Hyvä paha kipu

Jokunen viikko on ollut treenit käynnissä omaan henkilökohtaiseen juhlamaratoniin. Siihen kymmenenteen. Vielä ei ole kohde tarkentunut, mutta vuosi on jo tiedossa. Se 2015.

Sitten ottaa kipeää. Pääsin juuri omille jaloille hyvään treenitahtiin. Jääköön se salaisuudeksi, mitä viikossa on kerääntynyt. Määrällisesti se on suunnilleen samaa tasoa kuin edellisille maratoneille valmistautuessa, mutta poikkeuksellisen nopeasti nostin määrän tälle tasolle. Sitten kipu.

Käväisin nostattamassa sykettä katsomalla ja kannustamalla HCM:ssa Hesassa jaloissa sandaalit. Päivän aikana tuli käveltyä paljon, seisoskeltua paljon ja sitten seuraavalla lenkillä alkoivat oireet. Voihan räkä.

Nyt tarttee tehdä jotain. Ensin harmitellaan, sitten jaetaan tuskaa jonkun toisen juoksuharrastajan kesken, sitten Googlataan hoito-ohjeita ja lopuksi päätetään tehdä jotain.

Nopea rastitustason määrän kasvaminen on siis tainnut tulehduttaa akilesjännettä. Nyt on meneillään tauko juoksemisesta, kylmää pohkeeseen monta kertaa päivässä, buranaa nappailen muutaman päivässä, buranan vatsaoireisiin toista lääkettä, kevyttä venyttelyä ja jotain volttareenia voiteena. Ja vot...eipä ole enää kipeä.

Sitten se paras juttu. Tietolähteessä suositeltiin treenaamisen jatkamista jollain korvaavalla tavalla. Kypärä päähän, pyörä esille ja menoksi. Ja on ollut kivaa. 1,5h treenejä vaihtelevassa maastossa. Paras metsän eläimistä oli tänään joku pirun iso haukka. Oli upea fiilis seurata sen liitelyä pellon päällä. Välillä aurinko paistaa täysillä ja tänään ukkospilvet esittivät minulle erinomaisen hienoa kerääntymistanssia taivaalla. Aivan huikean hienoja teräviä eri tasoisia tummia pilvenreunoja. Ilmeisesti olen hoitanut korttini oikein. Kotiin päästyä alkoi satamaan taivaan täydeltä, ei yhtään ennen.

Suunnistamisessa näytän olevan taitava. Sekä eilen, että tänään pyöräillessä maastossa tavallaan eksyin. Eilen kuntoratamaisemissa ja tänään metsäautotiemaastossa. Eilen sain kantaa välillä pyörää, pyörä meinasi upota suohon ja lopuksi uitin renkaat puhtaaksi järvessä. Tänään pyöräilyn kruunasi metsäautotien perimmäisessä päässä kääntöpaikka. Taisin sitten kerran kääntyä väärään suuntaan. Aina ei voi voittaa. Vauhtia oli tänää kovasti. Huippunopeus pyörällä oli 160km/h - ainakin sykemittarin mukaan. Pohkeen parannuttua Pasin ei saa unohtaa muita kuntoilumuotoja. Kiitos akilesjänteelle... :)

Simulaatio-ohjaaja -opettajan kesä

Nyt voisi olla aika miettiä, että mitä opettaja ja simulaatio-ohjaaja tekee juuri nyt. Kesän aikana simulaatio-ohjaaja oikein keskittyy haastavien skenaarioiden suunnitteluun ja kuluttaa aikaa lisätietojen hankkimiseen. Välineistöä voi huoltaa ja hankkia erilaisia lisävimpaimia luomaan entistäkin enemmän todellisuutta simuloivia mahdollisuuksia. No höpö höpö. Todellinen simulaatio-ohjaaja tekee skenaariosuunnitelman koko kesästä - ihan itselle.

Meinasin alkuorientaatioksi laittaa esille Uuno Turhapuron videonpätkän kansakoulun opettajan kesälomaan liittyvästä tuskailusta. Mutta eipä taidot riittäneet siihen temppuun - vielä.

Olkoon itselle sellaisena kesäloman jälkeisenä orientaationa alla oleva pätkä oppimisen ilosta. Muistaisipa katsoa sen sitten syssymmällä... :)

SKENAARIOSUUNNITELMA:

AIHE: 

Kesäloma 2014 (noin 3kk)

KENELLE: 

Ihan itselle

ROOLIT: 

Pääosassa ihan itse, sivuosassa kaikki muut

TEKNINEN TAVOITE: 

Ei kummempaa tavoitetta

EI-TEKNINEN TAVOITE: 

Ei kummempaa tavoitetta

VARATTAVAT VÄLINEET: 

Aurinkorasva, uikkarit, reppu, eväskori, kuksa, kamera...

TILANNEKUVAUS: 

Loma on pakko aloittaa oikeastaan aivan heti ja se täytyy lopettaa heti syksyllä.

SKENAARION ETENEMINEN: 

Opiskelijat saavat todistukset, opettaja saa viimeiset omenat, opettajaa on onnellinen, opettaja orientoituu lomaan, OPETTAJA SAMMUTTAA KAIKKI SOMEEN LIITTYVÄT SOVELLUKSET JA LOPETTAA TYÖASIOIDEN TEKEMISEN, loma vie opettajan mennessään, vaihtoehtoja ja suuntia on monenlaisia, antaa tilanteiden viedä mennessään, varattuja välineitä voi käyttää tai halutessaan voi varata uusia välineitä...

SKENAARION PÄÄTTYMINEN: 

Skenaario päättyy viimeistään koulun alkuun.

JÄLKIPUINTI: 

Lukuvuosi 2014-2015

Opettajat ovat projektin ohjausryhmä

Nyt sen hokasin. Opettajat ovat oppimisprojektin ohjausryhmä. Olisipa jännä kuulla minkälaisia ohjausryhmiä kukin on tavannut?

Jokaisen oppijan oppimisprosessi koostuu useista oppimisprojekteista. Itse olen toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa ohjausryhmäläisenä. Välillä oppija työstää opittavaa asiaa yksin ja ajoittain muiden kanssa yhteisessä ryhmässä. Ajoittain ohjausryhmä tarjoaa oppimisen kokemuksia vaikka simulaatiopedagogiikkaa hyödyntäen. Kaikkea tätä oppimista ohjailee ohjausryhmä. Ohjausryhmän kannattanee antaa vinkkejä projektinhallintaan ihan jokaiselle oppijalle. Lopulliset päätökset oppimisessa tekee kuitenkin päällikkö - kantaen oppimisestaan myös vastuun. Siinä meille kaikille haastetta.

Juuri tänään meidän oppilaitoksessa valmistui taas runsaastu uusia eri alojen ammattilaisia. Onnea heille ja onnea meille. Ohjausryhmän jäsenille tämä on hienoa aikaa - lukuvuosi alkaa olemaan finaalissa. Itse sain halata pienen ripakopallisen upeita uusia ensihoitajia maailmalle, laulettiin suvivirsi, pääsin maistamaan kotona uusiaperunoita sillin ja voin kera sekä nyt naatiskelen pervekkeella korituolissa istuen kuksa kädessä maisemia katsellen. Ettei vaan pian alkaisi paistamaan aurinko. Ei pöllömpää hommaa... :)

Osaako hoitotyön ammattilainen olla omainen?

Jokainen valloittaa syntymästään alkaen omaa terveysvuorta. Myös juuri sinä. Vuorikiipeilyssä otetaan oppia kokeneemmilta kiipeilijöiltä, niiltä asiantuntijoilta. Heiltä ammennetaan tietoa sekä kokemuksia ylöspäin kapuamiseen, lipun kiinnittämiseen huipulla ja hallittuun laskeutumiseen. Oikein valistunut vuorikiipeilijä suunnittelee valloituksensa hyvin, tiedostaa riskit, treenaa, hankkii soveltuvia apuvälineitä ja ennen kaikkea varautuu ongelmiin. Mitä paremmin yllättäviin tilanteisiin on varautunut ja mitä enemmän on organisoitua asiantuntija-apua saatavilla yllättävän tilanteen sattuessa, niin sitä paremmat mahdollisuudet ovat selviytymiseen. Mitähän vuorikiipeilijälle voi tapahtua hallitun laskeutumisen aikana? Osaan kuvitella... lumivyöry, joka voi haudata elävältä... iso ja syvä railo, johon voi tippua... nilkka voi nyrjähtää ja joutuu nilkuttamaan loppumatkan... 

Olenkohan oikein tosissani koskaan ajatellut oman terveysvuoren valloituksessa näitä yllättäviä tilanteita? Oletko sinä? Minut on kyllä hoitoalan ammattilaisena koulutettu toimimaan erilaisissa yllättävissä terveyttä uhkaavissa tianteissa. Olen ammattilaisuudessani kasvanut jopa siihen vaiheeseen, että opetan muillekin miten toisten terveysvuoren valloituksen onnettomissa hetkissa tarjotaan apua. Edelleen sama kysymys: Osaanko toimia oikein omassa terveysongelmassa tai osaanko toimia oikein omaisena läheisen terveysongelmassa? Tähän jälkimmäiseen kysymykseen tiedän osittain vastauksen.

Sain (lue jouduin) kasvattaa kokemuksiani omaisena olemisesta. Lähipiiriin kuuluva henkilö joutui oman terveysvuoren valloitusretkellään yllättäen "lumivyöryn" uhriksi. Onneksi paikalle sattui toinen vuorikiipeilijä, joka osasi aktivoida terveysalan ammattilaisten hoitoketjun soittamalla numeroon 112. Sitten alkoikin taistelu elämästä. Tämä "lumivyöry" oli erittäin paha ja upottava. Auttajajoukko sai "kaivettua lumivyöryn uhrin" esille ja hänet siirrettiin turvaan. Tämän jälkeen oman terveysvuoren valloittaja jatkoi etenemistä hoitoalan ammattilaisten kanssa käsi kädessä syvässä lumivyöryn sohjossa. Eteneminen on ollut sivusta katsoen sumuista. Nimittäin oman terveysvuoren valloittaja on tipahtanut kahteen kertaan taluttajistaan huolimatta syvään ja pimeään railoon. Onneksi hoitoalan auttajat ovat saaneet nostettua oman terveysvuoren valloittajan uudelleen maan kamaralle. Tähän kaikkeen sumusta etenemisen seuraamiseen on aikaa kulunut kolme viikkoa. Etenemisessä joudutaan edelleen varoa railoja ja ja ja...

Sitten asiaan. Miten hoitoalan ammattilainen käyttäytyy omaisena? 

Terveydenhuollossa tiedostetaan opettajien, sairaanhoitajien ja insinöörien haasteellisuus potilaana tai omaisena. Nämä ammattikuntansa edustaja tietävät omasta mielestään monesta asiasta ja erityisen paljon. :) Minä omaisena täytän kaksi kriteereistä. Pelottavaa tässä tilanteessa on ollut oman käyttäytymisen analysointi. Alusta alkaen zoomaan omia tekemisiä ja ajatuksia erilaisiin kriisin etenemisen vaiheisiin. Huomasin esimerkiksi, että viidentenä päivänä tilanteen alkamisesta tiedostin ekan kerran lintujen laulun pihalla. Siihen saakka olin kulkenut sumussa. Toinen pelottava analysointi oli muiden lähipiiriin kuuluvien henkilöiden tiedottaminen. Siis yleensä ottaen kommunikointi ja tilannekuvan ylläpitäminen (onko tämä hieman idiootti lähestymistapa asiaan?). Tiedön nimittäin kriisissä erittäin merkillisenä asiana yhtenäisen ja mahdollisimman todenmukaisen tilannekuvan merkityksellisyyden. Kun moista tiedotuskanavaa ei ollut valmiiksi olemassa, niin sehän luotiin ja toisaalta se vaan syntyi. Asiassa käytettiin apuna TVT erilaisia mobiilisovelluksia ja aivan tavallista puhelinta. Jos lähipiiri ei tiedä, niin he alkavat olettamaan, keksimään ja tekemään itse tiedusteluretkiä. Jokainen kykenee arvaamaan, mihin se johtaa.

Hoitoalan ammattilainen on täysin omainen ollessaan omainen ja ennen kaikkea häntä tulee kohdella omaisena. Ekojen päivien sumuisessa olotilassa mietitään aivan kaikki samat ajatukset "tavallisten" omaisten tapaan. Miten tässä kaikessa tulee käymään. Oman elämän näkökenttä kapenee ja energiaa suuntautuu tapahtuneeseen. Hoitoalan ammattilainen ei kykene välttämättä olemaan se sama looginen ammattilainen hoitoon liittyvissä asioissa. Hoitoalan ammattilainen pelkää kotona jokaista puhelimen pirahdusta, jos hän on saanut kokea omakohtaisesti osastolta soitetun "tilanne muuttunut pahemmaksi" -puhelun. Hoitotyön ammattilainen omaisena ollessaa tarttuu jokaiseen hoitajan tai lääkärin toiveita herättävään tai sammuttavaan lauseeseen.

Lopuksi on kiitosten aika sumusta huolimatta. En osaa edes laskea kuinka monta kymmentä ihmistä on ollut tässä taistelussa mukana. Heistä aivan jokaiselle kuuluu ISO KIITOS. Te kaikki teette todella tärkeää työtä. Nämä sankarit kulkevat töissä yötä päivää ja pyhää arkea. Osittain siis sellaisena aikana, kun vaikka me opettajat olemme kotona. Hoitoalan ammattilaisena ja nyt omaisena en voi ymmärtää julkisia keskusteluita terveydenhuollon säästötarpeista. Minä en ainakaan olisi halunnut säästön kohteeksi juuri sitä meidän käyttämää ambulanssia, juuri sitä leikkaustiimiä, juuri sitä osaston hoitajaa, joka huomasi vaarallisen muutoksen elintoiminnoissa... Mikä on tärkeämpää, kuin oman terveysvuoren turvallinen valloitus? 

Onneksi jokaisen terveysvuorella joka aamu nousee aurinko ja jokaisen omalta terveysvuorelta on ajoittain aivan huikean hienot näkymät. Nautitaan niistä... :)

Simulaatiopedagogiikka sopii moneen

Uskallan väittää, että...

... simulaatio soveltuu lähes kaikkeen ammatilliseen oppimiseen yhtenä oppimista tukevana menetelmänä koulutusalasta riippumatta. 

Miten käy, jos tylsien opettajan yksinpuheluiden sijasta opiskelijat pukattaisiin muutamaksi tunniksi oppilaitoksen nykyaikaiseen todellisuutta jäljittelevään simulaatioympäristöön harjoittelemaan ryhmässä opeteltavaa asiaa teknologiaa hyödyntäen? Vielä kun soppaan lisätään simulaatio-ohjaajaksi koulutettu innokas opettaja ja ripakopallinen oppimisen iloa, niin huh huh. Kannattaa kokeilla...

Seinäjoella Koulutuskeskus Sedun Koskenalantien yksikön lähihoitajakoulutuksessa opitaan tulevaisuudessa todellisuutta jäljittelevään hoitoympäristöön sijoitettujen potilassimulaattoreiden avustuksella. Simulaatio oppimismenetelmänä ja -ympäristönä mahdollistavat terveysalan opiskelijoiden potilasturvallisuuteen tähtäävien rutiinitaitojen oppimisen. Langattomasti ohjattavien potilassimulaattoreiden avulla voidaan lisäksi harjoitella turvallisesti harvinaisia tai erittäin haastavia moniammatillisia hoitotilanteita.

Moniammatillinen ryhmäsimulaatio

Opettajaopintoihin liittyvä kehittämistehtävä

Haen itselleni pedagogista pätevyyttä ammatillisiin aineisiin. Opintojen loppusuoraa pusken juuri nyt Jyväskylän AMK:n ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Pätevyyden avulla saan lopullisen siunauksen ensihoidon lehtori virkaan Koulutuskeskus Sedussa Seinäjoella. Voi tätä oppimisen iloa työn ohella... :)

Opeopintoihin liittyy luonnollisesti kehittämistyö. Kohteeksi valitsin lähihoitajaopiskelijoiden oppimista tukevan simulaatio-oppimismenetelmän hyödyntämisen toteuttamissuunnitelman rakentamisen. Suunnitelmaa hyödynnetään Koulutuskeskus Sedun Seinäjoella sijaitsevassa Koskenalantien yksikössä lukuvuodesta 2014–2015 alkaen. Kuten alussa väitin, niin mielestäni samaa simulaatiomenetelmää voidaan hyödyntää kaikessa ammatillisessa koulutuksessa koulutusalasta riippumatta. Kehittämistyössä olivat mukana omasta näkökulmastaan kehitellen robotiikan, turvallisuusalan ja ATTO-aineiden opettajaopiskelijoita omissa oppilaitoksissaan. Alla on kuvakaappaus meidän opintopiirin verkkotapaamisesta.

Opettajaopinnot verkossa

Mitä simulaatio on?

Terveysalan ryhmäsimulaatiossa osaavien opettajien ja erityisten teknisten apuvälineiden avulla luodaan todellisuutta jäljitteleviä hoitotilanteita. Ympäristönä voivat olla esimerkiksi sairaala, ambulanssi, koti tai ulkoilma. Hoidon kohteena voivat olla langattomasti ohjattavat potilassimulaattorit tai yksi opiskelijoista. Osa ryhmän opiskelijoista kykenee seuraamaan harjoitusta toisesta luokasta äänen ja kuvan siirtämisen mahdollistavat tekniikan ansiosta. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin luovasti toteuttaen oppimistapahtuma voidaan toteuttaa täysin ilman näitä kaikkia kivoja apuvälineitä. Oleellisin oppimista ohjaileva välinen on simulaatiopedagogiikan tunteva innokas opettaja.

Traumatiimin toimintaa harjoituksessa

Omassa oppilaitoksessani on meneillään simulaation kokonaisvaltainen kehittämistyö. Menetelmän hyödyntäminen lähihoitajien koulutuksessa aikaisempaa laajemmin, simulaatio-ohjaajaksi kouluttautuminen opettajien osalta sekä simulaatioympäristön kehittäminen ovat työn alla. Yksi omakohtainen unelma olisi simulaatio-ohjaajien kansallinen verkostoituminen. Olisi hienoa kokea tilanne, että kaikki puhaltaisivat yhteen hehkuvaan simulaatiohiileen - samasta suunnasta. Siten ei tulisi savut kenenkään silmiin. 

Alla videonpätkän avulla pääsee kurkistamaan meidän yksittäistä simulaatioharjoitusta.

  

Kehittämistyö sähköisesti julkaistuna löytyy osoitteesta www.issuu.com/pasijaskari. Lisätietoja tai kehittämisideoita tarjoten voi olla yhteydessä työsähköpostiosoitteeseen pasi.jaskari(ät)sedu.fi.

Vaikeuksien(ko) kautta voittoon(ko)?

Tätä se mun uneni tiesi. Jo viimekesästä alkaen olen meinannut lähteä lenkille ja nyt se sitten tapahtui. Tai oikeastaan jo launataina alkoi kuntoilu. Aloitin komeasti korkeanpaikan treenillä. Ajoin Kokkolaan, kävin uimassa ja ajoin takaisin alaspäin - kotiin.

Se varsinainen lenkkipäivä olis sitten sunnuntaina. Se tavallaan onnistui. Eka ongelma tuli sukkien kanssa. Tai oikeastaan sellaisten kivasti puristavien säärystimien kanssa. Piti netistä katsoa ohje, että miten päin ne laitetaan jalkaan. Onneksi löytyi ohje. Miten niin liian kauan edellisestä lenkistä.

Seuraava sattumus tuli kilometrin hölkkäämisen jälkeen. Syke paukutti aivan tapissa ja sykemittarista loppui akku. Tästäkin selvisin ihan itse. Olen hyvinkin vakuuttunut, että sydämeni sykki aivan koko lenkin, vaikka mittari olikin OFF asennossa.

Parin kilometrin jälkeen nilkat ja polvet muistuttivat olemassaolostaan. Jopa oli outoa, että näin lyhyen lönköttelyn jälkeen tuntui olevan saranoissa rasvauksen puutetta. Onneksi tämäkin kitinä tavallaan helpottui lenkin edetessä. 

Tasan puolessa välissä lenkkiä päätin, että en kierrä koko reittiä. Käännyin takaisin ja lönköttelin kotiin. Viisas pääsee vähemmällä.

Takaisin jolkotellessani ohitin pihalla ulkoilevan äidin ja pikkuisen pojan. Poika lähti juosta kirmailemaan vierelläni isosti hymyillen - samaa vauhtia. Nopsasti keksin, että peruskuntotreenissä pitää juosta hiljaa. Kyllä minä olisin lujempaakin...

Perinteitä kunnioittaen loppuspurtti tapahtuu kerrostalon portaissa. Siten saan elimistöön kivan buustin maitohappoa jäykistämään lihakset seuraavaa päivää ajatellen. Suihku, vesi ja apinan banaani ekana huoltona. Tokana huoltona venyttelyä ja vipana huoltona soffalla makuuta. 

Voi että tätä urheilijan elämää. Varokaa vaan vuoden 2015 maratoonarit. Minä olen jossain mukana ja tulen voittamaan - itseni... ;)

Lähde mukaan talkoisiin!

Niin, miten sinä reagoit asioihin? Toimiiko opettaminen koulussa? Osaavatko opettajat opettaa tai osaavatko opiskelijat oppia? Tiedetäänkö mitä koulussa pitäisi oikeasti tehdä ja miten? Purnaatko, ihmetteletkö, katseletko taakse vai eteenpäin? Autatko avaihenkilöitä?

Siinä muutama ärsyttävä kysymys. Itselle on muodostunut oman 1,5 vuotta kestäneen opettajuuden kasvamisen alkutaipaleessa tunne, että kyllä kansa tietää. Joka tuutista tulee aivan joka päivä viisaita sanoja. Jokainen ääntä pitävä osaa kertoa mitä tehdään väärin ja mitä puuttuu. Opettajat opettavat aivan niin kuin aina ennenkin, eivätkä pysy muutoksen kelkassa mukana. Opiskelijat ovat muuttuneet laiskoiksi, lyhytjännitteisiksi ja räpläävät jatkuvasti kännykkää. Koululuokat ovat sisustettu 100 vuotta sitten keksityllä menetelmällä, eli opettaja liitutaululla mukanaan teoreettinen tieto ja kaikki opiskelijat kauniissa riveissä omissa pulpeteissaan. Jatkuvasti valmistuu uusia tutkimustuloksia oppimiseen liittyvistä asioista. Ja nämä tutkimukset todella vahvistavat, että maailma muuttuu. Jos koulumaailman muutoksen reagointi on se, että oppiminen tapahtuu joitakin kertoja vuodessa erillisessä ATK-luokassa, jossa on internettiin kytkettynä tietokoneeseen johdolla ja opettaja sanoo joka hetki, mitä nappia opiskelijat painavat tästä ATK-laitteesta - niin, huh huh. Olenpa kuullut opettajasta, joka haluaisi ottaa työpuhelimellaan vastaan kuvaviestin työssäoppimassa olevalta opiskelijalta erinomaisesta oppimisprosessiin kuuluvasta tapahtumasta. Mutta mutta. Puhelin ei ehkä taivu tähän vaativaan tapahtumaan - höh.

Sitten ratkaisu. Oletko samaa mieltä, että meillä on laajaan tietomäärään perustuen tunnistettu ongelma tai ainakin tarve reagoida muuttuneeseen tilanteeseen? Yksinkertaistettuna nyt koulumaailman tulee ottaa ensin muuttunut maailma kiinni ja sitten pompata ihan pikkuisen edelle. Ja se kaiken paras asia. Pysyä siellä. Uskotaan tutkittua tietoa. Opettajat täydennyskoulutukseen (asenteet, menetelmät ja ympäristöt sekä välineet), ympäristöt remonttiin, opetusvälineet ajantasalle, opettamisessa keskityttäisiin yhteiskunnan tarpeisiin (projektitaito, kommunikointi, johtaminen, tiedon hankinta / analysointi, elinikäisen oppimisen avaintaidot, ongelmanratkaisutaidot...) ja opiskelijoita autetaan motivoitumaan oppimiseen.

Ehdotan talkoiden alkamista - kökkätöitä. Lopeta sinäkin se pask.. jauhaminen. Keskity katsomaan eteenpäin. Sovitaan, että ainoastaan tutkijat saavat katsoa taaksepäin. Tue omia esimiehiä, oman organisaatiosi johtoa sekä kehittämisorganisaatioita suuntautumaan tulevaisuuteen. Heidän tehtävänä on viedä tietoa niille varsinaisille poliittisille päättäjille. Uskotaan siihen, että perusteellisen taustatyön tehden asiat voivat oikeasti muuttua. Asenteen muutos esimerkiksi ei maksa mitään.

Voisitko juuri sinä muuttua? Mitä olet tehnyt yllä kerrotun kökän (talkoo) eteen vaikka viimeisen kuukauden aikana? Vai keskitytkö valittamiseen? 

Minä ole viimeisen kuukauden aikan tehnyt kökän eteen: perusteltu aloite web-kameroiden ja kokousmikrofonien hankkimiseksi työssäoppimisen ohjaamisen tehostamiseksi, perusteltu aloite opettajien työpuhelinten päivittämiseksi älypuhelimeksi, kehittänyt opetuksettomana aikana koulumme simulaatio-oppimisympäritöä sekä simulaatiomenetelmän hyödyntämistä kaikkien koulutusohjelmien käyttöön, käytössä olevien tietojärjestelmien kehittämisidointia useita kertoja (pääkäyttäjille eteenpäin vietäväksi), omassa opetustyössä olen hyötykäyttänyt opiskelijoiden omia matkapuhelimia, olen käyttänyt itse tehtyjä videoita oppimisen tukena, omalle esimiehelle sekä usealle muulle opettaja kollegalle olen vinkannut jonkun hyvän idean netistä oppimisen tukemiseksi... Ehkä jostain siemenestä kasvaa verso :)

Minä hallitsen somea

On tämä maailman meno ihmeellistä. 100 vuotta sitten ihmiset tuskailivat, että miten saisivat viestin kulkemaan ihmiseltä toiselle. Silloin melkein oikeasti lähetettiin savumerkkejä ja kirjeet kulkivat pullopostina joen virran mukana. Nyt viesti kulkee pikosekunnissa maailman ympäri, ainakin melkein. Ja kaiken huippu, oikeastaan ympyrä sulkeutuu. Viritin omaan älykkääseen mobiililaitteeseen jokunen viikko sitten sähköpostikalasteluohjelman seuraamaan viittä eri sähköpostia. Siis joka hetki taskuun vilisee tietoa joka suunnasta ihan huomaamatta. Pisteenä iin päälle. Nimesin kalasteluohjelman loogisesti pelkästä historian kunnioituksesta - pulloposti.

Se varsinainen asia. Olen tahallaan pikku hiljaa kasvattanut aktiviteettia sähköiseen elämään. Höpöttelen yksikseni blogissa, viserrän Twitterissä ja olen kavereiden kaa FB:ssa. Tekniikka auttaa tässä verkostoitumisessa. Kun ottaa käyttöön uusia interwebbiin liitettäviä ATK laitteita, niin ei tarvitse kuin vastata kaikkiin kysymyksiin OK OK OK OK ja kertaalleen kirjoittaa jokaisen järjestelmän käyttäjätunnuksen ja salasanan sekä lopuksi hyväksyy sen viimeisen kysymyksen klikkaamalla OK, niin siinä sitä ollaan. 

Nimittäin nykyajassa. Jos kuvittelet tämän jälkeen käyttäväsi tietokonetta tai kännykkää siihen perinteiseen tapaan, niin olet pulassa. Aina yllättäen joku ystävällinen ohjelma vilauttaa reunassa johonkin mediaan liittyvä informaatiopläjäyksen tai kuuluu pimpelipom - tietysti viestin merkiksi. Jos nyt yrität saada ohjelmia sammumaan, niin ehei. Ei ohjelmia ole tarkoitettu sammutettavaksi. Ne vaan jatkaa sinun puolestasi elämää.

Sitten tuli se merkittävä päivä. Löysin kännykästä datansiirto ON/OFF napin ja tietsikasta LENTOTILA ON/OFF napin. Ja volaa - minä päätä koska pullopostisomeviserrysblogifb uutisvirta tulee meille kotiin. Hahaa maailma. Minä voitin tälläkertaa.

Nyt lähetän blogin pilveen, sammutan datavirran ja alan ihailemaan kynttilän liekin lepatusta...

Mitä koululle kuuluu huomenna?

Tässä oppimisen ohjaamisen ammattilaisuuteen kasvamisessa (=opeopinnot) pääsin tutustumaan vallan mielenkiintoiseen julkaisuun. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta järjesti infotilaisuuden muutamia päiviä sitten oppimisen tulevaisuuteen liityvästä julkaisusta. Osallistuin kyseiseen infotilaisuuteen - verkon välityksellä. Omiin opintoihin liittyen tutustuin myös siihen varsinaiseen julkaisuun - tietysti sähköisessä muodossa. Sieltä pomppi silmiin paljon mielenkiintoista.

Mielestäni koko homman ydin oppimisen ohjaamisessa on se, että opettajien ja koulujen tulisi oikeasti aktivoitua. Opettajien tulisi heittäytyä koko persoonalla uuteen ajatusmalliin. Aivan kaikkien meidän opettajien tulisi päivittää tietojamme oppimismenetelmien ja -ympäristöjen osalta. Tässä asiassa auttaa avoin mieli ja uskallus kokeilemiseen. Tästä oppijat tykkäävät. Tarkoituksena ei tietenkään ole muuttaa vaan muuttamisen ilosta opettamismenetelmiä. Maailma ja oppijat vaan muuttuvat.

Sitten se oppimisen ympäristö. Siis se koulu. Tai oikeastaan rahakirstun vartijat. Koulu tarvitseen toimiakseen varoja. Ja toisaalta varat tulee kohdentaa järkevästi. Näitä varoja tarvitaan esimerkiksi tietoteknisten apuvälineiden hankkimiseksi siinä laajuudessa, että opettajan halutessa laitteistoja olisi antaa oppijoiden käyttöön oppimisen tukemiseksi. Lisäksi niitä koulun perusrakenteita tulisi rohkeasti päivittää. Esimerkiksi tavallinen teorialuokka. Onko sen pakko olla kalustettuna samalla tavalla, kuin 100v sitten?

Oikeastaan koko asiassa pääpointti on ajatus: Koulun ei pidä pyrkiä pysymään ainoastaan kehityksessä mukana, vaan koulun tulee mennä kehityksen etunenässä. Mennään mekin... :)

Vasemman käden kokeilu

Loppuviikosta kokeilin vasenta kättä. Oikeastaan syynä tähän kokeiluun on oikean käden pienoiset oireilut. On siis tullu käytettyä oikeaa kättä yksipuolisesti - liian pitkään.

Taas voisin selventää, että tarkoitan tietokoneen hiiren käyttöä. Olen tähän saakka ollut niitä koneen käyttäjiä, jotka pitäytyvät yksipuolisessa hiiren käytössä ja sitä kautta lihaksistossa saattaa alkaa ilmenemään jumiutumista.

Kokeilin siis yhtenä päivänä käyttää hiirtä vasemmalla kädellä. Yllätykseksi huomasin homman toimivan. Toki nuolen kohdistaminen näytöllä oli hieman hapuilevaa, mutta aina osuin kohteeseen. Aioin ottaa tästä tavan töissä. Voisin jopa harkita vuoroviikkoja tai vuoropäiviä.

Omaan henkilökohtaiseen tyhyilyohjelmaan olen lisännyt istumisen vastaiseen kampanjaan kaksi uutta salaista asetta. Siitä ekasta salaisesta aseesta kirjoitinkin aikaisemmin (kävelypalaveri). Uutena juttuna kokeilin työhuoneessa paperinippu kädessä hiljakseen käveleskelyä, kun luin lappusia. Kun tuli tarve kirjoittaa kommentteja, niin piankos sitä pistäytyi kynän ja pöydän luona - seisten. Toinen uusi kokeilu on kaffitauolla kaffin juominen seisten. Ei muuten ole enää ongelmaa vapaan tuolin etsimisessä.

Kaffista puheenollen. Mitä ihmettä kahvitehtaassa kahvin päämaistaja tekee kahvitauolla?

Miehen kostea silmäkulma

Hyvää kansainvälistä miestenpäivää!

Onko miehekästä, jos miehellä on kyynel silmäkulmassa? Tätä en ehtinyt yhtään miettiä, kun kävimme viemässä nuorimmaisen lapsemme kuvassa odottelevaan lentokoneeseen. Koneella iso joukko (nuoria)miehiä lähtee maistamaan kansainvälistä työtä. Työkomennus on heillä kaikilla sellainen henkilökohtainen odotettu "iso vuori", jonne pitää päästä. Eikä kyseessä taida olla vuorikiipeilijöiden joukko, vaan aivan jotain muuta.

Onneksi he kaikki ovat valmistautuneet ja varustautuneet yhteiselle matkalle hyvin. Valmistautumisvaiheen jälkeen heidät lennätetään yhdessä hujauksessa sinne vuorelle. Siellä sitten naatiskellaan näkymistä. Toivottavasti kaikki muistavat varoa vuorella olevia kuoppia ja irtolohkareita. Siten on helpompi saapua takaisin Suomeen aloittamaan ne mukavat retken muistelut. Tsemppiä...

Niin, kosteutta oli havaittavissa lentokentällä...satoikin...

Mun eka kerta

Nyt se on sitten tehty. Kyllä kannatti. Missä sinä haluaisit kokea sen ensimmäisen kerran? Suosittelen lähtemään pihalle, mutta onnistuu se myös sisällä.

Mieti oma työpaikkasi lähimaastoa. Löytyykö sieltä pyörätietä, parkkipaikkaa, polkua luontoon, mahdollisuutta kiertää talon ympäri...? Minun työpaikkani ympäristöstä löytyy. Kuvailen hieman ekaa kertaani. 

Tarkennettakoon, että nyt siis kuvailen omaan työpäivään sopimaani kävelypalaveria oman esimieheni kanssa. Minulle oli kerääntyneenä muutama keskusteltava asia. Kutsuin esimieheni nykyaikaisesti verkon kautta kävelypalaveriin klo 13:00-13:30. Kutsussa oli asialista esillä. Käsiteltäviä asioita taisi olla 5kpl.

Klo 13:00 takit päälle ja pihalle kävelemään. Koko kävelymatkan ajan keskustelimme erittäin keskittyneesti käsiteltäviin aiheisiin. Otin muistini tueksi muutaman paperin, mutta muistiinpanoja ei tarvinnut tehdä palaverin aikana. Kävelimme tuulen humistessa ja lintujen visertäessä puissa pyörätiellä edestakaisin ja sitten kerran työpaikkamme isohkon rakennuksen ympäri. Saimme käsiteltyä kaikki sovitut asiat, meitä ei häirinneet puhelimet eivätkä oveen koputtajat. Viimeisen asian saimme päätökseen sisällä työhuoneeseen saavuttuamme. Tällöin kello oli 13:30.

Joku kysyy ehkä miksi? Minä vastaan, että miksi ei? Viimeisimpien tutkimustulosten mukaan ihmiset istuvat keskimäärin liikaa. Tämä on oivallinen tapa taistella istumisvaaroja vastaan. Arvatkaa vaan, piristikö palaveri työpäivää ja olimmeko tehokkaita. Suosittelen...

Eino-myrsky

Tänään aamulla saimme herätä Eino-myrskyyn. Heti kättelyssä tunnustan, että näin ydinkeskustan kerrostaloasukkaana ei ollut mitään hätää. Kuvan nappasin heti herättyäni katetulla parvekkeella tunnelmasta. Meno oli nimittäin kuin paremmassakin kummituselokuvassa. Kuu mollotti, kynttilän liekki lepatti, maisema musta ja täynnä valopisteitä sekä lasituksen raossa vinkui kummitustuuli. ;)

Tarkemmin kun ajattelee meitä kaikkia ja myrskyä, niin siinäpä on samankaltaisuutta vuoren valloittamisen kanssa. Vuoren voi valloittaa hyvällä menestyksellä ilman valmistautumista, aivan kuten myrskystäkin voi selvitä ilman valmistautumista. Mutta mutta, vuoren valloitus voi olla turvallisempaa, nautinnollisempaa ja kivempaa, kun asiaan valmistautuu etukäteen. Aivan sama asia on mielestäni myrskyn kanssa. Vähimmillään tarkoitan vaikka omaa yläkomeron katastrofivarastoa. Meidän talouteen tehtiin pienimuotoinen välivarasto muutamille ruokatarvikkeille ja pullovedelle. Lisäksi taskulamppuja varaparistoineen säilytetään samassa yläkomerossa. Pisteenä iiiin päällä varastosta löytyy aina toimiva retkikeitin ja polttoainetta hieman sekä talvikäyttöön valmistetut makuupussit. Yksi asia vielä pitäisi toteuttaa. Aina pitäisi olla muutama kymppi rahaa jemmassa käteisenä jossain kotona piilotettuna.

Avaan hieman ajatustani. En koe olevani mikään katastrofien odottelija. Ainoastaan tiedostan, että jonain päivänä voi tulla isompi lyhyt/pitkäkestoinen häiriö vaikka sähkönjakeluun. Tällöin tulee nopeasti ongelmia ruokaan, veteen ja kauppojen toimintaan. Voisin kuvitella, että kaupat myisivät käteisellä ruokaa sähkökatkoksessa, mutta eivät velaksi. Pankkikortti ei taida vinkua sähköttä. Pullovesi käy juomaksi useaksikin päiväksi, nuudeli ja tonnikala lämpenevät retkikeittimellä. Sekä kaffi maistuu samalla keittimellä kiehautettuna. Yläkaapissa näitä tavaroita kierrättäen varmistan, että meidän perheessä hymyillään, vaikka sähkön kanssa olisi pulaa hieman pidempäänkin.

Tsemppiä heille, joilla on vielä Eino-sähkö poissa kotoa...

Todiste verkko-opinnoitsta

Meillä on opeopinnoissa muutaman viikon välein ns. webinaari. Tällöin kokoonnumme JAMK:n verkkoympäristössä, niin siis verkossa. Kuva kertoo tutkitun tiedon välitöntä soveltamista omissa opinnoissa.

Tutkimuksien mukaan oppijatkin ovat vaarassa istuessaan liikaa vuorokaudessa. Kun kuulin tutkimustuloksesta, niin päätin huomioida asian heti omien opiskelijoiden kohdalla. Ja tietysti vältin istumisen vaaroja opeopintojen verkko-opintojen aikana mahdollisuuksien mukaan. Juuri tässä kohdassa kuulokkeista tuli uutta asiaa oppimisen ohjaamiseen. Nykyaikaa? :D

Opettajaopinnot

Löysin äsken kännykästä aikaisemmin otetun kuvan. Alkusyksystä nimittäin aloittelin Jyväskylässä opeopinnot. Opinnot perustuvat lähes kokonaan verkko-oppimiseen. Pari päivää ryhmäydyimme ja aloitimme virallisesti työn ohella tapahtuvat opinnot.

Siellä Jyväskylässä oli aivan pakko kokeilla miltä se opettajan työmaalla seisominen tuntuu. Niin, kuva kertokoon tunteen...

Lauantain juhlaa

Johan sain päivitettyä. Nimittäin tämän blogin. Edellinen alusta keikahti nurin ja siirsin manuaalisesti tiedot koneelle. Nyt paiskasin aikaisemmat kirjoitukset tähän blogiin alkuteksteiksi.

Tästä alkaen eletään taas oikeasti tätä päivää.

Lauantain juhlaa? Juu, lauantai on aina juhlapäivä. Kiva viikko on takana, aurinkoinen viikonloppu edessä ja pian paukahtaa mahtava maanantai. Mikä sen mukavampaa, kuin ilta pimenee, siellä täällä syttyy kaupunkimaisemassa valoja, parvekkeella ja sisällä kynttilöitä fiilistä nostattamassa. Vielä lisäksi kuksaan kaffia ja hörps. Minä nimittäin tykkään hörppiä kotona kaffit kuksasta. Se vaan on jotenkin parempaa niin...

Kaukopartiomarssi 2012 (osa 2/3)

Viimeiset hetket

Lähdimme perjantaina aamulla ajelemaan Etelä-Pohjanmaalta kohti Uttia. Jo autojen pakkausvaiheessa oli aistittavissa pientä kutinaa kropassa. Matkalla jutut pyörivät tulevan koitoksen ympärillä ja taisipa jokainen ajatella puoliääneen “muistinko ottaa kaiken tarpeellisen” -ajatuksia. Tietysti viimeiset ostokset muonan osalta tehtiin matkan aikana.

Olimme varanneet etukäteen sopivan matkan päästä riittävän ison mökin käyttöömme. Mökissä halusimme olevan riittävästi lepotilaa ja sauna marssin jälkeistä elämää ajatellen. Hyvän mökin löysimmekin. Mökille päästyämme alkoi heti jokaisen osalta omat viimeiset viritykset varusteiden, ruoan ja juoman osalta. Jokaisella oli marssia ajatellen oma visio edellämainituista. Yhteisesti olimme kuitenkin päättäneet syömistaktiikaksi sen, että jokaisen kierroksen välissä teemme varsinaisen ruokailun Uttihallissa. Tämä päätös tietysti vaikutti siihen, mitä marssireppuun pakattiin.

Itse marssihan koostui kolmesta 25km lenkistä, jotka alkoivat ja loppuivat aina Uttihalliin. Sallittua oli säilyttää osaa varusteista hallilla. Ja muutenkin hallissa sai suorittaa henkilökohtaista huoltoa. Tämä oli mielestäni hyvä “helpotus” muuten niin pitkälle suoritukselle. Totuuden nimessä ei kaukopartiomiehillä tainnut olla posliinivessaa käytössä partiomatkoillaan säännöllisin väliajoin, mutta sallittakoon tämä:) Lisäksi jokaiseen kierrokseen sisältyi jotain tehtävää hyväksytyn suorituksen saavuttamiseksi. Nyt edessä oli avoveden ylitys, ekoaseella ammunta ja pikataival.
Juuri ennen lähtöä oli järjestäjän puolesta viimeinen infotilaisuus marssille lähteville. Käyttöömme saimme henkilökohtaiset kartat reittipiiroksien kera paikalle ilmoittautumisen yhteydessä. Tunnelma oli ryhmässämme erinomainen. Pohojalaaset odottivat irtipäästämistä.

25km

Juuri ennen lähtiö oli järjestäjän viime hetken info marssijoille. Olimme saaneet henkilökohtaiset kartat reittikuvauksineen paikalle ilmoittautumisen yhteydessä. Lähdön tapahduttua ryhmämme suunnisti kohti ensimmäistä lenkkiä. Itselläni oli ekojen kilometrien aikana kiva kutina kehossa. Sai lähteä patikoimaan reppu selässä kivassa seurassa otsalampun valossa karttasuunnan maukaisesti kohti haastetta. Aivan aluksi oli tietysti sitä perinteistä repun hihnojen säätelyä ja muutenkin varusteiden kääntelyä. Hieman tuli tunne, että olivatko muut matkaan lähtijät jotenkin eri sarjassa. He häipyivät pimeyteen äänettömästi ja meidän partio pulisi iloisesti.

Pian pimeyden keskeltä putkahti eteemme avoveden ylitys. Kyseinen osuus oli hieman huolestuttanut meitä etukäteen, koska uskoimme veden olevan ajankohta huomioon ottaen melkoisen kylmää. Järjestäjät muuttivatkin alkuperäista suunnitelmaa ja ylityspaikalle oli tuotuna useita pienen pieniä kumiveneitä ylityksen helpottamiseksi. Partiomme meni kokonaisuudessaan veneillä ylitse. Kiinnisaamamme muut marssijat riisuivat vaatteensa, pakkasivat repun jätesäkkiin ja pulahtivat ylitykseen. Yksi samkareista jopa toimi urhesti minun ja marssitoverini kumiveneen perämoottorina. Päästiin hienosti vauhtiiin. Koko partiomme säästyi kastumiselta. Ylityksen jälkeen pidimme ekan tauon.

Karttaamme oli piirrettynä marssireitti, joka noudatteli osittain polkuja ja teitä. Lisäksi jokaisella kierroksella oli karttaa merkitty kaksi tai kolme pakollista rastipistettä, joiden kautta marssin tuli kulkea. Ryhmässä tehtiin päätös, että käytämme yön pimeinä tunteina teitä mahdollisimman paljon hyväksemme. Marssimme eteni reippaasti kellokallen kellon mukaisesti tauottuen. Isommalla tiellä marssiessamme tuli mieleen, että heijastin voisi olla kiva turvallisuuslisä otsalamppujen lisäksi.

Marssi jatkui hilpeissä tunnelmissa, ehkä aamuyön tunteina hieman hiljentyen. Onneksemme keli ei ollut märkä. Lämpöä ei ollut paljoa, ehkä 2-4 astetta kylmimmillään. Kierroksen loppupuolella päätimme suunnistamalla oikaista yhden metsän läpo. Iloisena yllätyksenä vastaamme tuli iso vuolaasti virtaava oja. Ojan yli ei päässyt mitenkään ilman apuvälinettä. Etsimme jotain apuja, mutta laihoin tuloksin. Kävelimme ojan suuntaisesti tietä kohti palaten alkuperäiselle reitille. Onneksi kaksi partion monista silmistä huomasi ojan yli kaatuneen puun. Siitä alkoi sitten yksi partiomme aamuyön mielialaa parhaiten kohottava puuhasteluhetki. Yksitellen toinen toistamme auttaen kapusimme liukkaan puun avulla ojan toiselle puolelle. Siinä oli tuuletuksen paikka.

50km

Uttihalliin saavuttuamme alkoi heti energien tankkaaminen ja varusteiden huolto. Huvitimme itseämme ja “kanssakilpailijoitamme” menemällä pihalle valmistamaan NATO ruokaamme. Oli siinä ihmeteltävää, kun vesitilkka alkoi kiehumaan pussissa itsekseen ja hokkuspokkus. Erittäin energiapitoinen ruoka oli valmista.
Toiselle kierrokselle lähtiessä kehossa oli jo selvästi rasituksen tunnettä. Itse maratonin kokeneena osasin aavistella, että mitä mahdollisesti on tulossa. Vielä tarvitaan lujaa tahtoa ja ryhmän rannustusta. Tässä vaiheessa kenkävalinta puhututti ryhmässä. Itselläni oli jäykkäpohjaiset vaelluskengät. Tämä ei varmaankaan ollut paras valinta, koska kävelystä iso osa toteutettiin poluilla ja tiellä. Tosin reitin varrella oli kosteita paikkoja, joten ei tavallisilla lenkkareillakaan olisi selvinnyt kastumatta. Olisikohan lenkkikenkä/kumisaapas paras yhdistelmä tai pohjastaan taipuvami GoreTex vaellusjalkine?

Heti lähdöstä kaurakäyttöinen navigaattorimme päätti ohjastaa ryhmämme kiertämään ison turvesuoalueen reittipiirroksen vastaisesti toiselta puolelta. Näin tekivät jotkut muutkin pikkupartiot. Kartan mittakaavasta ja ehkä vuosiluvustakin johtuen näihin omiin reitteihin sisältyy aina riskejä. Nytkin meinasi vesioja tuoda lisähaastetta etenemiselle. Matka kuitenkin jatkui tarkkaan tauottuen. Tässä vaiheessa oli jo varmaan kaikille partiomme jäsenille tullut selväksi, että tavoitteen saavuttamisen edellytyksenä ovat toistemme tsemppaaminen, jatkuva suunnitelmallinen eteneminen ja tauoilla tehokas itsemme ja välineistömme huolto.
Kierroksen loppuosalla alkoi ryhmässämme ilmenemään huilia ja murheita. Kova rasitus alkoi tuntumaan kehoissa. Alkoi ilmenemään nivel, hiertymä, lihas ja nesteen imeytymisongelmia. Ongelmat kasvoivat jopa niin suuriksi, että ryhmän etenemisvauhdista hieman tingittiin. “Kaveria ei kuitenkaan jätetä” -periaatteella marssimme kohti Uttihallia jatkotaktiikasta keskustellen. Päätimme yhteisesti siten, että kaksi partiomme jäsenistä menevät 50km marssimisen jälkeen lämmittelemään mökille saunaa ja aloittamaan oman toipumisen. Muun ryhmän osalta Uttihallissa alkoi NATOon perustuva energian tankkaus.

Niin, olihan siina ennen lenkin hyväksyttävää suoritusta ekoaseella ampuminen. Pistoolilla pamauteltiin jokainen tauluun pisterajan ylitys sotilaalliseen tapaan. Muuten tauko meni huollen. Mieliala on ryhmässä jo hieman uupuneempi, mutta kuitenkin joukon voima aiheutti tsemppitason kasvun. Tauolla on ihmeellinen vaikutus.

75km

Viimeiselle lenkille lähtiessä jalat alkoivat tuntumaan – niin, siis todellakin tuntumaan… Lihakset eivät olleet itselläni maratonilta tutusti kipeinä, mutta lähinnä varpaiden suunnassa jäykkä vaelluskenkäni alkoi tekemään tehtävänsä. Reitti oli kartan mukaan hyvinkin polku ja tie painotteinen.

Kenkiä lukuunottamatta oli erittäin tyytyväinen varustevalintoihini. Nesteytykseen oli letkulla varustettu juomapussi aivan erinomainen. Näin tuli juotua riittävästi. Haglöfsin GoreTex asu oli juuri sopivasti hengittävä asuna kaikkinen tuuletusaukkoineen. Asun alla itselläni oli ainoastaan lyhythihainen tekninen paita. Tauoilla piti erittäi tarkasti pitää huolta, ettei ehtinyt tulla kylmä. Käytin apunani repun sivutaskussa olevaa avaruuslakanaa. Anatominen reppu oli mukavan istuva kantoväline selässä kohtuullisesti painavalle varustekasalle.

Viimeisen kierroksen aikana voimia tuli hieman säästää ja taukoja ajoittaa siten, että viimeisen 5km pikamarssin (1h aikaa) suorittamisen varmittamiseksi pidimme tauon ennen pikataipaleen alkua. Viimeisen kierroksen taukojen rytmitystä muutimme nopeampikiertoiseksi. 30min marssia ja 5min taukoa. Muuten tauolla ehti tulla liian kylmä. Tauot kun alkoivat kulumaan enemmänkin reppu selässä makaaten ja energiapatukkaa jyrsien.

Pikataipaleelle saimme jo tosissaan tsempata toinen toistamme niin henkisen kuin fyysisen rasituksen vuoksi. Oli siinä varmaankin tavallisella lauantaikävelijällä ihmeteltävää ryhmämme vaappuessa kohti tavoitetta. Niin se Uttihalli lopuksi alkoi heijastumaan verkkokalvoille ja pian olimme ilmoittautumassa kisatoimistossa. Onnelliset kaukopartiomarssijat saivat kaulaan ripustettavaksi komeat kultamitalit.

Toipumisen alku

Todellisen kaukopartiohengen mukaisesti ryhmämme suunnisti autoilla heti lähimmälle huoltoasemalle pitsaa ja hanpurilaista syömään. Sen olimme kyllä ansainneet.

Mökillä meitä odottivat lämmin sauna ja kaksi piristynyttä ryhmäläistä. Siitä alkoi välittömästi mitali kaulassa rääkätyn kehon huolto kaikessa mielessä. Taas kerran sai huomata lämpimän veden, kuivien ja pehmoisten vaatteiden ihanuuden. Illan huoltotöiden jatkuessa keskusteltiin ja hehkutettiin toteutettua haastetta. Pian kuitenkin alkoivat yksitellen marssijoiden henkilökohtaiset kynttilät sammua ja mökin täytti tasainen uupuneiden marssijoiden kuorsaus.

Aamuauringon myötä yksi toisensa jälkeen ilmestyi aamupalalle. Pian aloimme valmistelemaan kotiinlähtöä. Kaikilla oli eriasteisia kipuja ja/tai nirhaumia siellä täällä. Kävely muistutti aluksi ehkä ankan vaappumista. Kaikesta huolimatta kotimatkalla suunnittelimme jo vuoden 2013 Kaukopartiomarssiin osallistumista.

Kaukopartiomarssi 2013 (osa 1/3)

Valmistautuminen 

Tänä syksynä tarjoutui hieman yllättäen mahdollisuus osallistua ryhmässä “vuoren valloittamiseen”. Nimittäin  aikaisemmin syksyllä tuskailin, etten ehdi saavuttaa syksyn aikana riittävän hyvää maratonkuntoa. Mielessä oli halu tehdä jotain liikunnallista isompaa juttua. Yllättäen sain kuulla, että edellisessä bloggauksessa kirjoittamastani työyhteisössä oli aloitettu valmistautuminen Kaukopartiomarssiin. Oikeastaan Kaukopartiomarssista oli kyllä puhuttu ennemminkin, mutta nyt poppoo oli tosissaan. Sinne mennään ja treenit olivat käynnissä.

Kaukopartiomarssi järjestettiin 12.-13.10.2012 Utissa. Kaukopartiomarssitapahtumalla vaalitaan sota-aikaisten kaukopartiomiesten perinteitä. Lyhyesti kerrottuna Kaukopartiomarssissa edetään metsässä ja teillä reppu selässä suunnistaen 24h aikana 75km erilaiset rastipisteet etsien sekä tehtävät ratkaisten. Toki tapahtumassa ovat matkoina 50 ja 25km, mutta ryhmässä oli jo päätös kovimmasta tavoitteesta. Sitten päässäni kolahti. Siinä on se minun tämän syksyn haaste.

Hieman erilainen haaste aikaisempiin verrattuna. Olen toki juossun maratoneja ja osallistunut pitkiin hiihtotapahtumiin. Ja tavoitteellinen kuntoilu on tuttua. Osasin aikaisempiin kokemuksiin pohjautuen uumoilla mitä on odotettavissa. 75km kävely ilman reppuakin tavallisella tiellä on jo sinänsä kuluttava koitos jaloille. Kun asiaan lisätään reppu, maasto, suunnistus, pimeä, kylmä ja ehkä sadekin, niin siinä on vaikeuskerrointa kerrakseen.

 Päätöksen jälkeen muutin treeniohjelmaani täysin. Kaikki ulkona tapahtuva liikunta tapahtui vaelluskengillä. Siis kävelyä, kävelyä ja kävelyä. Välillä selässä oli vesipulloilla täytetty rinkka. Siten sain lisää painoa harteille ja rasitusta kävelyyn. Testailin erilaisia vaatetuksia nopeahkoon kävelyyn rinkka selässä. Kokemuksesta tiesin, että liian lämpöiset vaatteet aiheuttaisivat hikoilun kautta nopeaa uupumista. Sykemittarista oli kiva seurata erilaisten lisäpaino-vaate-nopeus-maasto-valaistus-kosteus olosuhteiden vaikutusta.

Yhteinen treeni 

Osallistuin yhteen yhteiseen treeniin, jossa halusimme tastata varusteita ja marssivauhtia lepoaikoineen. Taktiikaksi olimme ajatelleet marssivauhdiksi 5km tunnissa siten, että tunnin marssimisen jälkeen pidetään 10 minuutin tauko. Pakkasin rinkkaan tahallaan paljon painoa. Vielä tässä vaiheessa emme tienneet olisiko varsinaisessa Kaukopartiomarssissa maastossa tapahtuva pakollinen useamman tunnin marssilepo. Tämä olisi aiheuttanut kannettavien majoitusvarusteiden mukaanottamisen. Yhteisessä treenissä taaperrimme pienenä partiona Peräseinäjoen metsissä 8h. Siitä kukin voi laskea marssitun matkan, kun tavoitteemme marssivauhdista jotakuinkin piti. Vauhti tuntui hyvältä. Toki jo tässä vaiheessa tuli jo testattua ryhmämme marssijoiden polvia, nilkkoja ja varpaita. Ehkä myös hieman testattiin jo henkistä kanttia varsinaista koitosta ajatellen. Varusteiden osalta yksi ehkä kivoin keksintö oli reppuun laitettava letkulla varustettu juomapussi. Niitä saa vaikka paikallisesta marketista muutamalla eurolla. Juomapussin etu on se, että näinkin pitkäkestoisessa suorituksessa ihan oikeasti tulee juotua riittävästi tasaisesti koko suorituksen ajan. Moista pussia itselläni ei ollut yhteisellä testimarrssillamme. Mutta pian sen jälkeen hankin pussukan omiin treeneihini testattavaksi. Ja hyvältä tuntui.

Yksi erityinen testattava oli myös yömarssiamme ajatellen hankkimani halpa otsavalaisin. Ekassa omassa pimeän ajan treenissäni huomasin pienoisen ongelman. Valo heijastui ikävästi omien silmälasien kautta silmiin. Asia oli korjattuna helposti lippalakilla. Lipasta olisi mahdollisesti hyötyä myös vesisateessa. Siten silmälasit pysyisivät kuivempana. Pimeän ajan treenissä kokeilin myös otsapampun valossa kävellä reippaasti erilaisissa maastoissa. Huomasin heti sykemittarin avulla, että marssivauhti tippuun helposti kostean/risukkoisen maaston ansiosta.

Pikkuhiljaa aloin keräilemään varusteita itse tapahtumaa ajatellen. Mietimme yksin ja yhdessä erilaisia varusteita, juomia ja ruokia. Laskeskelin jopa energiankulutusta koko tapahtumaan ajatellen (24h ja jatkuva rasitus). Pääruoaksi päätimme ottaa Varustelekasta hankittuja NATO taistelumuona -annoksia. Pääasiallinen syy valintaa oli nerokas lämmitystapa. Lämmittämiseen kun ei tarvittu mitään erillistä lämmönlähdettä. Pussiin lisättiin tilkka vettä, kemiallinen reaktio ja hokkuspokkus, ruoka oli valmista. Alla varsinainen varustelista pakkaamisen helpottamiseksi:

Marssiasu: GoreTex puku, tekninen T-paita, lippis, (kylmällä kelillä tekninen alusasu, hanskat, pipo) Vaelluskengät, tuplasukat Vara-/taukovaatteet: Sadeviitta Fleece ja urheiluasu Uimahousut Tekninen T-paita Ohut poolopaita Hanskat Tuplasukat Ohuet muovipussit kastuneiden kenkien sisälle

Ruoka ja juoma repussa: 2 litraa Dexal Light kuntojuomaa (3%) juomapussissa 2 x 0,5 litraa vettä NATO annos ruokaa 3kpl Ruisleipää 12 viipaletta Meetvurstia 24 siivua Rusinoita, suklaata ja pähkinöitä 6 annospussia Energiapatukoita ja -geeliä Keksiä Pikakahvia, teepusseja ja sokeripaloja

 Muut varusteet: Rinkka Jätesäkki 3kpl, narua muutama metri Kompassi, karttalaukku, paperi ja kynä GSM + minigrip pussi EA pakkaus, rakkolaastareita, valkovaseniilia (kainalot), steriili im neula (rakkojen puhkaisu) WC paperi muovipussissa Puukko Kuksa, ruokalusikka Alumiininen kahvipannu 0,5 litraa (yhteiseen käyttöön) Avaruuslakana Kello Otsalamppu, taskulamppu Pieni pyyhe

Viimeisinä päivinä ennen varsinaista marssitapahtumaa tein nesteen ja energian tankkaamisen osalta kuten ennen maratonia. Pari-kolme päivää juon riittävästi nestettä. Hiilihydraatteja tankaan Dexal Heavyn avulla sekä syöden hieman normaalia vähemmän salaatteja (=enemmän hiilareita). Kuitenkin varoin syömästä itseäni ähkyyn. Moinen olotila on tullut kokeiltua muutamaan kertaan ennen maratonia.

Varsinainen Kaukopartiomarssi alkoi lähestymään toden teolla. Huomasin itsestäni aikaisemmin koettuja piirteitä. Ajatukset alkavat suuntautumaan yhä enemmän tulevan haasteen suuntaan ja taitaapa näkökenttäkin hieman kaventua. Vuoren valloittaminen alkaa olemaan lähellä, syke nousee, varusteet ovat pakattuna, majoitus- ja matkustusjärjestelyt ovat valmiina, yhteishenki on hyvä sekä oma kroppa on valmiina koitokseen. Seuraavassa bloggauksessa itse suorituksen tuskasta…

Haikea vuori valloitettu

Eilen saavutimme reilun kahdenkymmenen hengen työyhteisössämme yhteisesti vuoren huipun kokoontuen ruokapöydän ääreen. Yhteisömme nimittäin hajaantuu vuoden vaihtuessa organisaatiomuutosten seurauksena osittain hajalleen. Vuosien saatossa vuorotyöläisinä olemme hitsautuneet melkoiseksi asiantuntijajoukoksi, jakaen ilot ja surut. Pian tämä yhteisö on historiaa.

Oman vuorenvalloitusteorian mukaan elämä ei kuitenkaan lopu tähän. Yhteisen vuoren valloituksen jälkeen nimittäin seuraa kaksi mielenkiintoista vaihetta. Sitä yhteistä vuoren valloitusta kaikkine kivikkoineen ja tasanteineen on aivan huikeaa muistella. Mikä on hienompaa, kun vastaan tulee jossain päin suomea yksi samaan “kiipeilyseurueeseen” kuulunu henkilö. Sitten taas voimme yhdessä muistella “oi niitä aikoja…”.

Toinen merkittävä asia on väistämättä tapahtumassa aivan meille kaikille. Jokaisella on edessä oma uusi vuori. Se voi olla hyvin samankaltainen aikaisempaan verrattuna. Vuorta ei tarvitse välttämättä valloittaa yksin ja työkaverit voivat olla jopa osittain samoja. Se oma uusi vuori voi olla myös aikaisempaa pienempi tai selkeästi haasteellisempi.

Omalla kohdalla oman uuden vuoren valloitus alkoi jo elokuussa uuden työpaikan muodossa. Työn näkökulma muuttui, vaikkakin aihe pysyi samana. Jo nyt uskallan sanoa, että kyllä kannatti tarttua haasteeseen. Jyrkänteiden jälkeen tulevat pienet tasanteet maistuvat aivan mahtavalta ja on oikeastaan kutkuttavaa, kun en edes tiedä, miten monta jyrkkää kohtaa onkaan edessä. Keräilen varusteista niitä ajatellen. Lopuksi oman vuorenvalloitusteoriani se tärkein asia. Vaikka hetkellisesti kiipeäisit vuoren varjoisella puolella, niin muista tärkein. Aurinko nousee aina vuoren takaa ja alkaa lämmittämään… Oletko juuri sinä koskaan kokenut samanlaisia tuntemuksia omissa haasteissasi?

Suksittelua

Se oli siinä. Nyt on aivan pakko kertoa omasta fiiliksestä. Se on nimittäin kiva.

Minä taidan olla aivan tavallinen aikuinen. Joskus ammoisina aikoina koulumaailmassa kaikkinainen innostus hiihtämiseen tapettiin erilaisilla kilpailuilla ja muutenkin sillä pakkohiihdolla. Niin kävi minullekin. Kaikesta huolimatta selittämättömästä syystä johtuen noin 10 vuotta sitten mieleen alkoi kuitenkin hiipiä tunne, että jos kuitenkin kävisi hiihtämässä perinteiseen tyyliin. Suksien voitelu ei kuitenkaan ottanut onnistuakseen. Into meinasi kaikota kehosta – kunnes koin ahaaelämyksen.

Ettei vaan vanhat sukseni olisi ostettu 15kg sitten? Urheilukaupan asiantuntijan avulla löytyivät uudet sivakat ja annoin suksiteollisuudelle vielä kerran mahdollisuuden näyttää parastaan. Ja hupsista. Sukset aivan oikeasti voi saada luistamaan ja pitämään samalla kertaan. Sitten varsinaiseen asiaan. Minäkin tunnustan eläväni ajoittain “sitku” ja “mutku” elämää. Siis sitten kun ja mutta kun. Näillä sanoilla voi itselleen perustella kaikkea tekemätöntä,

Tänään yllätin itseni. Omat suksiparat ovat olleet käyttämättä jo useamman vuoden varastossa Luoston pääsiäisen liisterit pohjassa. Olin käyttänyt ahkerasti tämän väliajan “sitkua” ja “mutkua”. Jokunen viikko sitten pelastin sukset pölystä ja poistin voiteet pohjasta. Tänään aamulla suksen pohjat saivat hyvältä tervalta haisevan uuden voiteen seurakseen ja kävin ulkoiluttamassa oikein perinteiseen tapaan sivakkojani. Ja olihan kivaa. Latua ei oltu vielä tehtynä koko matkalta koneellisesti, mutta avuliaita muita hiihtäjiä oli suksitellut varmaankin juuri minua ajatellen koko lenkin latu-uraa avaten. Sykkeen nostamista ja maisemien ihastelua tein melkein 8km verran.

Kotiin saavuttua koin vielä pisteen iin päälle. Löysin varastosta omat oikean mittaiset sauvatkin. Olin innostuksissani hiihtänyt 10cm alamittaisilla sauvoilla. Aurinkoisen fiiliksen voi tehdä näköjään hyvin helpolla lumisateesta huolimatta. Varokaa ladulla. Täältä tullaan toistekin….