Flipped Simulation Learning

It was really interesting day yesterday. We have a "emergency medical service teachers team" in Vocational Education Centre Sedu (Finland, Seinäjoki, Koskenalantie). And we have a really activity paramedic students group, exactly there are tree activity groups of them.

We have a target. We want learn something more about EMS (emergency medical service). We think, that you can learn by teaching. So, we change roles. Students will be simulation-instructors and teachers will be actors. 

Traffic accident case by Flipped Simulation Learning: 

Teachers are actors and students are simulation-instructors.

First:
Students decided targets about the simulation scenario. They read books, they made group discussions, they made a big essee about theoretical things and they made simulation scenario plan.

Second (step 1):
We had really good "full-scale-simulation". There was a car accident. Two cars and three injured (Gaumard HALL patient simulator, student and baby doll). Teachers had two ambulances (they were paramedics) and there was "Rescue Department" and police officers with them (students role).

Second (step 2):
The same patients came to ER (emergency room). Teachers were nurses and students were paramedics, doctors, social duty officer... Teachers took care of patients.

Third:
We had a good and deep debriefing discussion. Students were simulation-instructors still. Teachers explained and analyzed own simulation role. Why did I do this, I wonder that, I think that, everything went...

Fourth (this step is not ready yet):
Teachers will read simulation scenario papers and students own conclusions about whole thing. Teachers will make a large feedback discussion about students work.

Conclusion:
We can recommend this "Flipped Simulation Learning" method.


Pasi Jaskari
Lecturer, simulation-instructor (EuSim, level 2)
Vocational Education Centre Sedu
Seinäjoki, Finland

Date: 2016-12-22

Minä olenkin Suomen ensimmäinen ylipelipankki

Tämä ei ole aprillipila. Ei ole. Ei ole.

Koulussa sai tänään niittää sitä, mitä on kylvänyt. Hieman tauottaen ensihoidon osaamisalan opiskelijat treenasivat taitopajatyyppisesti viittä erilaista ensihoidollista perustaitoa. Toisena teema oli viranomaisradioliikenne Virvepuhelimia ja simulaatiokaupunkia hyväksi käyttäen. Keikkamäärä ja tilanteiden vakavuus oli aivan ainutlaatuista. Siinä ei ehtinyt kukaan haukotella hetkeäkään. Ei ainoakaan "lanssari".

Sitten paras päivän sisällössä. Kaikki treenit toteutettiin opiskelijavetoisesti toinen toista tukien, omaa osaamista jakaen ja ryhmän kanssa ilon kautta oppien. Ei kuulunut niitä maagisia sanoja: koska lopetetaan.

Minä ylenin tänään ylipelipankiksi. Pelipankki on meidän monissa harjoituksissa se harjoituksen etenemistä ohjaileva henkilö/ryhmä. Pelipankki voi toimia erilaisina harjoitusta tukevana yhteistyöviranomaisena. Näissä viestiliikenneharjoituksissa tehtävänä oli lähinnä toimia hätäkeskuksena ja tykittää keikkoja useille käytössä oleville ensihoitoyksiköille.

Välillä opePasilla oli tylsää. Ei saanut puhua mitään. Treenit etenivät omalla tehokkaalla painollaan. Silloin tylsänä hetkenä oli pakko keksiä jotain sanottavaa, puhelimen tangentti pohjaan ja ääneen tuli ylipelipankki...

Tätä olisin kaivannut tänään. Tämä on ylipelipankin istuin.

Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Baden-Baden_001.jpg

Pisteenä iiin päälle. Jäin tästä toimettomuudesta kiinni. Organisaation johtoryhmä vieraili tunnillamme, oppiminen jatkui omalla painollaan ilman opettajaa ja minä vaan höpöttelin johtajien kanssa.

Onko kyseessä #suuronnettomuus kun on 4x50 potilasta sekä peili rikki...

Kyllä opettaja saa kokea opiskelijoiden kanssa monenlaisia tilanteita saman viikon aikana. Itselle simulaatioympäristön suunnassa kävin näin.

Ensihoidon koulutusohjelman kanssa luotiin parempia valmiuksia selviytyä monipotilastilanteessa (MOPO). Niissähän isoimpana ongelmana on selvittää nopeasti potilaiden määrä ja vointi. Lisäksi tulisi aloittaa mahdollisimman pian oikea hoito sitä kaipaaville potilaille. Eikä omaa työturvallisuuttakaan saisi unohtaa.

Simulaatiokaupunki

Harjoittelimme MOPO tilanteen ohella viranomaisviestiliikennettä simulaatiokaupunkimatolla. Matto on yksinkertaisuudessaan omien lapsien vanha säästetty kaupunkimatto. Matolla liikkuvat oman pojan puukäsitöissä tekemät ambulanssit, paloautot, poliisiautot, juna, rekka-autot, linja-autot, henkilöautot sekä ihmiset. Ei olisi varmaankaan ysiluokkalaisen puukäsitöiden opettaja uskonut, että näilläkin puupalikoilla tullaan harjoittelemaan lukemattomia kertoja terveydenhuollon oppilaitoksessa sekä ensihoidon ammattilaisten kanssa työelämässä. Tällä kertaa viestiliikenne ei toteutettu oppilaitoksen hallinnassa olevilla VIRVE-puhelimilla.

Potilaiden luokittelua linja-auton sisällä

Se varsinainen potilaiden luokittelu harjoiteltiin myös luokkahuoneessa. Noin 50 potilaskuvausta oli valmiiksi kirjoitettu paperilapuille. Samaisten potilaiden voinnin kuvauksen muutos oli lapun kääntöpuolella. Opiskelijoille kuvailtiin onnettomuustilanne viestiliikenteen kautta, ensin paikalle saapuva pääsi näkemään tilenteen valokuvista ja hän kertoi muille mitä näkee. Sitten alkoi se usean potilaan nopea luokittelu. Käytössä oli neljäportainen väriluokitus PUNAINEN-KELTAINEN-VIHREÄ-MUSTA. Jokainen tämän lukeva saa itse kuvitella mitä värit tarkoittavat. Kuvassa linja-autossa sisällä olevat "potilaat".

Taikapeili?

Sitten se simulaatioympäristön toinen ääripää. Rikkoontunut peili. Sirpaleet eivät aina tuo onnea.

Lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman tulevien ammattilaisten kanssa simulaation harjoituksien tavoite oli harjaantua kommunikoinnissa päiväkotilasten vanhempien kanssa. Arvatkaa vaan, oliko yhdessä tapauksessa Martta 4v rikkonut tahallaan päiväkodin kalliin peilin. Voihan Martta. Onneksi päiväkodin hoitajat osasivat hoitaa asian hienosti hieman hankalien vanhempien kanssa.

Kyllä tämä aina teoriatunnin ja piirtoheittimen voittaa... :)

Taas kutisee

Pakko todeta, että minä taidan olla innostunut simulaatiopedagogiikkaan. Nyt nimittäin kutisee ja pahasti. Työmaalla on lupa toteuttaa simulaatioympäristön äänentoistoon liittyvä parannus. Toteuttamisprosessi on käynnissä. Pian äänet kulkevat ja oppilaat ovat onnellisia. Minä olen simulaatio-ohjaaja - ja ylpeä siitä. Hyvä #sedu, hyvä #koskenalantie ja hyvä perustason ensihoidon koulutuskokeilu (joka alkaa 8/2015 meidän yksikössä muutaman muun oppilaitoksen tavoin). Nyt leivotaan tulevaisuutta.

Meidän aina valmis Nikolai Hallikainen

Hakulaite piipittää taas...

Eilen se sitten tapahtui. Yksi ympyrä sulkeutui ja sain kokea jotain niiiin 80-lukulaisuutta.

Eilen ajelin kotiin yhdestä Suomen koulutusmekasta - Kuopijosta. Mekkahan se on Savoniasta, Pelastusopistosta, Itä-Suomen yliopistosta ja Savon koulutuskuntayhtymästä johtuen. Kotimatka sujui erinomaisen kauniissa ruskamaisemassa. Jos olisin ottanut jokaisesta kauniista maisemasta kuvan, niin en taitaisi olla vieläkään kotona.

Menin syömään muina miehinä yhteen ihan tavalliseen autoilijan ruokapaikkaan. Tilasin syötäväksi jotain lämmintä. Sitten se tapahtui.

Pasi sai aloittaa päivystämisen. Kassa neit... eikun herra antoi minulle hakulaitteen. Käski odotella ruoan valmistumista vaikkapa pöydässä. Kun hakulaite soi, niin tule heti hakemaan ruokasi tiskiltä. Siis aivan niin kuin 80-luvulla minun ensimmäinen kosketus sairaiden kuljettamiseen. Hakulaite käteen, odottele jossain tässä lähettyvillä ja ole aina valmiina. Itselle tuli eilen olo, että olen elänyt tämän tilanteen aikaisemminkin. Hakulaite kädessä etsin kivan paikan ja aloitin ylpeänä päivystämisen. Ylpeys johtui tietysti siitä, että minulla oli jo hakulaite ja kassajonossa olevilla sitä ei ollut. Kyllä oli havaittavissa kateellisia katseita. 

Päivystys jatkui ja jatkui. Välillä teki mieli heiluttaa hakulaitetta. Onko se edes ehjä? Välillä kävimme pöydässä kevyitä niitä näitä keskusteluja. Kuitenkin koko ajan mielessä pyöri kysymyksiä: "Koska laite piipittää?" "Mitä kautta minä sitten sinkaisen kassalle?" "Mitä jos tulisi tarve käydä vessassa ennen hälytystä?"

Juuri kun ajattelin jotain muuta hakulaite hälytti äänimerkillä ja vilkkuvaloilla. Pasi sinkaisi heti pystyyn ja eteni ripein askelin kassalle. Siellä oli kokki odottamassa ruoan noutajaa. En tiedä oliko laitteisto heillekin uusi vai näytinkö minä 80-lukulaisen innostuneelta, mutta kaupan päälle sain leveän hymyn.

Vaikka maailma on muuttunut paljon 80-luvun päivystämisestä, niin on siinä yllättäviä samankaltaisuuksiakin. Ekassa ambulanssin päivystysviikonlopussa minulla oli työasuna tummat suorat housut ja valkoinen kauluspaita. Kun keikalle lähdettiin, otettiin valkoinen hoitajantakki komistamaan ulkonäköä. Nyt eilen päivystäessäni oman ruoan valmistumista, asunani olivat tummat suorat housut sekä kauluspaita. Hakulaitteen kantamisesta olin yhtä ylpeä ja päivystäminen jännitti. Koskahan seuraavan kerran päivystetään?

Hakulaite mallia "eilen/2014"

J.k. Omituisinta tässä jutussa on se, että Suomesta löytyy vielä näitä ensihoitopalvelua tuottavia yksiköitä kotivarallaolosta. Siellä ensihoitajat vilkuilevat pöydällä pönöttävää "hakulaitetta" kotitöiden puuhastelun lomassa, odottavat koska se mahtaa soida, miettivät voiko käydä vessassa ja piipityksen alkaessa sinkaisevat kotoa kohti työpaikkaa. Onneksi tämä 80-lukulaisuus on kotimarkilla järjestetty 2000-luvun malliin. Hyvä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri... :)