaamatta. Pisteenä iin päälle. Nimesin kalasteluohjelman loogisesti pelkästä historian kunnioituksesta - pulloposti.

Se varsinainen asia. Olen tahallaan pikku hiljaa kasvattanut aktiviteettia sähköiseen elämään. Höpöttelen yksikseni blogissa, viserrän Twitterissä ja olen kavereiden kaa FB:ssa. Tekniikka auttaa tässä verkostoitumisessa. Kun ottaa käyttöön uusia interwebbiin liitettäviä ATK laitteita, niin ei tarvitse kuin vastata kaikkiin kysymyksiin OK OK OK OK ja kertaalleen kirjoittaa jokaisen järjestelmän käyttäjätunnuksen ja salasanan sekä lopuksi hyväksyy sen viimeisen kysymyksen klikkaamalla OK, niin siinä sitä ollaan. 

Nimittäin nykyajassa. Jos kuvittelet tämän jälkeen käyttäväsi tietokonetta tai kännykkää siihen perinteiseen tapaan, niin olet pulassa. Aina yllättäen joku ystävällinen ohjelma vilauttaa reunassa johonkin mediaan liittyvä informaatiopläjäyksen tai kuuluu pimpelipom - tietysti viestin merkiksi. Jos nyt yrität saada ohjelmia sammumaan, niin ehei. Ei ohjelmia ole tarkoitettu sammutettavaksi. Ne vaan jatkaa sinun puolestasi elämää.

Sitten tuli se merkittävä päivä. Löysin kännykästä datansiirto ON/OFF napin ja tietsikasta LENTOTILA ON/OFF napin. Ja volaa - minä päätä koska pullopostisomeviserrysblogifb uutisvirta tulee meille kotiin. Hahaa maailma. Minä voitin tälläkertaa.

Nyt lähetän blogin pilveen, sammutan datavirran ja alan ihailemaan kynttilän liekin lepatusta...

Mitä koululle kuuluu huomenna?

Tässä oppimisen ohjaamisen ammattilaisuuteen kasvamisessa (=opeopinnot) pääsin tutustumaan vallan mielenkiintoiseen julkaisuun. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta järjesti infotilaisuuden muutamia päiviä sitten oppimisen tulevaisuuteen liityvästä julkaisusta. Osallistuin kyseiseen infotilaisuuteen - verkon välityksellä. Omiin opintoihin liittyen tutustuin myös siihen varsinaiseen julkaisuun - tietysti sähköisessä muodossa. Sieltä pomppi silmiin paljon mielenkiintoista.

Mielestäni koko homman ydin oppimisen ohjaamisessa on se, että opettajien ja koulujen tulisi oikeasti aktivoitua. Opettajien tulisi heittäytyä koko persoonalla uuteen ajatusmalliin. Aivan kaikkien meidän opettajien tulisi päivittää tietojamme oppimismenetelmien ja -ympäristöjen osalta. Tässä asiassa auttaa avoin mieli ja uskallus kokeilemiseen. Tästä oppijat tykkäävät. Tarkoituksena ei tietenkään ole muuttaa vaan muuttamisen ilosta opettamismenetelmiä. Maailma ja oppijat vaan muuttuvat.

Sitten se oppimisen ympäristö. Siis se koulu. Tai oikeastaan rahakirstun vartijat. Koulu tarvitseen toimiakseen varoja. Ja toisaalta varat tulee kohdentaa järkevästi. Näitä varoja tarvitaan esimerkiksi tietoteknisten apuvälineiden hankkimiseksi siinä laajuudessa, että opettajan halutessa laitteistoja olisi antaa oppijoiden käyttöön oppimisen tukemiseksi. Lisäksi niitä koulun perusrakenteita tulisi rohkeasti päivittää. Esimerkiksi tavallinen teorialuokka. Onko sen pakko olla kalustettuna samalla tavalla, kuin 100v sitten?

Oikeastaan koko asiassa pääpointti on ajatus: Koulun ei pidä pyrkiä pysymään ainoastaan kehityksessä mukana, vaan koulun tulee mennä kehityksen etunenässä. Mennään mekin... :)

Vasemman käden kokeilu

Loppuviikosta kokeilin vasenta kättä. Oikeastaan syynä tähän kokeiluun on oikean käden pienoiset oireilut. On siis tullu käytettyä oikeaa kättä yksipuolisesti - liian pitkään.

Taas voisin selventää, että tarkoitan tietokoneen hiiren käyttöä. Olen tähän saakka ollut niitä koneen käyttäjiä, jotka pitäytyvät yksipuolisessa hiiren käytössä ja sitä kautta lihaksistossa saattaa alkaa ilmenemään jumiutumista.

Kokeilin siis yhtenä päivänä käyttää hiirtä vasemmalla kädellä. Yllätykseksi huomasin homman toimivan. Toki nuolen kohdistaminen näytöllä oli hieman hapuilevaa, mutta aina osuin kohteeseen. Aioin ottaa tästä tavan töissä. Voisin jopa harkita vuoroviikkoja tai vuoropäiviä.

Omaan henkilökohtaiseen tyhyilyohjelmaan olen lisännyt istumisen vastaiseen kampanjaan kaksi uutta salaista asetta. Siitä ekasta salaisesta aseesta kirjoitinkin aikaisemmin (kävelypalaveri). Uutena juttuna kokeilin työhuoneessa paperinippu kädessä hiljakseen käveleskelyä, kun luin lappusia. Kun tuli tarve kirjoittaa kommentteja, niin piankos sitä pistäytyi kynän ja pöydän luona - seisten. Toinen uusi kokeilu on kaffitauolla kaffin juominen seisten. Ei muuten ole enää ongelmaa vapaan tuolin etsimisessä.

Kaffista puheenollen. Mitä ihmettä kahvitehtaassa kahvin päämaistaja tekee kahvitauolla?

Miehen kostea silmäkulma

Hyvää kansainvälistä miestenpäivää!

Onko miehekästä, jos miehellä on kyynel silmäkulmassa? Tätä en ehtinyt yhtään miettiä, kun kävimme viemässä nuorimmaisen lapsemme kuvassa odottelevaan lentokoneeseen. Koneella iso joukko (nuoria)miehiä lähtee maistamaan kansainvälistä työtä. Työkomennus on heillä kaikilla sellainen henkilökohtainen odotettu "iso vuori", jonne pitää päästä. Eikä kyseessä taida olla vuorikiipeilijöiden joukko, vaan aivan jotain muuta.

Onneksi he kaikki ovat valmistautuneet ja varustautuneet yhteiselle matkalle hyvin. Valmistautumisvaiheen jälkeen heidät lennätetään yhdessä hujauksessa sinne vuorelle. Siellä sitten naatiskellaan näkymistä. Toivottavasti kaikki muistavat varoa vuorella olevia kuoppia ja irtolohkareita. Siten on helpompi saapua takaisin Suomeen aloittamaan ne mukavat retken muistelut. Tsemppiä...

Niin, kosteutta oli havaittavissa lentokentällä...satoikin...

Mun eka kerta

Nyt se on sitten tehty. Kyllä kannatti. Missä sinä haluaisit kokea sen ensimmäisen kerran? Suosittelen lähtemään pihalle, mutta onnistuu se myös sisällä.

Mieti oma työpaikkasi lähimaastoa. Löytyykö sieltä pyörätietä, parkkipaikkaa, polkua luontoon, mahdollisuutta kiertää talon ympäri...? Minun työpaikkani ympäristöstä löytyy. Kuvailen hieman ekaa kertaani. 

Tarkennettakoon, että nyt siis kuvailen omaan työpäivään sopimaani kävelypalaveria oman esimieheni kanssa. Minulle oli kerääntyneenä muutama keskusteltava asia. Kutsuin esimieheni nykyaikaisesti verkon kautta kävelypalaveriin klo 13:00-13:30. Kutsussa oli asialista esillä. Käsiteltäviä asioita taisi olla 5kpl.

Klo 13:00 takit päälle ja pihalle kävelemään. Koko kävelymatkan ajan keskustelimme erittäin keskittyneesti käsiteltäviin aiheisiin. Otin muistini tueksi muutaman paperin, mutta muistiinpanoja ei tarvinnut tehdä palaverin aikana. Kävelimme tuulen humistessa ja lintujen visertäessä puissa pyörätiellä edestakaisin ja sitten kerran työpaikkamme isohkon rakennuksen ympäri. Saimme käsiteltyä kaikki sovitut asiat, meitä ei häirinneet puhelimet eivätkä oveen koputtajat. Viimeisen asian saimme päätökseen sisällä työhuoneeseen saavuttuamme. Tällöin kello oli 13:30.

Joku kysyy ehkä miksi? Minä vastaan, että miksi ei? Viimeisimpien tutkimustulosten mukaan ihmiset istuvat keskimäärin liikaa. Tämä on oivallinen tapa taistella istumisvaaroja vastaan. Arvatkaa vaan, piristikö palaveri työpäivää ja olimmeko tehokkaita. Suosittelen...

Eino-myrsky

Tänään aamulla saimme herätä Eino-myrskyyn. Heti kättelyssä tunnustan, että näin ydinkeskustan kerrostaloasukkaana ei ollut mitään hätää. Kuvan nappasin heti herättyäni katetulla parvekkeella tunnelmasta. Meno oli nimittäin kuin paremmassakin kummituselokuvassa. Kuu mollotti, kynttilän liekki lepatti, maisema musta ja täynnä valopisteitä sekä lasituksen raossa vinkui kummitustuuli. ;)

Tarkemmin kun ajattelee meitä kaikkia ja myrskyä, niin siinäpä on samankaltaisuutta vuoren valloittamisen kanssa. Vuoren voi valloittaa hyvällä menestyksellä ilman valmistautumista, aivan kuten myrskystäkin voi selvitä ilman valmistautumista. Mutta mutta, vuoren valloitus voi olla turvallisempaa, nautinnollisempaa ja kivempaa, kun asiaan valmistautuu etukäteen. Aivan sama asia on mielestäni myrskyn kanssa. Vähimmillään tarkoitan vaikka omaa yläkomeron katastrofivarastoa. Meidän talouteen tehtiin pienimuotoinen välivarasto muutamille ruokatarvikkeille ja pullovedelle. Lisäksi taskulamppuja varaparistoineen säilytetään samassa yläkomerossa. Pisteenä iiiin päällä varastosta löytyy aina toimiva retkikeitin ja polttoainetta hieman sekä talvikäyttöön valmistetut makuupussit. Yksi asia vielä pitäisi toteuttaa. Aina pitäisi olla muutama kymppi rahaa jemmassa käteisenä jossain kotona piilotettuna.

Avaan hieman ajatustani. En koe olevani mikään katastrofien odottelija. Ainoastaan tiedostan, että jonain päivänä voi tulla isompi lyhyt/pitkäkestoinen häiriö vaikka sähkönjakeluun. Tällöin tulee nopeasti ongelmia ruokaan, veteen ja kauppojen toimintaan. Voisin kuvitella, että kaupat myisivät käteisellä ruokaa sähkökatkoksessa, mutta eivät velaksi. Pankkikortti ei taida vinkua sähköttä. Pullovesi käy juomaksi useaksikin päiväksi, nuudeli ja tonnikala lämpenevät retkikeittimellä. Sekä kaffi maistuu samalla keittimellä kiehautettuna. Yläkaapissa näitä tavaroita kierrättäen varmistan, että meidän perheessä hymyillään, vaikka sähkön kanssa olisi pulaa hieman pidempäänkin.

Tsemppiä heille, joilla on vielä Eino-sähkö poissa kotoa...

Todiste verkko-opinnoitsta

Meillä on opeopinnoissa muutaman viikon välein ns. webinaari. Tällöin kokoonnumme JAMK:n verkkoympäristössä, niin siis verkossa. Kuva kertoo tutkitun tiedon välitöntä soveltamista omissa opinnoissa.

Tutkimuksien mukaan oppijatkin ovat vaarassa istuessaan liikaa vuorokaudessa. Kun kuulin tutkimustuloksesta, niin päätin huomioida asian heti omien opiskelijoiden kohdalla. Ja tietysti vältin istumisen vaaroja opeopintojen verkko-opintojen aikana mahdollisuuksien mukaan. Juuri tässä kohdassa kuulokkeista tuli uutta asiaa oppimisen ohjaamiseen. Nykyaikaa? :D

Opettajaopinnot

Löysin äsken kännykästä aikaisemmin otetun kuvan. Alkusyksystä nimittäin aloittelin Jyväskylässä opeopinnot. Opinnot perustuvat lähes kokonaan verkko-oppimiseen. Pari päivää ryhmäydyimme ja aloitimme virallisesti työn ohella tapahtuvat opinnot.

Siellä Jyväskylässä oli aivan pakko kokeilla miltä se opettajan työmaalla seisominen tuntuu. Niin, kuva kertokoon tunteen...

Lauantain juhlaa

Johan sain päivitettyä. Nimittäin tämän blogin. Edellinen alusta keikahti nurin ja siirsin manuaalisesti tiedot koneelle. Nyt paiskasin aikaisemmat kirjoitukset tähän blogiin alkuteksteiksi.

Tästä alkaen eletään taas oikeasti tätä päivää.

Lauantain juhlaa? Juu, lauantai on aina juhlapäivä. Kiva viikko on takana, aurinkoinen viikonloppu edessä ja pian paukahtaa mahtava maanantai. Mikä sen mukavampaa, kuin ilta pimenee, siellä täällä syttyy kaupunkimaisemassa valoja, parvekkeella ja sisällä kynttilöitä fiilistä nostattamassa. Vielä lisäksi kuksaan kaffia ja hörps. Minä nimittäin tykkään hörppiä kotona kaffit kuksasta. Se vaan on jotenkin parempaa niin...

Kaukopartiomarssi 2012 (osa 2/3)

Viimeiset hetket

Lähdimme perjantaina aamulla ajelemaan Etelä-Pohjanmaalta kohti Uttia. Jo autojen pakkausvaiheessa oli aistittavissa pientä kutinaa kropassa. Matkalla jutut pyörivät tulevan koitoksen ympärillä ja taisipa jokainen ajatella puoliääneen “muistinko ottaa kaiken tarpeellisen” -ajatuksia. Tietysti viimeiset ostokset muonan osalta tehtiin matkan aikana.

Olimme varanneet etukäteen sopivan matkan päästä riittävän ison mökin käyttöömme. Mökissä halusimme olevan riittävästi lepotilaa ja sauna marssin jälkeistä elämää ajatellen. Hyvän mökin löysimmekin. Mökille päästyämme alkoi heti jokaisen osalta omat viimeiset viritykset varusteiden, ruoan ja juoman osalta. Jokaisella oli marssia ajatellen oma visio edellämainituista. Yhteisesti olimme kuitenkin päättäneet syömistaktiikaksi sen, että jokaisen kierroksen välissä teemme varsinaisen ruokailun Uttihallissa. Tämä päätös tietysti vaikutti siihen, mitä marssireppuun pakattiin.

Itse marssihan koostui kolmesta 25km lenkistä, jotka alkoivat ja loppuivat aina Uttihalliin. Sallittua oli säilyttää osaa varusteista hallilla. Ja muutenkin hallissa sai suorittaa henkilökohtaista huoltoa. Tämä oli mielestäni hyvä “helpotus” muuten niin pitkälle suoritukselle. Totuuden nimessä ei kaukopartiomiehillä tainnut olla posliinivessaa käytössä partiomatkoillaan säännöllisin väliajoin, mutta sallittakoon tämä:) Lisäksi jokaiseen kierrokseen sisältyi jotain tehtävää hyväksytyn suorituksen saavuttamiseksi. Nyt edessä oli avoveden ylitys, ekoaseella ammunta ja pikataival.
Juuri ennen lähtöä oli järjestäjän puolesta viimeinen infotilaisuus marssille lähteville. Käyttöömme saimme henkilökohtaiset kartat reittipiiroksien kera paikalle ilmoittautumisen yhteydessä. Tunnelma oli ryhmässämme erinomainen. Pohojalaaset odottivat irtipäästämistä.

25km

Juuri ennen lähtiö oli järjestäjän viime hetken info marssijoille. Olimme saaneet henkilökohtaiset kartat reittikuvauksineen paikalle ilmoittautumisen yhteydessä. Lähdön tapahduttua ryhmämme suunnisti kohti ensimmäistä lenkkiä. Itselläni oli ekojen kilometrien aikana kiva kutina kehossa. Sai lähteä patikoimaan reppu selässä kivassa seurassa otsalampun valossa karttasuunnan maukaisesti kohti haastetta. Aivan aluksi oli tietysti sitä perinteistä repun hihnojen säätelyä ja muutenkin varusteiden kääntelyä. Hieman tuli tunne, että olivatko muut matkaan lähtijät jotenkin eri sarjassa. He häipyivät pimeyteen äänettömästi ja meidän partio pulisi iloisesti.

Pian pimeyden keskeltä putkahti eteemme avoveden ylitys. Kyseinen osuus oli hieman huolestuttanut meitä etukäteen, koska uskoimme veden olevan ajankohta huomioon ottaen melkoisen kylmää. Järjestäjät muuttivatkin alkuperäista suunnitelmaa ja ylityspaikalle oli tuotuna useita pienen pieniä kumiveneitä ylityksen helpottamiseksi. Partiomme meni kokonaisuudessaan veneillä ylitse. Kiinnisaamamme muut marssijat riisuivat vaatteensa, pakkasivat repun jätesäkkiin ja pulahtivat ylitykseen. Yksi samkareista jopa toimi urhesti minun ja marssitoverini kumiveneen perämoottorina. Päästiin hienosti vauhtiiin. Koko partiomme säästyi kastumiselta. Ylityksen jälkeen pidimme ekan tauon.

Karttaamme oli piirrettynä marssireitti, joka noudatteli osittain polkuja ja teitä. Lisäksi jokaisella kierroksella oli karttaa merkitty kaksi tai kolme pakollista rastipistettä, joiden kautta marssin tuli kulkea. Ryhmässä tehtiin päätös, että käytämme yön pimeinä tunteina teitä mahdollisimman paljon hyväksemme. Marssimme eteni reippaasti kellokallen kellon mukaisesti tauottuen. Isommalla tiellä marssiessamme tuli mieleen, että heijastin voisi olla kiva turvallisuuslisä otsalamppujen lisäksi.

Marssi jatkui hilpeissä tunnelmissa, ehkä aamuyön tunteina hieman hiljentyen. Onneksemme keli ei ollut märkä. Lämpöä ei ollut paljoa, ehkä 2-4 astetta kylmimmillään. Kierroksen loppupuolella päätimme suunnistamalla oikaista yhden metsän läpo. Iloisena yllätyksenä vastaamme tuli iso vuolaasti virtaava oja. Ojan yli ei päässyt mitenkään ilman apuvälinettä. Etsimme jotain apuja, mutta laihoin tuloksin. Kävelimme ojan suuntaisesti tietä kohti palaten alkuperäiselle reitille. Onneksi kaksi partion monista silmistä huomasi ojan yli kaatuneen puun. Siitä alkoi sitten yksi partiomme aamuyön mielialaa parhaiten kohottava puuhasteluhetki. Yksitellen toinen toistamme auttaen kapusimme liukkaan puun avulla ojan toiselle puolelle. Siinä oli tuuletuksen paikka.

50km

Uttihalliin saavuttuamme alkoi heti energien tankkaaminen ja varusteiden huolto. Huvitimme itseämme ja “kanssakilpailijoitamme” menemällä pihalle valmistamaan NATO ruokaamme. Oli siinä ihmeteltävää, kun vesitilkka alkoi kiehumaan pussissa itsekseen ja hokkuspokkus. Erittäin energiapitoinen ruoka oli valmista.
Toiselle kierrokselle lähtiessä kehossa oli jo selvästi rasituksen tunnettä. Itse maratonin kokeneena osasin aavistella, että mitä mahdollisesti on tulossa. Vielä tarvitaan lujaa tahtoa ja ryhmän rannustusta. Tässä vaiheessa kenkävalinta puhututti ryhmässä. Itselläni oli jäykkäpohjaiset vaelluskengät. Tämä ei varmaankaan ollut paras valinta, koska kävelystä iso osa toteutettiin poluilla ja tiellä. Tosin reitin varrella oli kosteita paikkoja, joten ei tavallisilla lenkkareillakaan olisi selvinnyt kastumatta. Olisikohan lenkkikenkä/kumisaapas paras yhdistelmä tai pohjastaan taipuvami GoreTex vaellusjalkine?

Heti lähdöstä kaurakäyttöinen navigaattorimme päätti ohjastaa ryhmämme kiertämään ison turvesuoalueen reittipiirroksen vastaisesti toiselta puolelta. Näin tekivät jotkut muutkin pikkupartiot. Kartan mittakaavasta ja ehkä vuosiluvustakin johtuen näihin omiin reitteihin sisältyy aina riskejä. Nytkin meinasi vesioja tuoda lisähaastetta etenemiselle. Matka kuitenkin jatkui tarkkaan tauottuen. Tässä vaiheessa oli jo varmaan kaikille partiomme jäsenille tullut selväksi, että tavoitteen saavuttamisen edellytyksenä ovat toistemme tsemppaaminen, jatkuva suunnitelmallinen eteneminen ja tauoilla tehokas itsemme ja välineistömme huolto.
Kierroksen loppuosalla alkoi ryhmässämme ilmenemään huilia ja murheita. Kova rasitus alkoi tuntumaan kehoissa. Alkoi ilmenemään nivel, hiertymä, lihas ja nesteen imeytymisongelmia. Ongelmat kasvoivat jopa niin suuriksi, että ryhmän etenemisvauhdista hieman tingittiin. “Kaveria ei kuitenkaan jätetä” -periaatteella marssimme kohti Uttihallia jatkotaktiikasta keskustellen. Päätimme yhteisesti siten, että kaksi partiomme jäsenistä menevät 50km marssimisen jälkeen lämmittelemään mökille saunaa ja aloittamaan oman toipumisen. Muun ryhmän osalta Uttihallissa alkoi NATOon perustuva energian tankkaus.

Niin, olihan siina ennen lenkin hyväksyttävää suoritusta ekoaseella ampuminen. Pistoolilla pamauteltiin jokainen tauluun pisterajan ylitys sotilaalliseen tapaan. Muuten tauko meni huollen. Mieliala on ryhmässä jo hieman uupuneempi, mutta kuitenkin joukon voima aiheutti tsemppitason kasvun. Tauolla on ihmeellinen vaikutus.

75km

Viimeiselle lenkille lähtiessä jalat alkoivat tuntumaan – niin, siis todellakin tuntumaan… Lihakset eivät olleet itselläni maratonilta tutusti kipeinä, mutta lähinnä varpaiden suunnassa jäykkä vaelluskenkäni alkoi tekemään tehtävänsä. Reitti oli kartan mukaan hyvinkin polku ja tie painotteinen.

Kenkiä lukuunottamatta oli erittäin tyytyväinen varustevalintoihini. Nesteytykseen oli letkulla varustettu juomapussi aivan erinomainen. Näin tuli juotua riittävästi. Haglöfsin GoreTex asu oli juuri sopivasti hengittävä asuna kaikkinen tuuletusaukkoineen. Asun alla itselläni oli ainoastaan lyhythihainen tekninen paita. Tauoilla piti erittäi tarkasti pitää huolta, ettei ehtinyt tulla kylmä. Käytin apunani repun sivutaskussa olevaa avaruuslakanaa. Anatominen reppu oli mukavan istuva kantoväline selässä kohtuullisesti painavalle varustekasalle.

Viimeisen kierroksen aikana voimia tuli hieman säästää ja taukoja ajoittaa siten, että viimeisen 5km pikamarssin (1h aikaa) suorittamisen varmittamiseksi pidimme tauon ennen pikataipaleen alkua. Viimeisen kierroksen taukojen rytmitystä muutimme nopeampikiertoiseksi. 30min marssia ja 5min taukoa. Muuten tauolla ehti tulla liian kylmä. Tauot kun alkoivat kulumaan enemmänkin reppu selässä makaaten ja energiapatukkaa jyrsien.

Pikataipaleelle saimme jo tosissaan tsempata toinen toistamme niin henkisen kuin fyysisen rasituksen vuoksi. Oli siinä varmaankin tavallisella lauantaikävelijällä ihmeteltävää ryhmämme vaappuessa kohti tavoitetta. Niin se Uttihalli lopuksi alkoi heijastumaan verkkokalvoille ja pian olimme ilmoittautumassa kisatoimistossa. Onnelliset kaukopartiomarssijat saivat kaulaan ripustettavaksi komeat kultamitalit.

Toipumisen alku

Todellisen kaukopartiohengen mukaisesti ryhmämme suunnisti autoilla heti lähimmälle huoltoasemalle pitsaa ja hanpurilaista syömään. Sen olimme kyllä ansainneet.

Mökillä meitä odottivat lämmin sauna ja kaksi piristynyttä ryhmäläistä. Siitä alkoi välittömästi mitali kaulassa rääkätyn kehon huolto kaikessa mielessä. Taas kerran sai huomata lämpimän veden, kuivien ja pehmoisten vaatteiden ihanuuden. Illan huoltotöiden jatkuessa keskusteltiin ja hehkutettiin toteutettua haastetta. Pian kuitenkin alkoivat yksitellen marssijoiden henkilökohtaiset kynttilät sammua ja mökin täytti tasainen uupuneiden marssijoiden kuorsaus.

Aamuauringon myötä yksi toisensa jälkeen ilmestyi aamupalalle. Pian aloimme valmistelemaan kotiinlähtöä. Kaikilla oli eriasteisia kipuja ja/tai nirhaumia siellä täällä. Kävely muistutti aluksi ehkä ankan vaappumista. Kaikesta huolimatta kotimatkalla suunnittelimme jo vuoden 2013 Kaukopartiomarssiin osallistumista.