#potilassimulaattori #simulaatio #joulu #joulupukki #kirje

Mitä #simulaatio maailma voi oppi teatterilta @sjoenteatteri ?

Tähän saakka simulaatioympäristön kehittämisessä painopiste on meillä ollut siihen, että mitä lisäämällä voidaan luoda mielikuvaa. Olisiko se kalusteilla, isoilla kangaskuvilla ja datatykitetyillä kuvilla kolmeen seinään?

Vastaus löytyy ammattilaisilta - teatterista. Less is more. Näyttämö ja katsomo pimennetään. Pieni johdatteleva huonekalu tms. esine. Kohdevalo tapahtumapaikkaan. Ääniefekti. Ehkä pieni johdatteleva tarina ennen tilannetta. Tadaaa. Se oli siinä. Ihmisen mielikuvitus tekee loput. Ja simulaation kannalta se kaikista oleellisin. Kaikkien huomio focusoituu oleelliseen.

Missä mahtaa olla opettajien, simulaatio-ohjaajien ja simulaatioympäristöjen kehittäjien jatko-jatkokurssi? Sisältönä saisi olla ilmaisutaito, maskeeraus, valo/ääni/lavastesuunnittelu sekä ohjaus ja vielä kaupanpäälle valo/ääni-miksaus. Teatterikoulu? Eikun hys hys. Koulutuskeskus SEDU taitaa pian järjestää kurssin numero yksi. Ei saa varastaa ideaa.

Hyvä hyvä Seinäjoen kaupunginteatteri esityksestä ja kiitos Koulutuskeskus SEDU:n Koskenalantien yksikkö TYHY kokemuksesta. :)

Voisiko pankki tukea pienyrittäjyyttä?

Lähes jokainen pienyrittäjä tietää mikä on yrittäjyyden nihkeä osuus. Ja jokainen pienyrittäjyyttä harkitseva miettii kovasti ryhtyykö pienyrittäjäksi. He nimittäin tiedostavat, että yrittäjyyteen voi liittyä se nihkeä osuus. Avaan hieman asiaa.

Yrittäjyydessä on paljon houkuttavaa. Olet itse oma esimiehesi. Päätät omat toimintatapasi. Markkinoinnista vastaat itse. Parhaimmillaan olet itse se substanssiosaaminen, jota myyt. Jos osaat ja uskallat ennakoida, niin voit oikeasti menestyä.

Sitten se nihkeä osuus. Miksi ihmeessä jokaiselle pienyrittäjälle ei kirjanpito maistu hyvältä? Toki sen voisi ulkoistaa jollekin innokkaalle taholle. Mutta mutta...siitä pitää maksaa jotain. Kun pienyrittäjän toiminta on tarpeeksi pientä, niin jotenkin ei haluaisi valuttaa rahoja muualle. Sitten se veroilmoitus. Se väkerretään sitten omaan suuntaansa. Tosin onneksi asia hoituu verkon kautta. Vähintään kerran vuodessa mennään toiseen suuntaan verkossa ja hoidetaan ALV asioita. Hupskeikkaa. Taitaa jokainen pienyrittäjä tekaista ajoittain jonkinlaisen laskun. Senhän voi tehdä edullisesti vaikka tekstinkäsittelyohjelmalla ja omaa reskontraa hoitaa ruutuvihossa. Tätä pienyrittäjyyden valuuttaliikennettä voi johdatella verkkopankkien kautta.

Siis haloo. Edellä kuvatun perusteella voisi sanoa, että pienyrittäjällä ei tilanne ole aina välttämättä oikein tehokkaasti ja systemaattisesti hoidettu - ainakaan niillä nuukilla (=pihi). Eihän vaan tämä ahdistus estä joitakin ryhtymästä pienyrittäjäksi? Onko meillä siihen varaa? Kuka voisi auttaa?

Olisiko yksinkertainen vastaus meidän ikioma Suomalainen pankki? Heitän sellaisen hassun ajatuslennon. Joku pieni pienyrittäjäksi haluava pelkää edellä kuvattuja haasteita. Hän näkee pienyrittäjyyttä tukevan pankin mainoksen. Avaa meillä pienyrittäjätili, siirrä omat yksityistilisi meille ja pelasta Suomi. Tilin avaus 0€ ja kuukausimaksu 0€. 

Mitä siihen pienyrittäjän tiliin liittyvään ohjelmakokonaisuuteen kuuluisi?

• Kirjautuminen ohjelmaan omilla pankkitunnuksilla
• Yrityksen perustaminen
• Erilaisten suunnitelmien tekeminen
• Laskutus ja reskontra
• Laskujen maksaminen
• Rahoitusjärjestelymahdollisuus omasta pankista
• Kirjanpito ja tilinpäätös
• ALV tilitys
• Veroilmoitus
• Tarvittavat liittymäpinnat automaattisesti eri viranomaisiin em. asioiden toteuttamiseksi
• Pienyrittäjän HelpDesk
• Erilaisien pienyrittäjää tukevien yhteistyökumppaneiden näkyvyys keskitetysti.

Pankit. Saa käyttää. Tulen teille asiakkaaksi. Oma tilikausi lähenee nimittäin loppua. 

Suomi nousuun... :)

Opettaja liekeissä simulaation aikana...

Viikolla olin aivan liekeissä. Omassa töissä Koulutuskeskus Sedussa simulaatio-oppimistavan hyödyntäminen kaikkien lähihoitajaopiskelijoiden koululutusohjelmien osalta alkaa etenemään kuin juna kiskoilla. Vakaasti edeten, oikeaa vauhtia ja hyvään suuntaan. Oikeastaan vauhti senkun kiihtyy.

Keskiviikkona toteutettiin tuleville sairaanhoidon ja huolenpidon lähihoitajille oppimiskokemusta Koskenalantien simulaatiokeskuksessa kolmen opettajan voimin. Aiheena oli postoperatiivinen hoitotyö. Tämä treeni on yksikkömme vastaus työssäoppimispaikkojen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Nimittäin kaikilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta päästä harjaantumaan leikkauksen jälkeiseen potilaiden seurantaan ja hoitoon. Vaan ei hätää. Asia voidaan hoitaa simulaatioharjoitusmetodia toteuttaen. 

Luodaan harjoitusluokkaan osaston iltavuoron alku osastonhoitajan raportteineen. Kolme postilaspaikkaa. Kahdella vuoteella langattomasti ohjailtava potilassimulaattori ja yhdellä "oikea" potilas. Kaikille oli tehty polvileikkaus ja siitä se sitten alkoi... aivan tavallinen iltavuoro. Ja sellaisia aivan tavallisia seurantatoimenpiteitä ja aivan tavallisia ongelmia ratkaistavaksi. Työvuorossa oli muutama opiskelija ja jokunen oli pimennossa seuramassa tilanteen kehittymistä. Puolet luokan oppilaista kertasivat itsenäisesti ensiaputaitoja viereisessä luokassa.

Jokainen pääsi työvuoroon, vertaisarviointiryhmään ja kertaamaan ea-taitoja. Jokaisen työvuoron jälkeen oli ohjattu oppimiskeskustelu. Päähuomio kiinnitettiin onnistumisiin, opittuihin asioihin ja tavoitteena olleisiin aiheisiin. Olisittepa nähneet niitä opiskelijoiden onnistumisen ilmeitä haastavina hetkinä.

Ja minä itse oli aivan liekeissä omassa peililasikopissani ohjaillessani potilassimulaattoria luurit korvissa. Pöydällä käden ulottuvilla oli monisivuinen suunnitelma simulaatioiden etenemisestä eri vaiheineen. Ja juna jatkoi iloisesti eteenpäin...

Ajatelkaa. Tästä saa palkkaa... :)

"Nikolai Hallikainen" polvileikattuna toivottaa HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ...

Nykyinen ja mennyt aika kohtaavat

@Evira_uutiset Nykyinen ja mennyt aika kohtaavat hienosti #lörtsy tapauksessa. Evira isona auktoriteettinä päättää, että kansa ei saa sanoa lörtsyä lörtsyksi. Kansa reagoi #some apunaan ja todistaa tietävänsä mikä on lörtsy. Evira nykyaikaisena organisaationa seuraa SOMEa, havainnoi kirjoittelua ja tekee uuden päätöksen, vaikka on iso organisaatio ja jo teki päätöksen.

Kuvakaappaus Googlesta 16.11.2014 (08:26)

Hakusana: lörtsy

Hakutyökalu: Saa käyttää uudelleen

Aivan lopuksi on pakko tunnustaa. Yllä olevan kuvan perusteella minä en kyllä taida tietääkään, minkä näköinen lörtsy on. Onneksi joku valvoo elintarvikkeita. Hyvä Evira. :)

Taas kutisee

Pakko todeta, että minä taidan olla innostunut simulaatiopedagogiikkaan. Nyt nimittäin kutisee ja pahasti. Työmaalla on lupa toteuttaa simulaatioympäristön äänentoistoon liittyvä parannus. Toteuttamisprosessi on käynnissä. Pian äänet kulkevat ja oppilaat ovat onnellisia. Minä olen simulaatio-ohjaaja - ja ylpeä siitä. Hyvä #sedu, hyvä #koskenalantie ja hyvä perustason ensihoidon koulutuskokeilu (joka alkaa 8/2015 meidän yksikössä muutaman muun oppilaitoksen tavoin). Nyt leivotaan tulevaisuutta.

Meidän aina valmis Nikolai Hallikainen

Äkkiä...

Nyt oli aivan pakko kirjoittaa jotain blogiin. Ei minulla ole varsinaisesti mitään asiaa. Oikeastaan pidän etätoimistoa Prisman lähettyvillä...jossain...

Syynä kirjoittamiseen on ainoastaan se, että en halua blogini päällimmäisessä kirjoituksessa olevan ahdistavia ajatuksia sisältävän otsikon. Hyi.

• Laita silmät kiinni.
• Ota leppoisa asento.
• Ota keuhkot täyteen ilmaa ja hengitä muutaman kerran hieman syvempään.
• Ajattele jotain kivaa ja rauhallista. Ihan mitä vaan rauhoittavaa.
• Anna ajan kulua. Mieti sitä kivaa juttua.
• Hengittele rauhallisesti.
• Avaa silmät rauhallisesti.
• Kyllä se siitä... :)

Kuolemasimulaattori

Voi hyvää päivää. Näin kyllä pitää sanoa radiosta kuultuun simulaatioideaan. Lisää asiasta voi lukea maikkarin nettisivuilta http://m.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kahden-tunnin-kuolemakokemuksen-saa-20-eurolla-shanghaissa/4343418.

Itse on tullut jo vuosia mietittyä erilaisia kustannustehokkaita ideoita mielikuvan luomiseen. Siitähän simulaatioympäristössä taitaa olla kyse. Näin oli tässä yllä mainitussa uutisessakin.

Kuolema ja uudelleensyntymä -simulaattorissa simulaatio aloitetaan ruumisarkkuun siirtymisellä. Siitä kahden tunnin simulaatio etenee polttohautauksen kautta uudelleensyntymän haasteisiin. Arkussa taidetaan tarjota ahtautta. Polttohautauksessa äänen, valojen ja kuumuuden avulla simuloidaan...niin polttohautauksen tunnetta. Lopuksi ahtaan ja lämpimän kohdun kautta päästään simulaation päätökseen. Miten harras tunnelma mahtaa olla simulaation jälkeisessä jälkipuintikeskustelussa? Siellä ehkä itkettää?

Monia ideoita olen bongannut toisten simulaatioympäristöistä. Tämän osalta en ainakaan vielä keksinyt mitään bongattavaa. Niin, vai...olisiko simulaatio oivallinen idea yleisellä tasolla valmentaa omaisia ja potilaita tiettyyn sairauteen, oireisiin, kohtauksiin yms.? Jos vaikka se seuraava infarktipotilaiden infotilaisuus ei olisikaan pelkästään aivoja puuduttava kalvoilla toteutettu tietopläjäys auditoriossa. 

Meidän ensihoidon opiskelijoilla on muuten alkamassa kuolemanviikko. Arvatkaa vaan sisältyykö viikkoon simulaatioita. En kuitenkaan aio rakentaa edellä mainitun kaltaista kuolemasimulaattoria. 

Simulaatiossa on voimaa... :) 

Hakulaite piipittää taas...

Eilen se sitten tapahtui. Yksi ympyrä sulkeutui ja sain kokea jotain niiiin 80-lukulaisuutta.

Eilen ajelin kotiin yhdestä Suomen koulutusmekasta - Kuopijosta. Mekkahan se on Savoniasta, Pelastusopistosta, Itä-Suomen yliopistosta ja Savon koulutuskuntayhtymästä johtuen. Kotimatka sujui erinomaisen kauniissa ruskamaisemassa. Jos olisin ottanut jokaisesta kauniista maisemasta kuvan, niin en taitaisi olla vieläkään kotona.

Menin syömään muina miehinä yhteen ihan tavalliseen autoilijan ruokapaikkaan. Tilasin syötäväksi jotain lämmintä. Sitten se tapahtui.

Pasi sai aloittaa päivystämisen. Kassa neit... eikun herra antoi minulle hakulaitteen. Käski odotella ruoan valmistumista vaikkapa pöydässä. Kun hakulaite soi, niin tule heti hakemaan ruokasi tiskiltä. Siis aivan niin kuin 80-luvulla minun ensimmäinen kosketus sairaiden kuljettamiseen. Hakulaite käteen, odottele jossain tässä lähettyvillä ja ole aina valmiina. Itselle tuli eilen olo, että olen elänyt tämän tilanteen aikaisemminkin. Hakulaite kädessä etsin kivan paikan ja aloitin ylpeänä päivystämisen. Ylpeys johtui tietysti siitä, että minulla oli jo hakulaite ja kassajonossa olevilla sitä ei ollut. Kyllä oli havaittavissa kateellisia katseita. 

Päivystys jatkui ja jatkui. Välillä teki mieli heiluttaa hakulaitetta. Onko se edes ehjä? Välillä kävimme pöydässä kevyitä niitä näitä keskusteluja. Kuitenkin koko ajan mielessä pyöri kysymyksiä: "Koska laite piipittää?" "Mitä kautta minä sitten sinkaisen kassalle?" "Mitä jos tulisi tarve käydä vessassa ennen hälytystä?"

Juuri kun ajattelin jotain muuta hakulaite hälytti äänimerkillä ja vilkkuvaloilla. Pasi sinkaisi heti pystyyn ja eteni ripein askelin kassalle. Siellä oli kokki odottamassa ruoan noutajaa. En tiedä oliko laitteisto heillekin uusi vai näytinkö minä 80-lukulaisen innostuneelta, mutta kaupan päälle sain leveän hymyn.

Vaikka maailma on muuttunut paljon 80-luvun päivystämisestä, niin on siinä yllättäviä samankaltaisuuksiakin. Ekassa ambulanssin päivystysviikonlopussa minulla oli työasuna tummat suorat housut ja valkoinen kauluspaita. Kun keikalle lähdettiin, otettiin valkoinen hoitajantakki komistamaan ulkonäköä. Nyt eilen päivystäessäni oman ruoan valmistumista, asunani olivat tummat suorat housut sekä kauluspaita. Hakulaitteen kantamisesta olin yhtä ylpeä ja päivystäminen jännitti. Koskahan seuraavan kerran päivystetään?

Hakulaite mallia "eilen/2014"

J.k. Omituisinta tässä jutussa on se, että Suomesta löytyy vielä näitä ensihoitopalvelua tuottavia yksiköitä kotivarallaolosta. Siellä ensihoitajat vilkuilevat pöydällä pönöttävää "hakulaitetta" kotitöiden puuhastelun lomassa, odottavat koska se mahtaa soida, miettivät voiko käydä vessassa ja piipityksen alkaessa sinkaisevat kotoa kohti työpaikkaa. Onneksi tämä 80-lukulaisuus on kotimarkilla järjestetty 2000-luvun malliin. Hyvä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri... :)

Tänään simulaatioympäristö koki uutta

Omassa työssä sain napata tänään oman oppilaitoksemme uudistuneen simulaatiopedagoisen vision ensimmäisen toteutushedelmän. Ja kyllä maistui hyvältä. Vieläkin aivan sormet täpyyttää...

Tilanteessa oli yksi useasta lähihoitajien koulutusohjelmaryhmistä. He olivat oppimassa ihka ekaa kertaa tässä ympäristössä. Kyllä oli oppimisen ja ohjaamisen iloa. Tietysti mukana oli myös hitusen jännitystä. Olihan nopeatempoisissa simulaatiotilanteissa mukana liikuntakyvytön Nikolai (potilassimulaattori) ja arvovaltainen ylilääkäri (ryhmän oma opettaja). 

Minä simulaatiohurahtaneena innoissani höpötin Nikolain avulla opiskelijoiden kanssa ja kääntelin kameroita. Niin tuolla simulaatiopedagogisella visiollani tarkoitan upeaa uudistusta lähihoitajaopiskelijoiden viimeisen lukuvuoden opetustavoissa meidän opetusyksikössämme Seinäjoella. Lukuvuoteen mukaan on mahdutettu uutena elementtinä simulaation mahdollisuuksia. Meillä hyödynnetään olemassa olevaa simulaatioympäristöä ja kouluttautuneita simulaatio-ohjaajia - niitä hurahtaneita - kaikkien viimeisen lukuvuoden opiskelijoiden oppimisen tukena. Tätä ilosanomaa jaetaan lisäksi talon sisäisenä koulutuksena siten, että jokainen opettaja pääsee halutessaan hyödyntämään menetelmää.

Pieni mielikuvaharjoitus: 
Kuvittele oiiiikein iso hiili. Sellainen melkein talon kokoinen hehkuva hiili. Kuvitteletko nyt? Meillä työyhteisössä on sellainen - virtuaalinen hiili. Arvatkaa vaan hehkuuko se. Kyllä hehkuu. Me puhalletaan siihen kaikkki ja todella lujaa. Hyvä me... :)

Aurinko, täysillä hehkuva hiili, taijotain...?

Saako opettajan kuppi täyttyä?

Vastausta otsikon kysymykseen en tiedä, mutta tiedän eräällä kohtuullisen hyvin tuntemalleni opettajalle käyneen näin - ihan hiljattain. Kuppi ei kuitenkaan kaatunut. "Opekupin" kokoa en uskalla lähteä arvioimaan.

Miksi se kuppi täyttyi? Syynä oli varmaankin se perinteinen tarina. Pöydälle kerääntyi hoitamattomia asioita. Päähän kerääntyi työstämättömiä ideoita. Ympäristö tarjoaa kivoja uusia haasteita, joihin haluaa vastata KYLLÄ. Oppilaskullat eivät marssi aina open toivomaan tahtiin. Opetuksettomana aikana "ei ehdi" pitää itsestä huolta, sillä syitähän aina löytyy. Tällöin pinta nousee ja näkökenttä kapenee.

Onneksi tällä kyseisellä opella on kokemusta asiasta. Ensin hän puhisee itsekseen, jakaa puhinaana opekollegoille ja painuu nopsasti "taka vasemmalle", pois opiskelijoita piinaamasta. Kyseinen opettaja sai vahvistustaan tunteilleen omalta oppilaalta, joka oli myös havainnut oppilaskollegoidensa....niin...no jotain haastetta. Opelta kuitenkin taisi löytyä viisautta. Hän ei lähtenyt tässä hetkessä avaamaan sanallista arkkuaan. Opiskelijat kun eivät oikeastaan olisi hyötyneet mistään negatiivisesta tunneryöpystä. 

Tiedän miten opekollegat tarjosivat ymmärtämystään tälle simulaatioon hurahtaneelle opelle. Yksi tarjosi viisi levyä virtuaalisuklaata (suklaa auttaa aina). Toinen antoi luvan kirjoittaa vaikka mitä mielenterveyttä kohentavia suunnitelmia seuraavalle opetusviikolle, luonnollisesti virtuaaliseen pilveen. Opekollega jopa loi tunteen, että nämä suunnitelmat tietysti toteutetaan ja siten olo helpottuu...heh. Eikä kollegoiden tuki tainnut loppua siihenkään.

Vaan miten tässä kaikessa kävikään. Tuntemani ope taisi tuntea itsensä. Hän tunnisti tunteensa, ihan ne fyysisetkin sellaiset. Tykyttää, suututtaa, tiuskituttaa... Tämän jälkeen kaikkiin ärsykkeisiin vastaamista kannattaa harkita, ehkä jopa pidättäytyä reagoimasta. Nopsasti kylmästi priorisointia kaikista päällimmäisistä asioista. Mahdollisimman nopeasti pakolliset työt vamiiksi ja sitten OFF. Yksi viikonloppu saa ihmeitä aikaan.

Viikonlopun aikana tälle opelle tuli riittävästi erilaista syvääkin näkökulmaa asioihin, mieltä tasapainottavaa syötettä ja niitä häntä voimaannuttavia juttuja (sekaisin hämmennettynä: aurinko, ruskainen maisema, sauna, lenkki, hautajaiset, teatteri, hyvä ruoka, telkkari, yksi ohjelma Yleltä http://areena.yle.fi/tv/2270122/#/play, kuksa...).

Olisiko niin, että jingit ja jangit pitää olla tasapainossa, aivan kuin fengi ja sui? Jos jotain on elämässä liikaa, niin alkaa tuntumaan huonolta? Mitä tästä voisi ottaa opiksi? Pitäisikö rakentaa itselle sellainen voimaannuttava tai tasapainottava ensiapupakkaus? Kuvakollaasi itseä voimaannuttavista ja tasapainottavista asioista. Uskon nimittäin ajatuksen ja mielikuvan voimaan. Niin täytyy kaikkien simulaatiohurahtaneidenkin uskoa. Kannattaisikohan oma "voimakollaasi" tallentaa pilveen - olisi aina saatavilla.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten tarina jatkuu. Niin, tämä tarina on tosi.

Pasin kuksa Luostolla (arkistokuva, kuva ei liity kertomukseen, vai...)

Potilassimulaattorin näkökulma...

Monesti erilaisissa oppimistehtävissä minäkin kehoitan opiskelijoita miettimään pohdittavaa asiaa erilaisista näkökulmista. Siten saadaan kivasti syvyyttä asiaan ja...niin sitä näkökulmaa eri suunnalta.

Mitä jos jonkun simulaatioharjoituksen näkökulmaksi pukattaisiinkin puhtaasti yksi uusi näkökulma - potilassimulaattorin näkökulma. Siis se paljon maksava eloton nukke, jonka sisään on ängetty erilaisia ominaisuuksia. Eloton, vaikka silmät räpsyvät ja sydän pomppii. Se meidän kaikkien simulaatiohurahtaneiden ylin ystävä ja väsymätön kaveri. Voi hyvää päivää.

Vuosia käytössä olevan nuken kokemuksiin perustuen luulisi "hänellä" olevan paljon näkemystä oppimisesta ja oppimattomuudesta. "Hän" jos joku osaisi vaikka päättäjille valaista miten maa makaa oppilaitoksissa. Siis ainakin niiden osalta, joissa "hän" on saanut olla mukana oppimisen ilossa. 

Samainen potilassimulaattori kenties haluaisi kertoa kaikille opettajille ilosanomaa, että aina ei tarvita hänen palveluksia. Simulaatioita voidaan toteuttaa ilman kalliita simulaattoreita ja -ympäristöjä. Kahta kättä heiluttaen, kovasti kuvitellen ja vaikka portaikossa. Luodut mielikuvat ja oppimisen ilo ratkaisevat.

Onneksi me simulaatiohurahtaneet uskomme "hänen" kollegiaalisuuteen. Voisi nimittäin äkkiseltään olettaa, että potilassimulaattorin näkökulmassa spekuloitaisiin myös opettajien osaamista. Mutta ehei ystävät hyvät, korppi ei korpin silmiä noki. "Hän" pysyy näistä asioista vaiti. Me siis osaamme hommamme erinomaisesti. Hyvä me... ;)

Simulaatiomaratonin haasteet

Varsinaisen simulaatioharjoituksen kesto vaihtelee varmaankin kaikilla simulaatio-ohjaajilla. Itsellä kesto on ollut lyhimmillään pari minuuttia. Yksittäisen hoitotilanteen osasimulaatio kestää tavallisesti 10-15min. Ensihoidon koulutusohjelman kanssa toteutamme lyhyiden osasimulaatioiden jälkeen soveltavia prosessimaisia kokonaisia ryhmäsimulaatioita. Ensihoidollisen potilaan hoito tapahtumapaikalta poliklinikalle ja joskus vaikka jopa leikkaussaliin saakka. Tietysti väliin mahtui myös ambulanssin osuus. Näissä prosessimaisissa harjoituksissa treeniympäristön vaihteluineen saa palamaan aikaa 1-2h.

Sitten se simulaatio-ohjaajan haaste. Suunnittelun alla on nyt 16h simulaation suunnittelu. Lähtökohta toki on se, että ihan jokaisesta vaiheesta ja opitusta asiasta ei tulla jälkipuinnissa/oppimiskeskustelussa tulla puhumaan. Kyseessä on kahdelle päivälle ajoittuva avointen ovien päivä. Jokainen simulaatiopedagogiikkaan hurahtanut ymmärtää, miksi yksikkömme avoimienovien suunnitelmiin pitää tykittämällä panostaa ko. ympäristön esiin saamiseen. Meillä Koulutuskeskus Sedussa on reagoitu esimerkillisesti simulaatiopedagogiikan mahdollisuuksiin ja esimerkiksi lähihoitajaopiskelijoiden koulutuksessa simulaatio oppimismenetelmänä on otettu mukaan yhtenä menetelmänä.

Ajatuksena on tehdä poliharjoitus. Molempina päivinä räjäytämme käyntiin simulaatioensiapupoliklinikan heti aamusta ja sulkeutuminen tapahtuu päivän päätteeksi. Ensiapupoliklinikka on toiminnassa jokaisen väliin mahtuvan sekunnin. Opiskelijat itse tekevät työvuorolistat päivien tunneille annettujen ohjeiden mukaisesti. Päivien perusrunko muodostuu kolmesta potilaspaikasta ja kahdesta langattomasti ohjattavasta potilassimulaattorista. Yksi vapaa vuodepaikka on käytössä ambulanssin tuomille potilaille. Lanssin keikkalaput täyttävät opiskelijat itse annettujen potilaskuvauksien mukaisesti. Joka hetki henkilöstössä yhdelle on annettu tehtäväksi vastaanottaa päivien henkeen kuuluvia vierailijoita ja toteuttaa asiantunteva esittely.

Molempiin päiviin aikomuksenani on tehdä em. perusrungon lisäksi erillisiä lyhytkestoisia tilannesimulaatioita. Tilannesimulaation aloitus ja päätös kerrotaan oppijoille selkeästi. Tilannesimulaation jälkeen toteutetaan välittömästi jälkipuinti/oppimiskeskustelu painottuen itse toimijoihin ja opettajan havaintoihin.

Saa nähdä mikä härdelli näistä avoimien ovien päivistä tulee meidän osalta. Tai oikeastaan tiedän jo. Hyvin hallittu iloinen, pitkäkestoinen oppimistapahtuma jonka sisään on piilotettuna hurja määrä oppimistapahtumia. Avoimet ovet ovat Koulutuskeskus Sedun Koskenalantien yksikössä 7.-8.10.2014 koko koulupäivän ajan. Tervetuloa... :)

"Nikolailla" taisi olla ongelmaa hengityksen kanssa...

Keinutuoli heräsi tänään henkiin...

Tänään simulaatioluokassa luovutin juhlallisesti Ensihoidon koulutusohjelman opiskelijoiden läsnäollessa perintönä saamani keinutuolin virallisesti opetuskäyttöön. Kerroin opiskelijoille keinutuolin tarinan.

Keinutuoli oli isoisäni Nikolain (1906-1987) lempituoli. Tuoli oli kovassa käytössä useita vuosia. Välillä keinuttiin telkkarin suuntaan ja välillä siitä poispäin. Isoäiti Martta (1910-2005) hääräili aina lähettyvillä. Heidän luona vieraillessa aina sai kastaa pullaa kaffiin.

Keinutuolin käyttöönluovutuspuheessa esitin toiveen simulaatioiden skenaariosuunnitteluun. Toivon Seinäjoella Koskenalantien simulaatioympäristössä toteutettavien ikääntyneiden simulaatio case-harjoituksissa käytettävän Nikolai ja Martta etunimiä. #kivapäivä #kivamuisto #kivatyö

Nikolai ja Martta...

Simulaatioympäristön tuunaus testattu...

Voi kumpa voisin näyttää kuvia onnellisista oppijoista. Eilen tuunatussa simulaatioympäristössä oli tänään eka vieraileva ryhmä treenaamassa. Aiheena oli sellainen äkillinen peruselintoimintojen heikkeneminen tietystä syystä. Tavoiteltiin oikeaa hoitoa, oikeaa hoidon toteuttamista, hyvää ryhmän toimintaa ja tehokasta kommunikointia.

Simulaation teoriaopinnot toteutettiin jo aikaisemmin teorialuokassa. Eka simulaatio alkoi potilassimulaattoriin totuttelulla. Siihen "nukkeen" oikein uskalsi koskea. Ja hei, sehän puhuu...välillä aivan pas... Ihan sellaisia tavallisia asioita. Silmät räpsyvät.

Jokaisessa jälkipuinnissa / oppimiskeskustelussa simulaation jälkeen muisteltiin tapahtuman vaiheita. Vaikka ryhmä oli ekaa kertaa ympäristössä treenaamassa, niin hienosti osattiin poimia opittuja asioita ja onnistuneita suorituksia. Mukava oli taputtaa käsiä yhteen jokaisen CASE:n jälkeen.

Niin miten se minun mumman keinutuoli selvisi tuunatussa ympäristössä. Keinutuoli sai tällä kertaa rauhassa seurailla tilanteiden etenemistä hieman sivusta. Ympäristönä nimittäin oli tällä kertaa jonkun hoitolaitoksen potilashuone.

Miksi Koulutuskeskus Sedun simulaatioluokassa paistaa aina aurinko, vaikka laittaisi pimennysverhot? En tiedä? Pakko laittaa lopuksi meidän iloisen potilaan pärstäkuva. Hän kuvastakoon omia fiiliksia. 

Hallikainen ja Vauhtihirmu... :)

Simulaatiokutinaa...

Tänään taas eteni simulaatiopedagogiikkaan hurahtaneiden opettajien mielipuuha. Oman työmaan oppimisympäristön sisustamispuuhastelu. Välineiden ja kalusteiden siirtäminen ei maksa paljoa. Luokkaan ilmestyi viikonloppuna oman isoäidin ikääntynyt keinutuoli elämään uutta elämää onnellisten oppijoiden keskelle. Tästä se mumma tykkää pilven reunalla.

Samassa sisätilassa (=luokkahuone) on tavoitteena päästä oppimaan hoitamista lähihoitajan näkökulmasta erilaisissa olosuhteissa. Kehitteillä on tuottaa tunne ulkoilmasta, kotiympäristöstä, ambulanssista, poliklinikasta, vuodeosastosta ja palvelukeskuksesta/vanhainkodista sekä päiväkodista. Siis oikeastaan aivan mikä vaan ympäristö. Potilas/asiakas voi olla potilassimulaattori tai oikea ihminen.

Tunnelman tuunauksen seuraava vaihe taitaa olla valo- ja äänimaiseman suunnittelu. Siis linnunlaulua, liikenteen melua, poliklinikan hälyä sekä spottivaloilla/pimeydellä katseen kohdentamista.

Ja ajatelkaa. Tästä saa palkkaa... :)

Koulutuskeskus Sedun simulaatioympäristön tuunausta tänään

Kutkuttaakohan kaikkia tänään?

Niin, heitin kysymyksen otsikossa. Kutkuttaakohan kaikkia tänään vatsan suunnasta? Minua kutkuttaa vatsasta sillä lailla hyvällä tavalla. Ja taidan tietää syynkin.

Huomenna nimittäin alkaa seuraava onnellisen opettajan työviikko. Joidenkin mielestä ehkä kirjoitan aivan pöhköjä. Omasta mielestä asia ei ole ollenkaan pohkö. Varsinkin juuri näinä aikoina.

Kuulun siihen onnelliseen joukkoon, jolla on mukava työ ja yleensä ottaen tietysti työ. On vallan kivaa viettää vapaapäiviä viikonloppuna. Puuhailla erilaisia ei työhön liittyviä juttuja. Onnistuneiden vapaapäivien aikana sitten levon lisäksi herää se kutina. Pian pääsee taas sinne sorvin ääreen. Opettajan sorvi on vaan sellainen hieman haastava sorvi. Tai niitä sorveja taitaa olla erilaisia ja useita sorvaajia. On hieno päästä ohjailemaan oppimista. Alusta alkaen en ole suostunut sellaiseen täysin perinteiseen "opettaja opettaa ja opiskelijat istuvat hiljaa" -opettamiseen. Se on minun ongelma opettajana saada herätettyä oppijoiden mielenkiinto aiheeseen. Se on opettajan ongelma saada linkitettyä aihe oppijoiden aikaisemmin opittuun ja heidän tulevaisuuteen. Jos minun tunnilla kuuluu pulpeteista pulinaa, niin syitä voi olla kaksi. He pohtivat innoissaan aiheeseen liittyvää ja sitä kautta oppivat. Tai sitten höpötellään jotain aivan muuta. Jälkimmäisen pulinan osalta opettaja itse saa katsoa peiliin. Ei ole oppijoiden syytä, että opettaja ei ole saanut napattua kiinni oppijoiden oppimisen innosta.

Sitten se oppimisen ja opettamisen ilo. Mikä on sen mukavampaa, kun voi opetukseen lisätä kaikkia kiinnostavia elementtejä. Yksi sellainen on simulaatiopedagogiikka. Siis kertakaikkiaan. Uskallan vähäisellä simulaatiokokemuksellani väittää, että simulaatioideaa hyödyntäen voi elävöittää oikeastaan vaikka mitä oppituntia. Jokainen ympäristö soveltuu tähän. Oppijat oppivat supernopeasti kyseiseen oppimistapaan ja sitä myöten uskaltautuvat heittäytyä juttuun mukaan.

Meillä omassa oppilaitoksessa Koulutuskeskus Sedussa Seinäjoella on tälläiseen oppimiseen valjastettu kaksi harjoitusluokkaa. Kaikkien koulutusohjelmien lähihoitajaopiskelijat tulevat vierailemaan lukuvuoden aikana simulaatioluokissa. He saavat tehdä tuttavuutta langattomasti ohjattaviin potilassimulaattoreihin yms. aputekniikkaan. Kyseisen tilan kehittely taitaa olla myös yksi tämän opettajan vatsanpohjan kutinan aiheuttaja. Eilen vein sinne odottamaan isoäidin vanhan keinun kotisimulaatioita. Mitähän seuraavaksi. Olisiko jotain elävöittävää äänimaisemaa.

Miksei ole jo huominen...

Hyvä paha kipu

Jokunen viikko on ollut treenit käynnissä omaan henkilökohtaiseen juhlamaratoniin. Siihen kymmenenteen. Vielä ei ole kohde tarkentunut, mutta vuosi on jo tiedossa. Se 2015.

Sitten ottaa kipeää. Pääsin juuri omille jaloille hyvään treenitahtiin. Jääköön se salaisuudeksi, mitä viikossa on kerääntynyt. Määrällisesti se on suunnilleen samaa tasoa kuin edellisille maratoneille valmistautuessa, mutta poikkeuksellisen nopeasti nostin määrän tälle tasolle. Sitten kipu.

Käväisin nostattamassa sykettä katsomalla ja kannustamalla HCM:ssa Hesassa jaloissa sandaalit. Päivän aikana tuli käveltyä paljon, seisoskeltua paljon ja sitten seuraavalla lenkillä alkoivat oireet. Voihan räkä.

Nyt tarttee tehdä jotain. Ensin harmitellaan, sitten jaetaan tuskaa jonkun toisen juoksuharrastajan kesken, sitten Googlataan hoito-ohjeita ja lopuksi päätetään tehdä jotain.

Nopea rastitustason määrän kasvaminen on siis tainnut tulehduttaa akilesjännettä. Nyt on meneillään tauko juoksemisesta, kylmää pohkeeseen monta kertaa päivässä, buranaa nappailen muutaman päivässä, buranan vatsaoireisiin toista lääkettä, kevyttä venyttelyä ja jotain volttareenia voiteena. Ja vot...eipä ole enää kipeä.

Sitten se paras juttu. Tietolähteessä suositeltiin treenaamisen jatkamista jollain korvaavalla tavalla. Kypärä päähän, pyörä esille ja menoksi. Ja on ollut kivaa. 1,5h treenejä vaihtelevassa maastossa. Paras metsän eläimistä oli tänään joku pirun iso haukka. Oli upea fiilis seurata sen liitelyä pellon päällä. Välillä aurinko paistaa täysillä ja tänään ukkospilvet esittivät minulle erinomaisen hienoa kerääntymistanssia taivaalla. Aivan huikean hienoja teräviä eri tasoisia tummia pilvenreunoja. Ilmeisesti olen hoitanut korttini oikein. Kotiin päästyä alkoi satamaan taivaan täydeltä, ei yhtään ennen.

Suunnistamisessa näytän olevan taitava. Sekä eilen, että tänään pyöräillessä maastossa tavallaan eksyin. Eilen kuntoratamaisemissa ja tänään metsäautotiemaastossa. Eilen sain kantaa välillä pyörää, pyörä meinasi upota suohon ja lopuksi uitin renkaat puhtaaksi järvessä. Tänään pyöräilyn kruunasi metsäautotien perimmäisessä päässä kääntöpaikka. Taisin sitten kerran kääntyä väärään suuntaan. Aina ei voi voittaa. Vauhtia oli tänää kovasti. Huippunopeus pyörällä oli 160km/h - ainakin sykemittarin mukaan. Pohkeen parannuttua Pasin ei saa unohtaa muita kuntoilumuotoja. Kiitos akilesjänteelle... :)

Simulaatio-ohjaaja -opettajan kesä

Nyt voisi olla aika miettiä, että mitä opettaja ja simulaatio-ohjaaja tekee juuri nyt. Kesän aikana simulaatio-ohjaaja oikein keskittyy haastavien skenaarioiden suunnitteluun ja kuluttaa aikaa lisätietojen hankkimiseen. Välineistöä voi huoltaa ja hankkia erilaisia lisävimpaimia luomaan entistäkin enemmän todellisuutta simuloivia mahdollisuuksia. No höpö höpö. Todellinen simulaatio-ohjaaja tekee skenaariosuunnitelman koko kesästä - ihan itselle.

Meinasin alkuorientaatioksi laittaa esille Uuno Turhapuron videonpätkän kansakoulun opettajan kesälomaan liittyvästä tuskailusta. Mutta eipä taidot riittäneet siihen temppuun - vielä.

Olkoon itselle sellaisena kesäloman jälkeisenä orientaationa alla oleva pätkä oppimisen ilosta. Muistaisipa katsoa sen sitten syssymmällä... :)

SKENAARIOSUUNNITELMA:

AIHE: 

Kesäloma 2014 (noin 3kk)

KENELLE: 

Ihan itselle

ROOLIT: 

Pääosassa ihan itse, sivuosassa kaikki muut

TEKNINEN TAVOITE: 

Ei kummempaa tavoitetta

EI-TEKNINEN TAVOITE: 

Ei kummempaa tavoitetta

VARATTAVAT VÄLINEET: 

Aurinkorasva, uikkarit, reppu, eväskori, kuksa, kamera...

TILANNEKUVAUS: 

Loma on pakko aloittaa oikeastaan aivan heti ja se täytyy lopettaa heti syksyllä.

SKENAARION ETENEMINEN: 

Opiskelijat saavat todistukset, opettaja saa viimeiset omenat, opettajaa on onnellinen, opettaja orientoituu lomaan, OPETTAJA SAMMUTTAA KAIKKI SOMEEN LIITTYVÄT SOVELLUKSET JA LOPETTAA TYÖASIOIDEN TEKEMISEN, loma vie opettajan mennessään, vaihtoehtoja ja suuntia on monenlaisia, antaa tilanteiden viedä mennessään, varattuja välineitä voi käyttää tai halutessaan voi varata uusia välineitä...

SKENAARION PÄÄTTYMINEN: 

Skenaario päättyy viimeistään koulun alkuun.

JÄLKIPUINTI: 

Lukuvuosi 2014-2015

Opettajat ovat projektin ohjausryhmä

Nyt sen hokasin. Opettajat ovat oppimisprojektin ohjausryhmä. Olisipa jännä kuulla minkälaisia ohjausryhmiä kukin on tavannut?

Jokaisen oppijan oppimisprosessi koostuu useista oppimisprojekteista. Itse olen toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa ohjausryhmäläisenä. Välillä oppija työstää opittavaa asiaa yksin ja ajoittain muiden kanssa yhteisessä ryhmässä. Ajoittain ohjausryhmä tarjoaa oppimisen kokemuksia vaikka simulaatiopedagogiikkaa hyödyntäen. Kaikkea tätä oppimista ohjailee ohjausryhmä. Ohjausryhmän kannattanee antaa vinkkejä projektinhallintaan ihan jokaiselle oppijalle. Lopulliset päätökset oppimisessa tekee kuitenkin päällikkö - kantaen oppimisestaan myös vastuun. Siinä meille kaikille haastetta.

Juuri tänään meidän oppilaitoksessa valmistui taas runsaastu uusia eri alojen ammattilaisia. Onnea heille ja onnea meille. Ohjausryhmän jäsenille tämä on hienoa aikaa - lukuvuosi alkaa olemaan finaalissa. Itse sain halata pienen ripakopallisen upeita uusia ensihoitajia maailmalle, laulettiin suvivirsi, pääsin maistamaan kotona uusiaperunoita sillin ja voin kera sekä nyt naatiskelen pervekkeella korituolissa istuen kuksa kädessä maisemia katsellen. Ettei vaan pian alkaisi paistamaan aurinko. Ei pöllömpää hommaa... :)

Osaako hoitotyön ammattilainen olla omainen?

Jokainen valloittaa syntymästään alkaen omaa terveysvuorta. Myös juuri sinä. Vuorikiipeilyssä otetaan oppia kokeneemmilta kiipeilijöiltä, niiltä asiantuntijoilta. Heiltä ammennetaan tietoa sekä kokemuksia ylöspäin kapuamiseen, lipun kiinnittämiseen huipulla ja hallittuun laskeutumiseen. Oikein valistunut vuorikiipeilijä suunnittelee valloituksensa hyvin, tiedostaa riskit, treenaa, hankkii soveltuvia apuvälineitä ja ennen kaikkea varautuu ongelmiin. Mitä paremmin yllättäviin tilanteisiin on varautunut ja mitä enemmän on organisoitua asiantuntija-apua saatavilla yllättävän tilanteen sattuessa, niin sitä paremmat mahdollisuudet ovat selviytymiseen. Mitähän vuorikiipeilijälle voi tapahtua hallitun laskeutumisen aikana? Osaan kuvitella... lumivyöry, joka voi haudata elävältä... iso ja syvä railo, johon voi tippua... nilkka voi nyrjähtää ja joutuu nilkuttamaan loppumatkan... 

Olenkohan oikein tosissani koskaan ajatellut oman terveysvuoren valloituksessa näitä yllättäviä tilanteita? Oletko sinä? Minut on kyllä hoitoalan ammattilaisena koulutettu toimimaan erilaisissa yllättävissä terveyttä uhkaavissa tianteissa. Olen ammattilaisuudessani kasvanut jopa siihen vaiheeseen, että opetan muillekin miten toisten terveysvuoren valloituksen onnettomissa hetkissa tarjotaan apua. Edelleen sama kysymys: Osaanko toimia oikein omassa terveysongelmassa tai osaanko toimia oikein omaisena läheisen terveysongelmassa? Tähän jälkimmäiseen kysymykseen tiedän osittain vastauksen.

Sain (lue jouduin) kasvattaa kokemuksiani omaisena olemisesta. Lähipiiriin kuuluva henkilö joutui oman terveysvuoren valloitusretkellään yllättäen "lumivyöryn" uhriksi. Onneksi paikalle sattui toinen vuorikiipeilijä, joka osasi aktivoida terveysalan ammattilaisten hoitoketjun soittamalla numeroon 112. Sitten alkoikin taistelu elämästä. Tämä "lumivyöry" oli erittäin paha ja upottava. Auttajajoukko sai "kaivettua lumivyöryn uhrin" esille ja hänet siirrettiin turvaan. Tämän jälkeen oman terveysvuoren valloittaja jatkoi etenemistä hoitoalan ammattilaisten kanssa käsi kädessä syvässä lumivyöryn sohjossa. Eteneminen on ollut sivusta katsoen sumuista. Nimittäin oman terveysvuoren valloittaja on tipahtanut kahteen kertaan taluttajistaan huolimatta syvään ja pimeään railoon. Onneksi hoitoalan auttajat ovat saaneet nostettua oman terveysvuoren valloittajan uudelleen maan kamaralle. Tähän kaikkeen sumusta etenemisen seuraamiseen on aikaa kulunut kolme viikkoa. Etenemisessä joudutaan edelleen varoa railoja ja ja ja...

Sitten asiaan. Miten hoitoalan ammattilainen käyttäytyy omaisena? 

Terveydenhuollossa tiedostetaan opettajien, sairaanhoitajien ja insinöörien haasteellisuus potilaana tai omaisena. Nämä ammattikuntansa edustaja tietävät omasta mielestään monesta asiasta ja erityisen paljon. :) Minä omaisena täytän kaksi kriteereistä. Pelottavaa tässä tilanteessa on ollut oman käyttäytymisen analysointi. Alusta alkaen zoomaan omia tekemisiä ja ajatuksia erilaisiin kriisin etenemisen vaiheisiin. Huomasin esimerkiksi, että viidentenä päivänä tilanteen alkamisesta tiedostin ekan kerran lintujen laulun pihalla. Siihen saakka olin kulkenut sumussa. Toinen pelottava analysointi oli muiden lähipiiriin kuuluvien henkilöiden tiedottaminen. Siis yleensä ottaen kommunikointi ja tilannekuvan ylläpitäminen (onko tämä hieman idiootti lähestymistapa asiaan?). Tiedön nimittäin kriisissä erittäin merkillisenä asiana yhtenäisen ja mahdollisimman todenmukaisen tilannekuvan merkityksellisyyden. Kun moista tiedotuskanavaa ei ollut valmiiksi olemassa, niin sehän luotiin ja toisaalta se vaan syntyi. Asiassa käytettiin apuna TVT erilaisia mobiilisovelluksia ja aivan tavallista puhelinta. Jos lähipiiri ei tiedä, niin he alkavat olettamaan, keksimään ja tekemään itse tiedusteluretkiä. Jokainen kykenee arvaamaan, mihin se johtaa.

Hoitoalan ammattilainen on täysin omainen ollessaan omainen ja ennen kaikkea häntä tulee kohdella omaisena. Ekojen päivien sumuisessa olotilassa mietitään aivan kaikki samat ajatukset "tavallisten" omaisten tapaan. Miten tässä kaikessa tulee käymään. Oman elämän näkökenttä kapenee ja energiaa suuntautuu tapahtuneeseen. Hoitoalan ammattilainen ei kykene välttämättä olemaan se sama looginen ammattilainen hoitoon liittyvissä asioissa. Hoitoalan ammattilainen pelkää kotona jokaista puhelimen pirahdusta, jos hän on saanut kokea omakohtaisesti osastolta soitetun "tilanne muuttunut pahemmaksi" -puhelun. Hoitotyön ammattilainen omaisena ollessaa tarttuu jokaiseen hoitajan tai lääkärin toiveita herättävään tai sammuttavaan lauseeseen.

Lopuksi on kiitosten aika sumusta huolimatta. En osaa edes laskea kuinka monta kymmentä ihmistä on ollut tässä taistelussa mukana. Heistä aivan jokaiselle kuuluu ISO KIITOS. Te kaikki teette todella tärkeää työtä. Nämä sankarit kulkevat töissä yötä päivää ja pyhää arkea. Osittain siis sellaisena aikana, kun vaikka me opettajat olemme kotona. Hoitoalan ammattilaisena ja nyt omaisena en voi ymmärtää julkisia keskusteluita terveydenhuollon säästötarpeista. Minä en ainakaan olisi halunnut säästön kohteeksi juuri sitä meidän käyttämää ambulanssia, juuri sitä leikkaustiimiä, juuri sitä osaston hoitajaa, joka huomasi vaarallisen muutoksen elintoiminnoissa... Mikä on tärkeämpää, kuin oman terveysvuoren turvallinen valloitus? 

Onneksi jokaisen terveysvuorella joka aamu nousee aurinko ja jokaisen omalta terveysvuorelta on ajoittain aivan huikean hienot näkymät. Nautitaan niistä... :)

Simulaatiopedagogiikka sopii moneen

Uskallan väittää, että...

... simulaatio soveltuu lähes kaikkeen ammatilliseen oppimiseen yhtenä oppimista tukevana menetelmänä koulutusalasta riippumatta. 

Miten käy, jos tylsien opettajan yksinpuheluiden sijasta opiskelijat pukattaisiin muutamaksi tunniksi oppilaitoksen nykyaikaiseen todellisuutta jäljittelevään simulaatioympäristöön harjoittelemaan ryhmässä opeteltavaa asiaa teknologiaa hyödyntäen? Vielä kun soppaan lisätään simulaatio-ohjaajaksi koulutettu innokas opettaja ja ripakopallinen oppimisen iloa, niin huh huh. Kannattaa kokeilla...

Seinäjoella Koulutuskeskus Sedun Koskenalantien yksikön lähihoitajakoulutuksessa opitaan tulevaisuudessa todellisuutta jäljittelevään hoitoympäristöön sijoitettujen potilassimulaattoreiden avustuksella. Simulaatio oppimismenetelmänä ja -ympäristönä mahdollistavat terveysalan opiskelijoiden potilasturvallisuuteen tähtäävien rutiinitaitojen oppimisen. Langattomasti ohjattavien potilassimulaattoreiden avulla voidaan lisäksi harjoitella turvallisesti harvinaisia tai erittäin haastavia moniammatillisia hoitotilanteita.

Moniammatillinen ryhmäsimulaatio

Opettajaopintoihin liittyvä kehittämistehtävä

Haen itselleni pedagogista pätevyyttä ammatillisiin aineisiin. Opintojen loppusuoraa pusken juuri nyt Jyväskylän AMK:n ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Pätevyyden avulla saan lopullisen siunauksen ensihoidon lehtori virkaan Koulutuskeskus Sedussa Seinäjoella. Voi tätä oppimisen iloa työn ohella... :)

Opeopintoihin liittyy luonnollisesti kehittämistyö. Kohteeksi valitsin lähihoitajaopiskelijoiden oppimista tukevan simulaatio-oppimismenetelmän hyödyntämisen toteuttamissuunnitelman rakentamisen. Suunnitelmaa hyödynnetään Koulutuskeskus Sedun Seinäjoella sijaitsevassa Koskenalantien yksikössä lukuvuodesta 2014–2015 alkaen. Kuten alussa väitin, niin mielestäni samaa simulaatiomenetelmää voidaan hyödyntää kaikessa ammatillisessa koulutuksessa koulutusalasta riippumatta. Kehittämistyössä olivat mukana omasta näkökulmastaan kehitellen robotiikan, turvallisuusalan ja ATTO-aineiden opettajaopiskelijoita omissa oppilaitoksissaan. Alla on kuvakaappaus meidän opintopiirin verkkotapaamisesta.

Opettajaopinnot verkossa

Mitä simulaatio on?

Terveysalan ryhmäsimulaatiossa osaavien opettajien ja erityisten teknisten apuvälineiden avulla luodaan todellisuutta jäljitteleviä hoitotilanteita. Ympäristönä voivat olla esimerkiksi sairaala, ambulanssi, koti tai ulkoilma. Hoidon kohteena voivat olla langattomasti ohjattavat potilassimulaattorit tai yksi opiskelijoista. Osa ryhmän opiskelijoista kykenee seuraamaan harjoitusta toisesta luokasta äänen ja kuvan siirtämisen mahdollistavat tekniikan ansiosta. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin luovasti toteuttaen oppimistapahtuma voidaan toteuttaa täysin ilman näitä kaikkia kivoja apuvälineitä. Oleellisin oppimista ohjaileva välinen on simulaatiopedagogiikan tunteva innokas opettaja.

Traumatiimin toimintaa harjoituksessa

Omassa oppilaitoksessani on meneillään simulaation kokonaisvaltainen kehittämistyö. Menetelmän hyödyntäminen lähihoitajien koulutuksessa aikaisempaa laajemmin, simulaatio-ohjaajaksi kouluttautuminen opettajien osalta sekä simulaatioympäristön kehittäminen ovat työn alla. Yksi omakohtainen unelma olisi simulaatio-ohjaajien kansallinen verkostoituminen. Olisi hienoa kokea tilanne, että kaikki puhaltaisivat yhteen hehkuvaan simulaatiohiileen - samasta suunnasta. Siten ei tulisi savut kenenkään silmiin. 

Alla videonpätkän avulla pääsee kurkistamaan meidän yksittäistä simulaatioharjoitusta.

  

Kehittämistyö sähköisesti julkaistuna löytyy osoitteesta www.issuu.com/pasijaskari. Lisätietoja tai kehittämisideoita tarjoten voi olla yhteydessä työsähköpostiosoitteeseen pasi.jaskari(ät)sedu.fi.

Vaikeuksien(ko) kautta voittoon(ko)?

Tätä se mun uneni tiesi. Jo viimekesästä alkaen olen meinannut lähteä lenkille ja nyt se sitten tapahtui. Tai oikeastaan jo launataina alkoi kuntoilu. Aloitin komeasti korkeanpaikan treenillä. Ajoin Kokkolaan, kävin uimassa ja ajoin takaisin alaspäin - kotiin.

Se varsinainen lenkkipäivä olis sitten sunnuntaina. Se tavallaan onnistui. Eka ongelma tuli sukkien kanssa. Tai oikeastaan sellaisten kivasti puristavien säärystimien kanssa. Piti netistä katsoa ohje, että miten päin ne laitetaan jalkaan. Onneksi löytyi ohje. Miten niin liian kauan edellisestä lenkistä.

Seuraava sattumus tuli kilometrin hölkkäämisen jälkeen. Syke paukutti aivan tapissa ja sykemittarista loppui akku. Tästäkin selvisin ihan itse. Olen hyvinkin vakuuttunut, että sydämeni sykki aivan koko lenkin, vaikka mittari olikin OFF asennossa.

Parin kilometrin jälkeen nilkat ja polvet muistuttivat olemassaolostaan. Jopa oli outoa, että näin lyhyen lönköttelyn jälkeen tuntui olevan saranoissa rasvauksen puutetta. Onneksi tämäkin kitinä tavallaan helpottui lenkin edetessä. 

Tasan puolessa välissä lenkkiä päätin, että en kierrä koko reittiä. Käännyin takaisin ja lönköttelin kotiin. Viisas pääsee vähemmällä.

Takaisin jolkotellessani ohitin pihalla ulkoilevan äidin ja pikkuisen pojan. Poika lähti juosta kirmailemaan vierelläni isosti hymyillen - samaa vauhtia. Nopsasti keksin, että peruskuntotreenissä pitää juosta hiljaa. Kyllä minä olisin lujempaakin...

Perinteitä kunnioittaen loppuspurtti tapahtuu kerrostalon portaissa. Siten saan elimistöön kivan buustin maitohappoa jäykistämään lihakset seuraavaa päivää ajatellen. Suihku, vesi ja apinan banaani ekana huoltona. Tokana huoltona venyttelyä ja vipana huoltona soffalla makuuta. 

Voi että tätä urheilijan elämää. Varokaa vaan vuoden 2015 maratoonarit. Minä olen jossain mukana ja tulen voittamaan - itseni... ;)