Mitä Suomen itsenäisyydestä tuli tänään mieleen??

Tänään Suomen itsenäisyyspäivänä tuli kaksi konkreettista asiaa mieleen:

A: Juoksin pitkän lenkin omaan rauhalliseen tahtiin. Selässä ei ollut reppua, eikä mukana ollut kivääriä. Kukaan ei ajanut minua takaa ja kykenin tervehtimään iloisesti vastaantulijoita. Heti lenkin jälkeen kävin suihkussa ja istahdin rauhassa ruokapöytään. Seuraavaksi aloin nauttimaan television itsenäisyyspäivätarjonnasta.

Suomen itsenäisyydestä taistelleilla tilanne oli toisin. He eivät itse päättäneet etenemisvauhtiaan. Vastaantulijoita ei voinut tervehtiä. Selässä painava reppu ja kivääri kolisi lonkkaan jatkuvasti sekä kipeästi. Ajoittain heitä ajettiin takaa, joten edetä piti konkreettisesti henkensä edestä. Harvoin oli vastassa rauhallista ruokahetkeä. 

Kyllä herää kovasti kunnioituksen tunteita.

B: Iltapäivällä katselin ajalle tyypilliseen tapaan kahta TV-lähetystä samanaikaisesti. Niistä löytyi yllättäen jotain yhteistä. Kaisa Mäkäräinen kisaili ampumahiihdossa tärkeistä kokonaispisteistä ja Tuntemattomassa sotilaassa taisteltiin maamme itsenäisyydestä.

Siis mitä samankaltaisuutta niissä oli? Molemmissa ammuttiin kovilla. Ampumisessa jokainen yritti osua mahdollisimman tarkasti ja pelättiin vastustajan tarkkuutta. Molemmissa lähetyksissä edettiin ajoittain aivan hurjaa vauhtia. Molemmissa lähetyksissä pyrittiin osallistujien kesken samaan maaliin - voittajana. Molemmissa huollon pitää pelata hyvin.

Kyllä herää kovasti kunnioituksen tunteita.

Koulutuskeskus SEDU:n Koekenalantien opetuspisteen YouTube-sivusto (https://youtu.be/1LovrbYII0U)

Rauhaisaa Suomen ja suomalaisten itsenäisyyspäivää.

Mitä hallitusohjelma voi tarkoittaa?

Nyt on aivan pakko. Nimittäin spekuloida mitä 27.5.2015 julkaistu hallitusohjelma voisi tarkoittaa toisen asteen ammatillisen koulutuksen näkökulmasta. Ja tietysti katson kuvassa esitettyä hallitusohjelmaa oman työpaikan Koulutuskeskus SEDU:n Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon silmin.

Lähde: http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/Hallitusohjelma_27052015.pdf/75d94d8d-15c9-405a-8a9b-eca4987b635e

Jatko-opintokelpoisuus onneksi säilyy. Olisi ollut perin kummallinen ajatus tekaista nykyaikaan kunnon kastijako. Muistan ajan, kun ysi-luokan jälkeen piti päättää ammattikoulu ja duunarin elämä tai lukio ja vain taivas on rajana etenemisen osalta. Vaan kuinkas kävikään. Amis-pasi miettii parhaillaan, että mihin yliopistoon lähtisi tohtorikoulutukseen. Äikkistä kaikille. :)

Oppilaitosten ja työelämän yhteistyön tiivistäminen on hyvä asia. Molemmilla kun on ihan oikeasti yhteiset intressit. 

T a r v i t a a n   a m m a t t i t a i t o i s i a   t e k i j o i t ä.

Kaiken päällekkäisyyden purkaminenkin on hyvä asia. Ymmärrän, että ottaa kipeää jos purkaminen osuu omalle kohdalle. Mutta päällekkäisyys maksaa ja me itse maksetaan viulut.

Ammatillisen koulutuksen nuorten ja aikuisten koulutuksien raja häipyy. Äkkiseltää ajatellen ei huono asia sekään. Siten on helpompi hyödyntää oppimisen ohjaajien joukossa olevaa osamista yhteiseksi hyväksi. Kaikkien ei tarvitse olla opettajien joukossa joka asiassa huippuosaajia.

Raha-asioista en ymmärrä mitään. Ohjelmaan sisältyi säästöjä. Tarkoittanee, että niukkuutta tarjolla. Kuitenkin rahaa on. Tarve vaan tulee perustella entistäkin ammattitaitoisemmin. Siis substanssiosaamisen kautta tulevaa ammattitaitoa tarvitaan.

Työssäoppimiseen liittyvä oppiminen nostetaan entistäkin enemmän esille. Hyvä suunta. Työn tekemisen oppii parhaiten työtä tekemällä ja omia tekemisiä reflektoimalla. Vielä kun mukana prosessissa on hyvä työssäoppimisen ohjaaja työpaikalla sekä innokas opettaja taustalla ohjailemassa oppimista.

Eikä muuten toisaalla mainittu ammatillisen peruskoulutuksen ja korkeakoulun tehostaminen yhteistyön osalta ole ollenkaan huono juttu. Ja ehkä hassuinta tässä on, että osaamisen tarjoamista voidaan tehdä molemmin päin. ;)

Suomi voittaa...

#ammatillinenkoulutus kaksivuotiseksi - SIIS TÄ?

Jopa pomppasi julkisuuteen mielenkiintoinen uutinen hallitusneuvotteluista. Tässä linkki YLE:n uutisointiin asiasta:

YLE: Kova ehdotus hallitusneuvotteluissa: Ammattikoulututkinto kaksivuotiseksi

Mielenkiinnolla odotan neuvotteluiden tuloksen ja erityisesti tietoa siitä, että minkätasoisella ammattitaidolla tätä päätöstä on leivottu. Parhaillaan ollaan viimeistelemässä suomalaisissa opinahjoissa Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen koordinoimana opetussuunnitelmien uudistuksia. Miksi ihmeessä tässä uudistuksessa ollaan suunniteltu opetettavaksi ja opittavaksi jotain turhaa? Vai voiko turhuuskäsitys muuttua muutamassa päivässä?

Mitä tämä julkisuuteen vuotanut tieto toteutuessaan oikein tarkoittaisi? Yhteiskunnan perusodotus on ammatillisen koulutuksen osalta hyvin ammattitaitoja kunnioittavaa. Joten se nyt opetettava turha on siis yleissivistävää tai jotain muuta ammattitaitoa tukevia opintoja. Vai olisiko poistettavien turhien asioiden listalla niitä eduskunnan tulevaisuuvaliokunnan peräänkuuluttamia projektitaitoja? 

Mitä muuta toteutuminen aiheuttaisi? 15-16 vuotiaat nuorukaiset valmistuisivat ammattilaisiksi nuorimmillaan jopa 17 vuotiaana. En lähde luettelemaan erilaisia ammatteja, jossa ikä aiheuttaa hieman haastetta alkuvaiheessa. Jos nyt kuitenkin yksi esimerkki. Mihin ensihoitopalvelun yksikköön työllistyy kahden vuoden koulutuksen läpi käynyt 17 vuotias perustasoinen ensihoitaja? 

Sitten ne jatko-opinnot. Taitaa ammattikorkeakoulut vaatia idean toteutuessa kahden vuoden koulutuksen käyneiltä ammattilaisilta vuoden "siltaopintoja", että ovat riittävän osaavia hakeakseen heille opiskelemaan. Olisiko sitten lukioilla tai jollain muilla oppilaitoksilla ratkaisuna ongelmaan sellaisia siltaopintokoulutuksia etenemisen mahdollistamiseksi? Uskaltaisin väittää, että tieteellinen tutkimus kaipaa tulevaisuudessakin tutkimustiimeihinsä perustyötä tehneitä ja jatko-opiskelleita tutkijoita. Saattaapa joskus ammattikoulun käyneistä tulla vaikka ammattikoulun opettajia... :)

Onneksi minä olen äänestänyt. #VOIHYVÄÄPÄIVÄÄ

#vaalit2015

Pasin perjantain poliittinen pläjäys.

Olen seurannut useammankin haastattelun, väittelyn yms. #vaalit2015 teemalla toteutetun mediapiinapenkin. Pakko on nostaa kunnioituksen hattua oikeastaan kaikille. Kyllä on ehdokkailla isossa mediassa tietoa asioista. Toki tulkintoja totuudesta, osittaisia poimintoja totuudesta ja hassuja mielipiteitäkin joukkoon mahtuu.

Mutta se erikoisin juttu. Nämä poliittiset toimittajat. Heillä se vasta taitoa on. Tykittämällä ihan kaikista tietoa ja vaikka mitä tietoa. Ei mene jauhot kurkkuun, ei panikoida tilanteissa ja pysytään aikataulussa. Aikataulutuksessa toki mystinen korvanappi auttaa. Toimittajat osaavat esiintyä erittäin hillitysti, mutta samalla vakuuttavasti. 

#respect toimittajat

Miten voi käydä rahattoman lenkillä?

Tätä se mun uneni tiesi. Olen aina tiennyt, että kävelylenkillä paremman puoliskon kanssa pitää aina olla taksiraha mukana. Sitähän ei voi etukäteen, mitä sattuu.

Tänään se sitten tapahtui. Aamusta reippaana lähdettiin kävelylle. Matka oli edennyt fyysisessä ja psyykkisessä myötätuulessa. Kunnes yhtäkkiä, ilman mitään ennakkovaroitusta. Katselin rennon letkeästi vasemmalle etuviistoon ja sitten...

Näin telttakatoksen. Seinäjoen torilla oli kaffilan telttakatos. Pelon sekaisin tuntein suuntasimme askeleemme torille ja siinä se oli. Kaffila oli auki. Muutama asiakas istui kaffittelemassa pipot päässä ja sieraimiin leijaili tuoreen kahvin tuoksu.

Tässä kohtaan todellisuus iski tajuntaan. Se ei levinnut mitenkää lämpimänä tunteena pikkuhiljaa. Tunne räjähti yhdellä kerralla koko päähän. Minulla ei ollut rahaa mukana. Ei yhtään.

Mitä tästä reissusta opin? En sitten yhtään mitään?

Kesä on aloitettu!

Voisiko pankki tukea pienyrittäjyyttä?

Lähes jokainen pienyrittäjä tietää mikä on yrittäjyyden nihkeä osuus. Ja jokainen pienyrittäjyyttä harkitseva miettii kovasti ryhtyykö pienyrittäjäksi. He nimittäin tiedostavat, että yrittäjyyteen voi liittyä se nihkeä osuus. Avaan hieman asiaa.

Yrittäjyydessä on paljon houkuttavaa. Olet itse oma esimiehesi. Päätät omat toimintatapasi. Markkinoinnista vastaat itse. Parhaimmillaan olet itse se substanssiosaaminen, jota myyt. Jos osaat ja uskallat ennakoida, niin voit oikeasti menestyä.

Sitten se nihkeä osuus. Miksi ihmeessä jokaiselle pienyrittäjälle ei kirjanpito maistu hyvältä? Toki sen voisi ulkoistaa jollekin innokkaalle taholle. Mutta mutta...siitä pitää maksaa jotain. Kun pienyrittäjän toiminta on tarpeeksi pientä, niin jotenkin ei haluaisi valuttaa rahoja muualle. Sitten se veroilmoitus. Se väkerretään sitten omaan suuntaansa. Tosin onneksi asia hoituu verkon kautta. Vähintään kerran vuodessa mennään toiseen suuntaan verkossa ja hoidetaan ALV asioita. Hupskeikkaa. Taitaa jokainen pienyrittäjä tekaista ajoittain jonkinlaisen laskun. Senhän voi tehdä edullisesti vaikka tekstinkäsittelyohjelmalla ja omaa reskontraa hoitaa ruutuvihossa. Tätä pienyrittäjyyden valuuttaliikennettä voi johdatella verkkopankkien kautta.

Siis haloo. Edellä kuvatun perusteella voisi sanoa, että pienyrittäjällä ei tilanne ole aina välttämättä oikein tehokkaasti ja systemaattisesti hoidettu - ainakaan niillä nuukilla (=pihi). Eihän vaan tämä ahdistus estä joitakin ryhtymästä pienyrittäjäksi? Onko meillä siihen varaa? Kuka voisi auttaa?

Olisiko yksinkertainen vastaus meidän ikioma Suomalainen pankki? Heitän sellaisen hassun ajatuslennon. Joku pieni pienyrittäjäksi haluava pelkää edellä kuvattuja haasteita. Hän näkee pienyrittäjyyttä tukevan pankin mainoksen. Avaa meillä pienyrittäjätili, siirrä omat yksityistilisi meille ja pelasta Suomi. Tilin avaus 0€ ja kuukausimaksu 0€. 

Mitä siihen pienyrittäjän tiliin liittyvään ohjelmakokonaisuuteen kuuluisi?

• Kirjautuminen ohjelmaan omilla pankkitunnuksilla
• Yrityksen perustaminen
• Erilaisten suunnitelmien tekeminen
• Laskutus ja reskontra
• Laskujen maksaminen
• Rahoitusjärjestelymahdollisuus omasta pankista
• Kirjanpito ja tilinpäätös
• ALV tilitys
• Veroilmoitus
• Tarvittavat liittymäpinnat automaattisesti eri viranomaisiin em. asioiden toteuttamiseksi
• Pienyrittäjän HelpDesk
• Erilaisien pienyrittäjää tukevien yhteistyökumppaneiden näkyvyys keskitetysti.

Pankit. Saa käyttää. Tulen teille asiakkaaksi. Oma tilikausi lähenee nimittäin loppua. 

Suomi nousuun... :)

Nykyinen ja mennyt aika kohtaavat

@Evira_uutiset Nykyinen ja mennyt aika kohtaavat hienosti #lörtsy tapauksessa. Evira isona auktoriteettinä päättää, että kansa ei saa sanoa lörtsyä lörtsyksi. Kansa reagoi #some apunaan ja todistaa tietävänsä mikä on lörtsy. Evira nykyaikaisena organisaationa seuraa SOMEa, havainnoi kirjoittelua ja tekee uuden päätöksen, vaikka on iso organisaatio ja jo teki päätöksen.

Kuvakaappaus Googlesta 16.11.2014 (08:26)

Hakusana: lörtsy

Hakutyökalu: Saa käyttää uudelleen

Aivan lopuksi on pakko tunnustaa. Yllä olevan kuvan perusteella minä en kyllä taida tietääkään, minkä näköinen lörtsy on. Onneksi joku valvoo elintarvikkeita. Hyvä Evira. :)

Saako opettajan kuppi täyttyä?

Vastausta otsikon kysymykseen en tiedä, mutta tiedän eräällä kohtuullisen hyvin tuntemalleni opettajalle käyneen näin - ihan hiljattain. Kuppi ei kuitenkaan kaatunut. "Opekupin" kokoa en uskalla lähteä arvioimaan.

Miksi se kuppi täyttyi? Syynä oli varmaankin se perinteinen tarina. Pöydälle kerääntyi hoitamattomia asioita. Päähän kerääntyi työstämättömiä ideoita. Ympäristö tarjoaa kivoja uusia haasteita, joihin haluaa vastata KYLLÄ. Oppilaskullat eivät marssi aina open toivomaan tahtiin. Opetuksettomana aikana "ei ehdi" pitää itsestä huolta, sillä syitähän aina löytyy. Tällöin pinta nousee ja näkökenttä kapenee.

Onneksi tällä kyseisellä opella on kokemusta asiasta. Ensin hän puhisee itsekseen, jakaa puhinaana opekollegoille ja painuu nopsasti "taka vasemmalle", pois opiskelijoita piinaamasta. Kyseinen opettaja sai vahvistustaan tunteilleen omalta oppilaalta, joka oli myös havainnut oppilaskollegoidensa....niin...no jotain haastetta. Opelta kuitenkin taisi löytyä viisautta. Hän ei lähtenyt tässä hetkessä avaamaan sanallista arkkuaan. Opiskelijat kun eivät oikeastaan olisi hyötyneet mistään negatiivisesta tunneryöpystä. 

Tiedän miten opekollegat tarjosivat ymmärtämystään tälle simulaatioon hurahtaneelle opelle. Yksi tarjosi viisi levyä virtuaalisuklaata (suklaa auttaa aina). Toinen antoi luvan kirjoittaa vaikka mitä mielenterveyttä kohentavia suunnitelmia seuraavalle opetusviikolle, luonnollisesti virtuaaliseen pilveen. Opekollega jopa loi tunteen, että nämä suunnitelmat tietysti toteutetaan ja siten olo helpottuu...heh. Eikä kollegoiden tuki tainnut loppua siihenkään.

Vaan miten tässä kaikessa kävikään. Tuntemani ope taisi tuntea itsensä. Hän tunnisti tunteensa, ihan ne fyysisetkin sellaiset. Tykyttää, suututtaa, tiuskituttaa... Tämän jälkeen kaikkiin ärsykkeisiin vastaamista kannattaa harkita, ehkä jopa pidättäytyä reagoimasta. Nopsasti kylmästi priorisointia kaikista päällimmäisistä asioista. Mahdollisimman nopeasti pakolliset työt vamiiksi ja sitten OFF. Yksi viikonloppu saa ihmeitä aikaan.

Viikonlopun aikana tälle opelle tuli riittävästi erilaista syvääkin näkökulmaa asioihin, mieltä tasapainottavaa syötettä ja niitä häntä voimaannuttavia juttuja (sekaisin hämmennettynä: aurinko, ruskainen maisema, sauna, lenkki, hautajaiset, teatteri, hyvä ruoka, telkkari, yksi ohjelma Yleltä http://areena.yle.fi/tv/2270122/#/play, kuksa...).

Olisiko niin, että jingit ja jangit pitää olla tasapainossa, aivan kuin fengi ja sui? Jos jotain on elämässä liikaa, niin alkaa tuntumaan huonolta? Mitä tästä voisi ottaa opiksi? Pitäisikö rakentaa itselle sellainen voimaannuttava tai tasapainottava ensiapupakkaus? Kuvakollaasi itseä voimaannuttavista ja tasapainottavista asioista. Uskon nimittäin ajatuksen ja mielikuvan voimaan. Niin täytyy kaikkien simulaatiohurahtaneidenkin uskoa. Kannattaisikohan oma "voimakollaasi" tallentaa pilveen - olisi aina saatavilla.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten tarina jatkuu. Niin, tämä tarina on tosi.

Pasin kuksa Luostolla (arkistokuva, kuva ei liity kertomukseen, vai...)

Lähde mukaan talkoisiin!

Niin, miten sinä reagoit asioihin? Toimiiko opettaminen koulussa? Osaavatko opettajat opettaa tai osaavatko opiskelijat oppia? Tiedetäänkö mitä koulussa pitäisi oikeasti tehdä ja miten? Purnaatko, ihmetteletkö, katseletko taakse vai eteenpäin? Autatko avaihenkilöitä?

Siinä muutama ärsyttävä kysymys. Itselle on muodostunut oman 1,5 vuotta kestäneen opettajuuden kasvamisen alkutaipaleessa tunne, että kyllä kansa tietää. Joka tuutista tulee aivan joka päivä viisaita sanoja. Jokainen ääntä pitävä osaa kertoa mitä tehdään väärin ja mitä puuttuu. Opettajat opettavat aivan niin kuin aina ennenkin, eivätkä pysy muutoksen kelkassa mukana. Opiskelijat ovat muuttuneet laiskoiksi, lyhytjännitteisiksi ja räpläävät jatkuvasti kännykkää. Koululuokat ovat sisustettu 100 vuotta sitten keksityllä menetelmällä, eli opettaja liitutaululla mukanaan teoreettinen tieto ja kaikki opiskelijat kauniissa riveissä omissa pulpeteissaan. Jatkuvasti valmistuu uusia tutkimustuloksia oppimiseen liittyvistä asioista. Ja nämä tutkimukset todella vahvistavat, että maailma muuttuu. Jos koulumaailman muutoksen reagointi on se, että oppiminen tapahtuu joitakin kertoja vuodessa erillisessä ATK-luokassa, jossa on internettiin kytkettynä tietokoneeseen johdolla ja opettaja sanoo joka hetki, mitä nappia opiskelijat painavat tästä ATK-laitteesta - niin, huh huh. Olenpa kuullut opettajasta, joka haluaisi ottaa työpuhelimellaan vastaan kuvaviestin työssäoppimassa olevalta opiskelijalta erinomaisesta oppimisprosessiin kuuluvasta tapahtumasta. Mutta mutta. Puhelin ei ehkä taivu tähän vaativaan tapahtumaan - höh.

Sitten ratkaisu. Oletko samaa mieltä, että meillä on laajaan tietomäärään perustuen tunnistettu ongelma tai ainakin tarve reagoida muuttuneeseen tilanteeseen? Yksinkertaistettuna nyt koulumaailman tulee ottaa ensin muuttunut maailma kiinni ja sitten pompata ihan pikkuisen edelle. Ja se kaiken paras asia. Pysyä siellä. Uskotaan tutkittua tietoa. Opettajat täydennyskoulutukseen (asenteet, menetelmät ja ympäristöt sekä välineet), ympäristöt remonttiin, opetusvälineet ajantasalle, opettamisessa keskityttäisiin yhteiskunnan tarpeisiin (projektitaito, kommunikointi, johtaminen, tiedon hankinta / analysointi, elinikäisen oppimisen avaintaidot, ongelmanratkaisutaidot...) ja opiskelijoita autetaan motivoitumaan oppimiseen.

Ehdotan talkoiden alkamista - kökkätöitä. Lopeta sinäkin se pask.. jauhaminen. Keskity katsomaan eteenpäin. Sovitaan, että ainoastaan tutkijat saavat katsoa taaksepäin. Tue omia esimiehiä, oman organisaatiosi johtoa sekä kehittämisorganisaatioita suuntautumaan tulevaisuuteen. Heidän tehtävänä on viedä tietoa niille varsinaisille poliittisille päättäjille. Uskotaan siihen, että perusteellisen taustatyön tehden asiat voivat oikeasti muuttua. Asenteen muutos esimerkiksi ei maksa mitään.

Voisitko juuri sinä muuttua? Mitä olet tehnyt yllä kerrotun kökän (talkoo) eteen vaikka viimeisen kuukauden aikana? Vai keskitytkö valittamiseen? 

Minä ole viimeisen kuukauden aikan tehnyt kökän eteen: perusteltu aloite web-kameroiden ja kokousmikrofonien hankkimiseksi työssäoppimisen ohjaamisen tehostamiseksi, perusteltu aloite opettajien työpuhelinten päivittämiseksi älypuhelimeksi, kehittänyt opetuksettomana aikana koulumme simulaatio-oppimisympäritöä sekä simulaatiomenetelmän hyödyntämistä kaikkien koulutusohjelmien käyttöön, käytössä olevien tietojärjestelmien kehittämisidointia useita kertoja (pääkäyttäjille eteenpäin vietäväksi), omassa opetustyössä olen hyötykäyttänyt opiskelijoiden omia matkapuhelimia, olen käyttänyt itse tehtyjä videoita oppimisen tukena, omalle esimiehelle sekä usealle muulle opettaja kollegalle olen vinkannut jonkun hyvän idean netistä oppimisen tukemiseksi... Ehkä jostain siemenestä kasvaa verso :)

Vasemman käden kokeilu

Loppuviikosta kokeilin vasenta kättä. Oikeastaan syynä tähän kokeiluun on oikean käden pienoiset oireilut. On siis tullu käytettyä oikeaa kättä yksipuolisesti - liian pitkään.

Taas voisin selventää, että tarkoitan tietokoneen hiiren käyttöä. Olen tähän saakka ollut niitä koneen käyttäjiä, jotka pitäytyvät yksipuolisessa hiiren käytössä ja sitä kautta lihaksistossa saattaa alkaa ilmenemään jumiutumista.

Kokeilin siis yhtenä päivänä käyttää hiirtä vasemmalla kädellä. Yllätykseksi huomasin homman toimivan. Toki nuolen kohdistaminen näytöllä oli hieman hapuilevaa, mutta aina osuin kohteeseen. Aioin ottaa tästä tavan töissä. Voisin jopa harkita vuoroviikkoja tai vuoropäiviä.

Omaan henkilökohtaiseen tyhyilyohjelmaan olen lisännyt istumisen vastaiseen kampanjaan kaksi uutta salaista asetta. Siitä ekasta salaisesta aseesta kirjoitinkin aikaisemmin (kävelypalaveri). Uutena juttuna kokeilin työhuoneessa paperinippu kädessä hiljakseen käveleskelyä, kun luin lappusia. Kun tuli tarve kirjoittaa kommentteja, niin piankos sitä pistäytyi kynän ja pöydän luona - seisten. Toinen uusi kokeilu on kaffitauolla kaffin juominen seisten. Ei muuten ole enää ongelmaa vapaan tuolin etsimisessä.

Kaffista puheenollen. Mitä ihmettä kahvitehtaassa kahvin päämaistaja tekee kahvitauolla?

Mun eka kerta

Nyt se on sitten tehty. Kyllä kannatti. Missä sinä haluaisit kokea sen ensimmäisen kerran? Suosittelen lähtemään pihalle, mutta onnistuu se myös sisällä.

Mieti oma työpaikkasi lähimaastoa. Löytyykö sieltä pyörätietä, parkkipaikkaa, polkua luontoon, mahdollisuutta kiertää talon ympäri...? Minun työpaikkani ympäristöstä löytyy. Kuvailen hieman ekaa kertaani. 

Tarkennettakoon, että nyt siis kuvailen omaan työpäivään sopimaani kävelypalaveria oman esimieheni kanssa. Minulle oli kerääntyneenä muutama keskusteltava asia. Kutsuin esimieheni nykyaikaisesti verkon kautta kävelypalaveriin klo 13:00-13:30. Kutsussa oli asialista esillä. Käsiteltäviä asioita taisi olla 5kpl.

Klo 13:00 takit päälle ja pihalle kävelemään. Koko kävelymatkan ajan keskustelimme erittäin keskittyneesti käsiteltäviin aiheisiin. Otin muistini tueksi muutaman paperin, mutta muistiinpanoja ei tarvinnut tehdä palaverin aikana. Kävelimme tuulen humistessa ja lintujen visertäessä puissa pyörätiellä edestakaisin ja sitten kerran työpaikkamme isohkon rakennuksen ympäri. Saimme käsiteltyä kaikki sovitut asiat, meitä ei häirinneet puhelimet eivätkä oveen koputtajat. Viimeisen asian saimme päätökseen sisällä työhuoneeseen saavuttuamme. Tällöin kello oli 13:30.

Joku kysyy ehkä miksi? Minä vastaan, että miksi ei? Viimeisimpien tutkimustulosten mukaan ihmiset istuvat keskimäärin liikaa. Tämä on oivallinen tapa taistella istumisvaaroja vastaan. Arvatkaa vaan, piristikö palaveri työpäivää ja olimmeko tehokkaita. Suosittelen...

Lauantain juhlaa

Johan sain päivitettyä. Nimittäin tämän blogin. Edellinen alusta keikahti nurin ja siirsin manuaalisesti tiedot koneelle. Nyt paiskasin aikaisemmat kirjoitukset tähän blogiin alkuteksteiksi.

Tästä alkaen eletään taas oikeasti tätä päivää.

Lauantain juhlaa? Juu, lauantai on aina juhlapäivä. Kiva viikko on takana, aurinkoinen viikonloppu edessä ja pian paukahtaa mahtava maanantai. Mikä sen mukavampaa, kuin ilta pimenee, siellä täällä syttyy kaupunkimaisemassa valoja, parvekkeella ja sisällä kynttilöitä fiilistä nostattamassa. Vielä lisäksi kuksaan kaffia ja hörps. Minä nimittäin tykkään hörppiä kotona kaffit kuksasta. Se vaan on jotenkin parempaa niin...

Kivan fiiliksen anatomia

Mistä onnellinen olotila tulee? Voitko itse olla oman onnesi seppä? Onko kivan fiiliksen saavuttamisessa erilaisia vaiheita? Siinä mielestäni hyviä kysymyksiä, joihin haluan vastata. 

Onnellinen olotila voi tulla hyvinkin pienestä asiasta. Meistä itse kukin voi oikeasti olla oman onnensa seppä. Ja kyllä, mielestäni kivan fiiliksen saavuttamiseen kuuluu usein kolme erilaista vaihetta. Avataanpa ajatustani. 

Oman onnen sepän työkalut ovat positiivinen asenne. Positiivinen asenne on kyseisen sepän hallitsevampi asenne, vaikka välillä hieman potuttaisikin. Muista, että aurinko paistaa aina, tosin joskus hieman pilvien yläpuolella. Seppä tarvitsee lisäksi hitusen mielikuvitusta, joitakin voimaannuttavia esineitä, tasapainoilutaitoa ja uskallusta varastaa aikaa itselleen edes vähäsen. Itselläni yksi voimaannuttava esine on kuksa. Juon aina kotona kaffin kuksasta, ellei satu vieraita kyläilemään. Kuksaa käsissä pitämällä koena aina saavani hitusen voimaa kaikkien kivojen kokemusten kautta, joissa kuksa on ollut mukana. Mikähän on juuri sinun voimaannuttava esine? 

Tasapainoilutaidolla tarkoitan sitä, että elämä ei saa olla aivan tasapaksua. Kiva fiilis tulee siitä, että on tuntenut ajoittain pahoja fiiliksiä ja selvinnyt niistä. Kun saavuttaa tasapainon erilaisten asioiden vaakakupissa, niin silloin menee hyvin. Mielestäni kivan fiiliksen saavuttamisessa on siis kolme vaihetta. Jos vaiheet onnistuvat hyvin, niin kivaa fiilistä voi ammentaa todella piiiiiitäkään. Jopa vuosia. Aina kun asian muistaa, niin sama kiva fiilis palaa mieleen. Tässä tavoitetta ihan meille kaikille. Uskaltaakohan kukaan kertoa kommenteissa omaa esimerkkiä omasta kivasta fiiliksestä, jonka muistaa vieläkin? Omana esimerkkinä voisin sanoa omien 5 ja 7v poikien kanssa toteutettu patikointiretki metsään yhdeksi yöksi. Nyt herrat ovat 20v molemmin puolin ja vieläkin muistelemme metsäretkeä lämmöllä. 

Niin ne kivan fiiliksen kolme vaihetta. Suunnittelu, toteutus ja muistelu. Olen joskus kuullut jonkun oikean vuorikiipeilijän jopa kokeneen suunnittelun, valmistautumisen ja kiipeämisen ylöspäin matkan kokokohdaksi. Varsinaisen tavoitteen saavuttamishetkellä onkin tuntemuksena ollut tyhjyys. Siinäkö se sitten oli? 

Bloggasin aikaisempina juttuina kaksi maratonkertomusta. Kaikki 9 maratonkokemustani ovat juuri tyypillisiä kolmivaiheisia kivoja fiiliksiä. Valmistautuminen on kestänyt jopa vuosia, itse suoritus heman alle 5h ja rasituksesta toipuminen joitakin viikkoja. Aivojen sopukoihin tallentuu kuitenkin kyseisestä oman vuoren valloituksesta muistijälki, jonka voi aktivoida vaikka katsomalla myseisen tapahtuman mitalia. Mitalista tuli siis ilmeisesti minulle jonkinlainen voimaannuttava esine kaiken sen eteen annetun tuskan ja ilon jälkeen. Minä ainakin tavoittenen kivoja fiiliksiä…

Prologi

Uskon vakaasti siihen, että me kaikki kykenemme valloittamaan vuoren. Kaikilla ei vuori ole aivan samanlainen. Joskus vuoria on useita peräkkäin, joskus seuraavaa vuorta ei ole ollenkaan näkyvissä.
Itse valloitin yhden upean vuoren muutama päivä sitten. Vuoren valloittaminen ei ole aina helppoa. Usein valloittamiseen liittyy jonkun asteista tuskaa. Näin kävi viimeksikin.

Sitten se ihmeellinen asia. En ole missään tapauksessa vuorikiipeilijä. Oikeastaan en ole edes ollut koskaan oikean suuuuuren kivisen vuoren juurella. Mielestäni omat vuoret voivat olla rakennettu jostain aivan muusta…


-Pasi-